Some challenges of postoperative pain treatment

Some challenges of postoperative pain treatment (Leikkauksen jälkeisen kivunhoidon haasteita)

Vastaväittäjänä on dosentti Riku Aantaa (Turun yliopisto). Kustoksena toimii professori Leena Lindgren.

                                                ***

Pia Puolakka on syntynyt Helsingissä ja hän on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Hän työskentelee Tampereen yliopistollisessa sairaalassa anestesian ja tehohoidon erikoislääkärinä.

Puolakan väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1580, Tampere University Press, Tampere 2010. ISBN 978-951-44-8316-5, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1033, Tampereen yliopisto 2010. ISBN 978-951-44-8317-2, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Pia Puolakka,  pia.puolakka@pshp.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Leikkauksen jälkeistä kipua hoidetaan laaja-alaisesti sekä puudutuksilla että erilaisilla lääkeyhdistelmillä. Lääkehoito noudattaa ns. WHO:n kipuportaita, joissa alimmalla askelmalla on parasetamolilla ja tulehduskipulääkkeillä toteutettu pohjakipulääkitys. Seuraavalla askelmalla ovat miedot opioidit ja korkeimmalta askelmalta löytyvät vahvat opioidit. Leikkauksen jälkeisessä kivunhoidossa joudutaan useimmiten nousemaan korkeimmalle portaalle eli vahvat opioidit haittavaikutuksineen ovat käytössä. Hyvin toteutettu pohjakipulääkitys parasetamolilla ja tulehduskipulääkkeillä pystyy vähentämään opioidien tarvetta. Perinteisillä tulehduskipulääkkeillä on kuitenkin omat haittavaikutuksensa kuten mahaärsytys ja veren vuotovaaran lisääntyminen. Perinteisten tulehduskipulääkkeiden rinnalle on tullut ns. COX-2 selektiivisiä tulehduskipulääkkeitä, joilta nämä haittavaikutukset puuttuvat. Sen sijaan perinteisten ja COX-2 selektiivisten tulehduskipulääkkeiden oletetaan olevan samankaltaisia munuaisvaikutuksiltaan, vaikkakin tutkimusnäyttö asiasta on vähäistä.

Väitöskirjassani tutkittiin kolmessa osatyössä COX-2 selektiivisten tulehduskipulääkkeiden tehoa ja turvallisuutta leikkauksen jälkeisen kivun hoidossa. Osatyöt olivat prospektiivisia, satunnaistettuja, kaksoissokkoutettuja ja lumelääke kontrolloituja. Esilääkkeenä annettu etorikoksibi vähensi merkitsevästi leikkauksen jälkeistä opioidikulutusta potilailla, joille tehtiin sappirakon poisto tähystämällä. Sen sijaan parasetamolin lisääminen etorikoksibiin ei tuonut lisätehoa kivun lievitykseen. Toisaalta tällä hetkellä ainoan suonen sisäisesti annosteltavan COX-2 selektiivisen tulehduskipulääkkeen parekoksibin tutkitut annokset eivät onnistuneet vähentämään leikkauksen jälkeistä kipua, vaikkakin vuorokauden maksimiannos kerta-annosteltuna  vähensikin vuodeosastolla koettua pahinta mahdollista kipua. Vastaava annos parekoksibia oli puolestaan hyvin siedetty munuaisten osalta eli ei aiheuttanut merkitseviä munuaismerkkiaineiden nousuja muutoin suhteellisen terveillä potilailla,  joille tehtiin kohdunpoisto tähystämällä.

Leikkauksen jälkeisen kivun pitkittyminen on yleistä. Sen esiintyvyys on ortopedisten leikkausten jälkeen vaihdellut kymmenestä kuuteenkymmeneen prosenttiin. Pitkittyneen kivun yleisyyden ja mahdollisten riskitekijöiden selvittäminen auttavat edelleen hoidon suunnittelussa.

Väitöstutkimukseni neljännen osatyön tarkoituksena olikin selvittää pitkittyneen kivun esiintymistä ja riskitekijöitä polven tekonivelkirurgiassa. Kipu on tärkein polven tekonivelleikkauksen syy ja yhtälailla leikkauksen tärkein tavoite on kivun lievittyminen. Tutkimus toteutettiin lähettämällä kaikille tietyllä aikavälillä polvitekonivelleikatuille potilaille kysely. Leikkauksen laajuuden oletettiin vaikuttavan pitkittyneen kivun esiintymiseen. Tämä ja muut pitkittyneen kivun riskitekijät testattiin monimuuttuja riskianalyysillä. Pitkittynyt kipu oli yleistä: 21.5% tutkituista kärsi kivusta levossa ja 29.8% rasituksessa. Riskitekijöitä kivun pitkittymiselle olivat mm. leikkausta edeltävän kivuliaisuuden kesto ja leikkauksen jälkeisen kivun voimakkuus. Leikkauksen laajuudella ei kuitenkaan ollut vaikutusta pitkittyneen kivun esiintymiseen. Riskitekijöihin vaikuttamalla pystytään siis pitkittyneen kivun esiintyvyyttä vähentämään. Näin ollen tekonivelleikkaus tulisi pyrkiä tekemään riittävän ajoissa ja toisaalta leikkauksen jälkeinen kipu tulee hoitaa tehokkaasti.