Muutoksen mahdollisuus Suomen kuntoutusjärjestelmässä

Väitöskirjan otsikkona on Muutoksen mahdollisuus Suomen kuntoutusjärjestelmässä (Possibility of change in the rehabilitation system in Finland).

Vastaväittäjänä on professori emerita Aila Järvikoski (Lapin yliopisto). Kustoksena toimii professori Juhani Lehto.

                                               ***

Sari Miettinen on syntynyt Valkeakoskella ja hän on suorittanut terveystieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Nykyisin hän toimii tutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

Miettisen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1625, Tampere University Press, Tampere 2011. ISBN 978-951-44-8477-3, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1087, Tampereen yliopisto 2011. ISBN 978-951-44-8478-0, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Sari Miettinen, puh. 040 1901657, 050 3376074, sari.m.miettinen@uta.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Kuntoutusjärjestelmä on Suomessa rakentunut monitahoiseksi ja monen osajärjestelmän muodostamaksi kokonaisuudeksi. Oikeus kuntoutukseen määrittyy sen mukaan, minkä osajärjestelmän piiriin ihminen kuuluu. Tämä johtaa siihen, että yksilöille voi määrittyä erilainen oikeus kuntoutukseen riippuen siitä, minkä osajärjestelmän piirissä hän on. Myös eri sosioekonomiset ryhmät saavat erilaisia kuntoutusetuuksia. Aihe on erittäin ajankohtainen, koska viimeaikainen keskustelu työuran pidentämisestä nostaa areenalle myös kuntoutuksen yhtenä keinona pidentää työssä jaksamista.

Sari Miettisen väitöskirja ”Muutoksen mahdollisuus Suomen kuntoutusjärjestelmässä” tarkastelee Suomen kuntoutuspolitiikkaa kuntoutuksen institutionaalisen kokonaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa kuntoutusjärjestelmää laajana institutionaalisena kokonaisuutena. Tarkoituksena on jäsentää kuntoutusjärjestelmän monimutkaisuutta ja sen muotoutumista sekä näiden kautta tehdä johtopäätöksiä järjestelmän muutoksen mahdollisuudesta.

Tutkimuksen lähtökohtana on vuosikausia samanlaisina säilyneet epäkohdat järjestelmässä. Järjestelmän ongelmiksi on vuosikymmenten kuluessa katsottu esimerkiksi vastuunjaon epäselvyydet ja asiakkaiden putoaminen eri toimijoiden väliin. Näitä epäkohtia on pyritty korjaamaan erilaisilla uudistuksilla, joista tähän asti laajin on ollut vuonna 1991 voimaan astunut kuntoutuslainsäädännön uudistus. Uudistuksista huolimatta samat ongelmat ovat esiintyneet erilaisissa kuntoutusjärjestelmän kuvauksissa aina tähän päivän asti. Kokonaisuutta lähestytään analysoimalla valtionhallinnon asiakirjoja ja täydentäen aineistoa tarvittavilla avainhenkilöhaastatteluilla.

Tutkimus osoittaa kuntoutusjärjestelmästä erilaisia sisäisiä keskusteluareenoja vuosikymmenien aikana sekä erityisiä valta-asetelmia eri osajärjestelmien kesken. Yhteinen puhe kokonaisuuden hallinnasta on puuttunut ja järjestelmän kokonaisuutta kehittäessä puhe on keskittynyt lähinnä neljään erilaiseen kehykseen. Käytännön tasolla asiakkaan oikeus kuntoutusetuuksiin näytti määrittyvän usealla erilaisella perusteella ja erilaisiksi eri väestöryhmien kesken. Oikeuden ovat myös määrittyneet monenlaisissa erilaisissa paikoissa, kuten yksilön kuntoutuksesta päättävien tahojen ja osajärjestelmien yksittäisten ohjeiden tasolla.

Kuntoutusjärjestelmää tulisi tutkimuksen mukaan uudistaa kokonaisuus huomioiden. Usein uudistuksia on toteutettu osa kerrallaan, jolloin eri osien välisiin ongelmiin ei ole puututtu riittävässä määrin. Nykyisellään kuntoutusjärjestelmän osat toimivat erillisinä. Mikäli tätä halutaan muuttaa, pitäisi uudistuksia tehdä kokonaisuus huomioiden ja myös perustaa toimintaa selkeästi koordinoiva taho. Nykyiset keskustelut työuran pidentämisestä voisivat tarjota paikan kuntoutusjärjestelmän kokonaisuuden uudistamiseen, koska kuntoutus voi toimia välineenä saavuttaa näitä tavoitteita.