Ajattelen, siis toimin - Tamyn Kehitysyhteistyö- ja ympäristöpäivät

Alkaa
Alkaa kello
09.00
Päättyy
Päättyy kello
20.00
Paikka

Tampereen yliopisto ja lähiympäristö

Järjestäjä(t)

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy järjestää vuosittain kaikille avoimen teemaviikon, joka pyrkii innostamaan osallistujia toimimaan kehitys-ja ympäristökysymysten parissa itselle sopivin tavoin. Vuoden 2016 Kehitysyhteistyö- ja ympäristöpäivien teemana on Ajattelen, siis toimin ja tavoitteena löytää maailmantuskan sijaan voimavaroja paremman maailman puolesta toimimiseksi.    

Teemaviikon avaa tiistaina 15.11. kehitysyhteistyön freelancerin, kenialaissyntyisen Eva Kagirin keynote-luento, joka kuvaa niin kehitysapuajattelun ongelmallisuutta kuin hankkeiden käytännön haasteitakin.

Kolmipäiväisen teemaviikon ohjelmaan mahtuu asiantuntijaluentojen lisäksi muun muassa työpajoja, elokuvanäytöksiä, järjestötori, paneelikeskustelu, hyväntekeväisyystempaus Tamyn oman Intia-hankkeen hyväksi sekä ohjattu luontointerventio Kaupin metsissä. Keskiviikon iltaohjelmasta vastaa Valoa tunnelin päässä -klubi, jonka vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu lahjoitetaan lyhentämättömänä Suomen Punaisen Ristin Syyrian keräykseen.

Torstai-iltapäivänä järjestetään keskustelutilaisuus, jossa pohditaan eri näkökulmista teemaviikkojen tehtävää ja onnistumista toimintaan innostajana ja päivät päättyvät Globaali sosiaalityö ry:n Afrikka-iltaan.    

Ohjelma järjestetään Tampereen yliopistossa ja sen läheisyydessä ja suurelta osin pääsymaksutta. Ohjelmassa on huomioita myös suomea puhumattomat osallistujat sekä saavuttavuusnäkökulmat.     

Kehitysyhteistyö- ja ympäristöpäivien koko ohjelma
Facebook-tapahtuma

 

Lisätietoja

Projektishteerit Nina Huhtinen ja Mikko Saarinen, 050 365 9248
Kehy_ymppapaivat@tamy.fi