Sisältöön
tampereen yliopisto: ajankohtaista: tiedotepalstat: lehdistötiedotteet:
AjankohtaistaTampereen yliopistoAjankohtaista
Ajankohtaista

TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTTAA 12.8.2010

Tampereen yliopisto uudistaa Avoimen yliopiston toimintaa

Tampereen yliopiston Avoimen yliopiston lukuvuosi 2010 - 2011 alkaa uudistusten merkeissä. Avoin yliopisto-opetus organisoidaan yliopiston sisällä uudella tavalla. Hakuaika avoimiin opintoihin alkaa 17.8.

Avoin yliopisto-opetus aloitettiin Tampereen yliopistossa vuonna 1970 ja opetuksen koordinoinnista on tähän asti vastannut yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Vuoden 2011 alusta Avoimen yliopiston hallinto sijoittuu yliopiston opinto- ja kansainvälisten asiain osastoon. Opiskelijalle muutos näkyy opiskelijapalvelujen tehostumisena.

Avoin yliopisto-opetus on sisällöllisesti ja rahoituksellisesti kiinteä osa yliopiston opetuksen kokonaisuutta.  Avoin opetus on aina ollut yliopiston tiedekuntien ja ainelaitosten opetussuunnitelmien mukaista opetusta.

Avoimia yliopisto-opintoja voi edelleen opiskella kuka tahansa pohjakoulutuksesta riippumatta.  Opintojen edistymistä seurataan kuitenkin entistä tarkemmin ja tavoitteena on, että aloitetut opinnot suoritetaan loppuun.  Opintojen tavoitteellisuutta tuetaan opintoneuvontaa ja opinto-ohjausta lisäämällä. Harrastustavoitteinen opiskelu on siirtymässä yhä enemmän vapaan sivistystyön oppilaitoksiin.

Tampereen yliopisto järjestää avointa yliopisto-opetusta Tampereella, Seinäjoella, Hämeenlinnassa ja Porissa, joissa on muutakin Tampereen yliopiston toimintaa, sekä etä- ja verkko-opintoina paikkakunnasta riippumatta.

Lisätietoja:
Vararehtori Harri Melin, harri.melin@uta.fi, 050 420 1526
Osastopäällikkö Mikko Markkola, mikko.markkola@uta.fi, 050 532 9060
Koulutuspäällikkö Sirkka Sippola, sirkka.sippola@uta.fi,  050 522 8014

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: viestinta@uta.fi
Muutettu: 12.8.2010 10.08 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti