TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTTAA 5.3.2012
Tampereen kaupungin ja Tampereen yliopiston edustajat allekirjoittavat keskiviikkona 7.3. klo 14.00 yliopistossa alkavassa tilaisuudessa sopimuksen yhtenäisen perusopetuksen järjestämisestä. Sopimus liittyy luokanopettajankoulutuksen ja normaalikoulun toiminnan siirtymiseen Hämeenlinnasta Tampereelle.
Tampereen yliopiston hallitus päätti 13.6.2011 keskittää kahdella paikkakunnalla sijaitsevat kasvatustieteiden toiminnot Tampereelle 1.8.2012 lukien. Tampereelle siirtyvät luokanopettajakoulutus, Hämeenlinnassa sijaitsevan normaalikoulun toiminta sekä näitä tukevat toiminnot. Siirto mahdollistaa paremmat edellytykset järjestää yhtenäistä perusopetusta sekä koordinoida ja kehittää tutkimusorientoitunutta ohjattua harjoittelua ja täydennyskoulutusta.
Tampereen yliopiston normaalikoulu laajentuu sopimuksen myötä yhtenäiseksi vuosiluokkien 1 - 9 perusopetuksen kouluksi 1.8.2012 alkaen. Tampereen yliopiston normaalikouluun kuuluu myös lukio. Uusimuotoinen Tampereen yliopiston normaalikoulu toimii jatkossa myös nykyisissä Nekalan koulun tiloissa.
Perusopetuksen järjestämistä Tampereen yliopiston normaalikoulussa on valmistellut Tampereen kaupungin ja Tampereen yliopiston yhteinen työryhmä.
Tilaisuudessa on mahdollista haastatella lasten ja nuorten palvelujen apulaispormestari
Leena Kostiaista ja tilaajapäällikkö
Taru Kuosmasta sekä Tampereen yliopiston rehtori
Kaija Hollia ja hallintojohtaja
Petri Lintusta.
Käytännön järjestelyjen takia pyydämme toimittajilta ilmoittautumista tilaisuuteen viimeistään tiistaina 6.3. klo 15 mennessä rehtorin sihteeri
Pirjo-Riitta Kesälle, pirjo-riitta.kesa@uta.fi tai puh. 03 3551 6203
Tampereen yliopiston normaalikoulu:
http://www.uta.fi/normaalikoulu/Hämeenlinnan normaalikoulu:
http://www.uta.fi/hnk/www/Lisätietoja:
Tampereen yliopiston lakimies Timo Tiainen, 040 508 1105