Sisältöön
tampereen yliopisto: ajankohtaista: tutkimusuutiset:
AjankohtaistaTampereen yliopistoAjankohtaista
Ajankohtaista

Vaikuttava sirkus -hanke sai rahoituspäätöksen

Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksen hallinnoima valtakunnallinen Vaikuttava sirkus  -ESR-hanke sai myöntävän rahoituspäätöksen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta 17.10.2011.

Hanke kehittää ja testaa sirkuksen hyvinvointivaikutusten tutkimiseen tarvittavaa metodia, joka jää hankkeen päätyttyä sirkusten käyttöön toiminnan vaikutusten todentamista varten. Vaikutusten todentaminen tekee taiteen hyvinvointivaikutukset näkyviksi ja auttaa organisaatioita palveluiden myymisessä.

Hanke tiivistää kuntien ja sirkusten vuorovaikutusta painottamalla kuntien osallistumista myös toiminnan sisällön suunnitteluun. Hanke pyrkii lisäksi valtavirtaistamaan jo toimiviksi todettuja sosiaalisen ja soveltavan sirkuksen hyvinvointituotteita, sekä palvelumuotoiluajattelua sirkusalalla. Vaikuttava sirkus- hanke alkaa 1.11.2011 ja päättyy 28.2.2014.

Vaikuttava sirkus -hankkeen soveltavassa ja sosiaalisessa sirkuksessa sirkustaidetta käytetään osallisuuden, yhteisöllisyyden ja arjen toimintojen edistäjänä, osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä työhyvinvoinnin tukemisessa.

Sirkusopetuksen kohderyhmiin kuuluu mm. syrjäytymisvaarassa olevia ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria, maahanmuuttajia, päihdekuntoutujia, laitoshoidon asiakkaita, eläkeläisiä ja näiden kohderyhmien parissa työskenteleviä työyhteisöjä.

Sirkus antaa taiteenmuotona erinomaiset edellytykset sosiaaliseen työhön sen monipuolisuuden vuoksi. Se tarjoaa mahdollisuudet omien rajojen ylittämiseen monenlaisella tekemisellä, joista jokainen voi löytää oman vahvuutensa ja luovuutensa.

Vuosina 2012- 2013 hanke järjestää viisi työseminaaria, joissa muotoillaan tarvelähtöisiä sirkuksen hyvinvointipalveluita erilaisille kohderyhmille. Seminaarit järjestetään eri puolilla Suomea hankkeessa mukana olevissa kunnissa. Jokaisessa seminaarissa on mukana yleisölle avoin osuus, jossa esitellään kunkin alueen soveltavan ja sosiaalisen sirkuksen toimintaa.

Hankkeessa mukana olevat sirkukset ja kunnat:
Sorin Sirkus ja Tampereen kaupunki
Sirkus Unioni ja Turun kaupunki
Sirkus Magenta ja Vantaan kaupunki
Oulun Tähtisirkus ja Oulun kaupunki
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo ja Lempäälän kunta
Monitaideyhdistys Piste ry., joka toimii Lapissa ja Rovaniemellä

Tutkivan teatterityön keskus

Lisätietoja:
Sofia-Charlotta Kakko, sofia.kakko@uta.fi, 050 420 1533



 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: viestinta@uta.fi
Muutettu: 21.10.2011 8.00 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Valintakokeet 2013
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti