
Ihmisen pituuteen vaikuttavasta perimästä on saatu uutta tietoa. Samalla paljastui perimän malleja, joista on hyötyä muussakin ominaisuuksien ja sairauksien geneettisessä tutkimuksessa.
Pituus on 80-prosenttisesti perinnöllinen ominaisuus. Uudet tutkimustulokset selittävät merkittävän osan, noin 20 prosenttia, tästä pituuden geneettisestä vaihtelusta. Tutkimuksessa löydetyt geenivaihtelut liittyivät useisiin pituuskasvun kannalta keskeisiin aineenvaihduntateihin ja biologisiin prosesseihin.
Tutkimus osoittaa, että aikuisen pituuteen vaikuttavat sadat geneettiset muunnelmat ainakin 180 paikassa perimää. Geenipaikkojen suuri määrä paljastaa malleja, joilla on merkittäviä vaikutuksia ihmisen tavallisten sairauksien ja ominaisuuksien geneettiseen tutkimukseen.
Kansainvälisessä tutkimuksessa oli tutkittavina oli lähes 184 000 henkilöä. Tulokset julkaistiin Nature-lehdessä syyskuun lopussa.
Tutkimukseen osallistui myös Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen ja yliopistollisen sairaalan tutkijoita.
Kliinisen kemian professori Terho Lehtimäki toimii tutkimuksessa mukana aineistona olleen Suomalaisen lasten monikeskustutkimuksen (LASERI-tutkimus) geneettisen osan vetäjänä. Kliinisen fysiologian professori Mika Kähönen on vastannut tutkimuksen kliinisestä kenttätutkimuksesta Tampereella.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti