
Prostituutio esitetään tavallisesti likaisena tabuna. Ihmisten parkkiintuneet stereotypiat ja mielikuvat muovaavat asenteita seksityöntekijöitä kohtaan. Sosiologi Anna Kontula tarttui rohkeaan aiheeseen ja työn tuloksena syntyi lokakuun ensimmäisenä päivänä 2008 tarkastettu väitöskirja. Susanna Vilpponen haastatteli seksityöntekijöiden asialla esiintyvää Kontulaa. (23.9.2008)
Millaista on suomalainen johtamiskulttuuri? Millaista johtamista työntekijät pelkäävät? Onko pomojen aiheuttama pelkotila tahallista vai kenties tahatonta? Entä miten suomalaista johtamiskulttuuria voitaisiin parantaa? Tampereen yliopiston johtamistieteiden laitoksen vetämä LEAR-propjekti pelosta ja pelon kokemisesta suomalaisilla työpaikoilla pyrkii hahmottamaan johtamiskulttuurin nykytilaa laajalla tutkimuksellaan, jossa aineistoa kertätään internet-pohjaisen tutkimussivuston avulla. Monitieteellisestä projektista kertoo lisää yksi sen vetäjistä, tutkija Jari Luomanen. Haastattelijana Kirsi Miettinen. (30.9.2008)
Maailmankuuluja hittituotteita löytyy nykyään myös jumppasaleista, eikä pelkkä aerobic enää vetoa liikunnan harrastajiin. Nimekäs jumppatunti on kuluttajalle laadun tae. Aino Vitikainen haastatteli Tamperen yliopistossa liikunnan tuotteistamista tutkivia Riitta Piristä ja Jaana Parviaista. (7.10.2008)
Kunnallisvaalien äänestysprosentti on keikkunut kaksien viime vaalien aikana alle kuudessakymmenessä prosentissa. Miksi liki joka toinen suomalainen jättää äänestämättä? Miten käy edustuksellisen demokratian, jos äänestysprosentti vielä nykyisestä laskee? Toimittaja Heidi Pelander otti selvää, mitä lääkkeitä tilanteeseen tarjoaa poliittiseen osallistumiseen keskittynyt tutkija Jarmo Rinne Tampereen yliopistosta. Rinne arvelee, että kansalaiset eivät äänestä muun muassa siksi, että he pitävät puolueita etäisinä. (14.10.2008)
Huutavalla ja kiukuttelevalla vauvalla saattaa olla nälkä, kuuma, märkä vaippa tai muuten vain huono päivä. Mutta miten pieni vauva tulkitsee vihaista aikuista - vai tunnistaako se tunteita aikuisen kasvoista lainkaan? Tampereen yliopiston psykologian laitoksen tutkija Mikko Peltola tekee väitöskirjaa siitä, milloin ja miten vauvat alkavat erottaa erilaisia tunneilmaisuja ihmiskasvoista. Peltolaa jututtaa toimittaja Anne Salomäki. (28.10.2008)
Lääkäri- ja sairaanhoitajapulasta kärsitään monessa kunnassa, myös Tampereella. Millä perusteella terveydenhuollon ammattilaiset valitsevat työpaikkansa? Riittäisikö nykyistä isompi palkkapussi pitämään lääkärit ja hoitajat töissä terveyskeskuksissa. Tuukka Välimäki haastattelee tutkija Terhi Kankaanrantaa, joka väitteli 14. marraskuuta 2008 lääkäreiden ja sairaanhoitajien työpaikan valinnasta. Kankaanrannan mukaan raha ei välttämättä ratkaise terveydenhuollon työmarkkinoilla. (4.11.2008)
Mikä pelaamisessa viehättää? Tutkija Janne Paavilainen kertoo, että nykypäivän pelikonsolit ovat hyvin erilaisia. Ne tarjoavat jokaiselle jotakin. Paavilaista haastatteli Ville Vaarne. (11.11.2008)
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti