Joukkorahoitusta kerännyt tutkija valittiin Liikutu tiedosta -finaaliin

Julkaistu 17.5.2016 - 12:18

Joukkorahoitusta tutkimustyölleen kerännyt tamperelainen Alzheimer-tutkija Eloise Mikkonen on valittu Liikutu tiedosta -kilpailun finaaliin. Kesäkuun alussa pidettävällä kilpailulla etsitään innovatiivisia tiedeviestinnän tapoja. 

Kilpailu on osa valtakunnallista Liikutu tiedosta -tiedeviestinnän päivää, jonka järjestävät Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta, Tieteen tiedotus ry ja viestintätoimisto Kaskas Media.

Mikkosta ehdotti kilpailuun hänen tuttavansa, joka kertoi asiasta tutkijalle itselleen vasta jälkikäteen.

- Olin hämmästynyt valinnastani finaaliin, Mikkonen kertoo.

- Mutta jos voitan, saan vielä noin kuukauden tutkimusrahoituksen, ja se olisi fantastinen tulos kaikesta julkisuudesta!

Kuudella finalistilla on jokaisella kuusi minuuttia aikaa esitellä ideansa.  Voittajan valitsee tapahtuman yleisö puhelinäänestyksellä ja palkintona on rahasumma.

Mikkosen kaksi kuukautta kestänyt kansainvälinen kampanja joukkorahoituksen saamiseksi Alzheimer-tutkimukseen tuotti hänelle kaikkiaan puolentoista – kahden kuukauden palkan ja eläkemaksut.

Kaikkiaan 66 ihmistä eri maista rahoitti tutkimusta yhteensä noin 4 300 eurolla.

- Kampanja oli yllättävä menestys ja se on rohkaissut minua tuomaan tutkimustani julkisuuteen useammin. Suunnittelen perustavani blogin ja jakavani tutkimukseni tuloksia tukijoideni kanssa ja rohkaisevani keskustelua tuloksista, Mikkonen kertoo.

Suosittelisiko Mikkonen joukkorahoituskampanjaa muille tutkijoille?

- Joukkorahoituskampanjaan menee aikaa eikä ole takeita että se toimii, mutta niinhän tutkimusrahoitushakemuksissakin on. Kampanja täytyy suunnitella kunnolla, koska niin monet tekijät voivat vaikuttaa sen onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Opin tästä paljon, mutta se kannatti.