Kaksoiskansalaiselle identiteetti tärkeämpi kuin lojaliteetti

Julkaistu 14.2.2017 - 13:39
Johanna Peltoniemi/ Kuva: Jonne Renvall
– Kaksoiskansalaisuus ei saisi leimata ketään. Tämä on monimutkainen asia, jota on yritetty yksinkertaistaa yhteen näkökulmaan, sanoo tutkija Johanna Peltoniemi. Kuva: Jonne Renvall

Ulkosuomalaisten osallistumista tutkiva Johanna Peltoniemi hämmästelee keskustelua kaksoiskansalaisista

Kaksoiskansalaisten pääsyä valtion turvallisuuden kannalta keskeisiin tehtäviin halutaan rajoittaa lojaliteettiongelman vuoksi.

Ulkosuomalaisten poliittista osallistumista tutkiva Johanna Peltoniemi hämmästelee lojaalisuuspuhetta keskustelussa kaksoiskansalaisuudesta. Hän epäilee, että lojaalisuudella yritetään tehdä politiikkaa sen sijaan, että se olisi oikea ongelma.

– Lojaalisuutta kysytään, kun kritisoidaan kaksoiskansalaisuutta. Kun asiasta puhutaan muilla tasoilla, puhutaankin identiteetistä.

Peltoniemi on tehnyt laajan ulkosuomalaisille suunnatun kyselyn, jossa vastaajat saivat kertoa käsityksiään siitä, miten he kokevat kansallisen identiteetin.

– Päällimmäisenä tuli esiin se, että heillä on kaksi kotimaata ja heillä on kaksi puolta identiteetissä. Eivät he ole kokeneet sitä miksikään lojaalisuusongelmaksi. He vain sattuvat olemaan vaikkapa sekä suomalaisia että ruotsalaisia. Ei se heille ole sen kummempi juttu.

Ulkosuomalaiset
äänestävät laiskasti

Johanna Peltoniemi tekee Tampereen yliopistossa väitöskirjaa ulkosuomalaisten identiteetistä ja poliittisesta osallistumisesta. Väitöstutkimus perustuu kyselyyn, jonka aineistoon poimittiin 3600 ulkosuomalaista Väestörekisterikeskuksen tiedoista. Kyselyyn vastasi 1067 henkilöä.

Tutkimuksen kohteena ovat äänestysikäiset Suomen kansalaiset, joiden nykyinen asuinmaa on Kanada, Yhdysvallat, Ruotsi, Saksa, Iso-Britannia tai Espanja. Kaksoiskansalaisuuskeskustelun kohteena ollut Venäjä ei kuulu tutkimuskohteisiin.

Peltoniemi tutkii ulkosuomalaisia riippumatta siitä, ovatko he kaksoiskansalaisia vai ei. Ulkomailla asuu tällä hetkellä vajaat 250 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista. Kaikkiaan ulkomailla arvioidaan asuvan jopa 1,3 miljoonaa Suomen kansalaista. Heidän tarkkaa lukumääräänsä ei tiedetä.

Ulkosuomalaisten äänestysaktiivisuus liikkuu 10 prosentin tasolla vaaleista riippuen. Korkeimmillaan se on ollut 14 prosenttia. Kansainvälisesti vertaillen luku on varsin matala. Ulkoruotsalaisten äänestysprosentti on 25–30, ulkoitalialaisten jopa 40. Kaksoiskansalaisten äänestysaktiivisuutta Peltoniemi ei ole erikseen laskenut.

Kaksoiskansalaisten
skaala on laaja

Keskustelu kaksoiskansalaisuudesta ei ole Johanna Peltoniemen mukaan mikään uusi asia, sillä näitä periaatteita on pohdittu jo 1990-luvulta lähtien. Suomessa kaksoiskansalaisuus tuli mahdolliseksi vuodesta 2003 alkaen. Heidän määränsä on noussut jyrkästi. Vuonna 2003 heitä oli noin 22 000, vuonna 2015 jo lähes 96 000.

– Se tässä keskustelussa ihmetyttää, että se on rajattu Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisiin, vaikka ulkosuomalaisten joukossa on niin valtavasti erilaisia ryhmittymiä, Peltoniemi hämmästelee.

Oikeudenmukaisuuteen liittyviä ja normatiivisia kysymyksiä on paljon enemmän kuin vain keskustelu siitä, voiko kaksoiskansalainen tulla valituksi maan turvallisuuden kannalta merkittävään tehtävään.

– Onko sekään ihan ok, että yksi ihminen saa äänestää kahdessa maassa ja onko se ok, että yksi ihminen saa olla kahdessa maassa pääministeri, Peltoniemi luettelee esimerkkejä periaateongelmista.

Kokonaisuutena kaksoiskansalaisuus on Peltoniemenkin mielestä hankala kysymys.

– Jos saisin tämän asian järjestää, niin keskusteltavaa ja pohdittavaa riittää. Onhan se huolestuttavaa, jos ruvetaan etnistä profilointia tekemään. Eihän kaksoiskansalaisuus ketään saisi leimata. Tämä on monimutkainen asia, jota on yritetty yksinkertaistaa siihen yhteen näkökulmaan.

Kansalaisuuden
merkitys muuttunut

Monet tutkijat ovat esittäneet, että kansalaisuus on menettänyt merkityksensä vanhassa mielessä eikä se enää vastaa liikkuvan maailman tarpeisiin.

– Meillä on kansalaisuudesta voimassa käsitys, joka oli jo modernin valtion syntyaikoina. Kansalaisuudesta ajatellaan tietynlaisena institutionaalisena solidaarisuutena. Nyt ihmiset oikeasti liikkuvat, ja perheet ovat kytköksissä eri maihin, Johanna Peltoniemi sanoo.

Hän sanoo ymmärtävänsä sen, että kansallisvaltioiden pitää jollakin tavalla tunnistaa kansalaisensa, jos valtiojärjestelmä yleensä on olemassa. Nykyinen tapa määritellä kansalaisuus ei silti ole ainoa mahdollinen.

Ulkomailla asuvia Suomen kansalaisia ei voi puristaa yhteen muottiin. Yhdysvalloissa asuvien side Suomeen on peräisin monen sukupolven takaa isovanhemmilta, jotka muuttivat Suomesta joskus sata vuotta sitten. Ruotsinsuomalaiset ovat pääosin seurausta 1960- ja 1970-luvun muuttoliikkeestä. Saksaan muutettiin hieman myöhemmin. Espanjansuomalaiset ovat tuoreinta ulkosuomalaisten joukkoa.

Tarve hakea kaksoiskansalaisuutta vaihtelee maittain. Yhdysvalloissa sen tarve voi olla korkein, mutta Euroopan unionin sisällä asuville se ei ole juridisesti kovin tärkeä asia.

Ulkosuomalaiset
yhteen vaalipiiriin?

Lähes 250 000 ulkomailla asuvaa äänestäjää muodostaa suuren poliittisen voiman, joka vastaa kooltaan suomenruotsalaisten määrää. Italiassa, Kroatiassa ja Ranskassa ulkomailla asuville kansalaisille on muodostettu oma vaalipiirinsä. Suomessakin siitä on keskusteltu.

– Vaalipiiri on helppo yleisratkaisu, mutta kun puolet ulkosuomalaisista asuu Ruotsissa, niin esiin tulee se ongelma, saavatko ruotsalaiset kaikki äänet. Siinä tulee edustuksellisia hankaluuksia, Johanna Peltoniemi muistuttaa.

Yksi mahdollisuus on muodostaa 2, 3 tai 4 eri vaalipiiriä alueittain jaettuna siten, että jokaisesta tulisi yksi edustaja. Ratkaisu olisi ristiriitainen ja kyseenalainen siihen nähden, että vaalipiirejä on viime vuosina haluttu vähentää.

Peltoniemen tutkimusaineistoon kuuluvilla ulkosuomalaisilla ei ollut suurta halua muodostaa omaa vaalipiiriä. Kolmannes heistä kannatti ajatusta, kolmannes ei pitänyt sitä merkittävänä kysymyksenä ja kolmanneksella ei ollut mielipidettä lainkaan.

– Vaalipiiri ratkaisisi jollain tasolla edustuksellisuuden ongelman. Nyt ulkosuomalaisten äänet hajoavat eri vaalipiireihin.

Yksi vaihtoehto on kiintiöidä ulkosuomalaisten äänet vaikkapa Uudenmaan vaalipiiriin tai pariin eri vaalipiiriin, jolloin olisi nykyistä suurempi todennäköisyys saada läpi edes yksi ulkosuomalaisten asioita ajava edustaja.

Yhtenä vaihtoehtona on sijaisedustus, jossa tietty kansanedustaja sitoutuu toimimaan ulkosuomalaisten edustajana. Hyvä puoli olisi se, että ulkosuomalaiset saisivat edes yhden äänitorven, mutta heikkoutena pidetään sitä, että varsinaista vaalisuhdetta ei tällä tavoin synny äänestäjän ja edustajan välille. Tällä menettelyllä olisi lähinnä symbolista merkitystä.

Teksti: Heikki Laurinolli