Kasvatustieteiden konferenssi vuoden suurin Tampereella

Julkaistu 8.3.2018 - 12:23

Tampereella järjestettiin 65 konferenssia vuonna 2017

Kasvatustieteiden alan EARLI (European Association for Research on Learning and Instruction) -konferenssi oli vuoden 2017 suurin konferenssi Tampereella. Siihen osallistui 2 200 tutkijaa eri puolilta maailmaa.

Konferenssista vastannut Tampereen yliopiston kasvatustieteen professori Eero Ropo arvioi, että konferenssi lisäsi maailmalla tietoisuutta suomalaisesta opetuksen ja oppimisen tutkimuksesta.

– Koulutusosaamistamme tuotiin esiin monin eri tavoin mm. tekemällä sekä konferenssin aikana että sen jälkeen useita vierailuja tiedekuntaan, normaalikoululle ja kaupungin eri oppilaitoksiin. Tapahtumassa oli myös pirkanmaalaisia digitaalisia opiskeluratkaisuja kehittäviä yrityksiä esittelemässä toimintaansa, Ropo kertoo.

Tampereella järjestettiin viime vuonna 65 konferenssia, joiden kävijät jättivät Finland Convention Bureaun Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan kaupunkiin yli 13 miljoonaa euroa.

Tampereella järjestetyissä konferensseissa vieraili viime vuonna lähes 10 000 henkeä, kun yleensä vieraita on noin 7000. Matkailijoiden yöpymisten määrä kohosi uuteen ennätykseen, kun Tilastokeskuksen mukaan Tampereella tehdyt yöpymiset lisääntyivät 6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Määrä kohosi siten 1,09 miljoonaan yöpymiseen.

Muita suuria konferensseja Tampereella olivat EMBEC'17 & NBC'17 (Joint conference of the European Medical and Biological Engineering Conference and the Nordic-Baltic Conference on Biomedical Engineering), jossa oli noin 700 osallistujaa sekä joka toinen vuosi järjestettävä Glass Performance Days Conference, jossa oli 660 osallistujaa.