Kengurumaan korkeakouluvisioita

Julkaistu 31.5.2017 - 09:07

Australian korkeakoulujärjestelmä tarvitsee ohjaavaa kättä ja ohjausinstrumentteja

Vuokko Kohtamäki
Vuokko Kohtamäki on tutustunut Australian korkeakoulujärjestelmään Melbournen yliopiston vierailevana tutkijana.

Australia tunnetaan erittäin markkinaorientoituneesta korkeakoulutuksestaan. Korkeakouluopiskelijoista huomattava osa (40 %) on kansainvälisiä opiskelijoita, jotka ostavat itselleen koulutuksen. Kansainvälisiä opiskelijoita on maassa selvästi OECD-maita (12 %) enemmän.

Australian yliopistojen kärki on maailmanluokkaa. Peräti kuusi yliopistoa on rankingeissa sadan parhaan joukossa, ja puolet yliopistoista on kolmensadan parhaan joukossa. Koulutus on taloudellinen vientituote. Kansainvälisyys on Australian korkeakoulujärjestelmän vahvuus, mutta mihin muuhun kilpailu- ja markkinavetoisuus on johtanut?

Australian kaakkoisessa Victorian osavaltion lähes viiden miljoonan asukkaan Melbournessa virtaa Yarra-joki, eukalyptus-puut tuoksuvat, urheilukansa seuraa krikettiä, ratikat kulkevat ja kaupungissa on upeita isoja viktoriaanisen ajan UNESCOn maailmanperintölistalla olevia puistoja. Autojen rekisterilaatoissa ei turhaan lue Victoria the State of Gardens. Toinen rekisterilaattatunnus kertoo Victorian olevan the State of Education. Australian ykkösyliopiston paikkaa pitää Melbournen yliopisto. Yliopiston osuus liittovaltion kilpailutetusta tutkimusrahoituksesta on koko maan korkein.

Yliopistojen lukuvuosi käynnistyi helmikuussa. Tämä näkyi opiskelijoiden harhailemisena kampuksilla älypuhelimet kädessä ja nurmikon varjopaikkojen täyttymisenä lounasaikaan.  Samaan aikaan liittovaltion hallitus keskusteli kiivaasti korkeakoulutuksen rahoituksesta ja tulevaisuudesta. Budjettikeskusteluissa paheksuttiin mm. väärän uskon valamisesta nuoriin siitä, että pelkästään korkeakouluttamalla voi luoda parempaa huomista. Yliopistoja rahoittavat liittovaltio ja opiskelijat. Budjettiesityksen mukaan nykyinen yliopistojen rahoitussuhde 58/42 eli julkinen/yksityinen ehdotetaan muutettavaksi niin, että maksusuhde olisi 54/46 vuonna 2021. Julkinen rahoitus laskee ja opiskelijat maksaisivat lisää. Lukukausimaksuja aiotaan korottaa vuosittain 1,8 % seuraavat neljä vuotta (2018 – 2021). Keskimäärin opiskelija maksaisi 2000-3600 dollaria (1394-2510 euroa) lisää koulutuksesta riippuen. Opiskelija voi maksaa koulutuksensa valmistumisen jälkeen osana palkkatulojensa verotusta. OECD-tilastojen mukaan nykyinen keskimääräinen maisteritutkinnon lukuvuosimaksu on 7 334 USD (6 755 euroa). Ilmaista koulutusta ei tarjota.

Melbournen yliopiston korkeakoulututkimuksen yksikkö Centre for the Study of Higher Education (MCSHE) julkaisi Australialle visioita korkeakoulutuksen kehittämiseksi. Julkaisu on korkeakoulututkijoiden pohdiskelukanava korkeakoulutuksen haasteista ja mahdollisista tulevaisuuden poluista. Australian korkeakoulutusjärjestelmän valtteja eivät olekaan aivan kaikki ne tekijät, joita niiden voisi olettaa olevan. On myös kehittämistarpeita, joihin ei ole helppoja ratkaisuja.

Australian vahvuuksia ovat erittäin monitaustaiset opiskelijat (diversiteetti), kansainvälisten opiskelijoiden määrä (kansainvälisyys), korkeakoulutuksen laatu ja vahva tutkimustuloksellisuus (tutkimusrahoitus ja julkaisut). Tutkijoiden mukaan Australian perusheikkoutena on järjestelmän koordinoimattomuus. Tutkimusta ja koulutusta ei koordinoida järjestelmätasolla lainkaan. Tähän tutkijat kaipaavat uutta ja puolueetonta toimijaa. Koska ohjaava käsi puuttuu, muistuttavat ylipistojen tekemiset opetuksessa ja tutkimuksessa liikaa toisiaan, opiskelijamäärät ovat paisuneet ja tutkimusta tehdään paljon, mutta se ei yllä huipputasolle. Tutkijat työskentelevät lyhytaikaisilla erittäin kilpailulla tutkimusrahoituksella ja pätkätyösopimuksilla. Heidän intressissään on perinteinen akateeminen tutkimusjulkaiseminen. Suhteet esimerkiksi yrityksiin vaativat kehittämistä. Pitkän tähtäimen tutkimusstrategia puuttuu. Näiden lisäksi korkeakoulujärjestelmä on kallis. Opiskelijakohtaiset kustannukset ovat nousseet 9,5 % vuodesta 2010 vuoteen 2015.

Kilpailu on luonut järjestelmän, joka on fokusoitunut ja tuottava. Varjopuoli on mm. yhteistyön puute. Yhteistyötä tarvitaan, jotta järjestelmä toimisi tehokkaammin. Toimivilla yhteiskuntakytköksillä yliopistot kykenisivät paremmin ymmärtämään yhteiskunnallisia tarpeita, joihin yliopistojen kuuluisi vastata. Järjestelmän pitäisi sopeutua vieläkin monimuotoisempiin opiskelijoihin, jotta koulunsa keskeyttäneetkin voisivat opiskella yliopistoissa ja eri alojen ammattilaiset voisivat palata uusintamaan osaamistaan. Tutkijat puoltavat järjestelmää, jossa ammatillinen ja korkeakoulutus toimisivat koordinoidummin yhdessä. Niiden yhteistyötä hankaloittavat mm. kokonaan erilliset rahoitusjärjestelmät ja eri rahoittajatahot.

Entä mitkä olisivat lääkkeet järjestelmätason haasteisiin? Ne vaikuttavat osin tutuilta suomalaisnäkökulmasta. Australiassa korkeakoulujärjestelmää ei koordinoida kansallisesti lainkaan. Tutkijat kannattavatkin järjestelmää, joka generoisi yliopistojen toimintojen ohjattua diversifioitumista. Tätä varten tulisi perustaa itsenäinen ja puolueeton koordinointivirasto. Uuden ohjaavan käden tehtävänä olisi luoda insentiivejä, joihin perustuen yliopistot lähtisivät diversifioutumaan (=profiloitumaan) ja kehittämään samojen asioiden sijasta eri asioita. Tuloksellisuusrahoitusindikaattoreilla tämä ei onnistu, koska tutkijoiden mukaan sama indikaattoripatteristo ei sovellu kaikille korkeakouluille. Toiseksi tutkijat ehdottavat Suomessakin jo pitkään käytössä olleita ohjausinstrumentteja eli yliopistojen tulossopimuksia. Australialaiset pohtivat mallia, jossa yliopiston tulossopimuksen sisältö syntyisi neuvottelumenettelyin (kuten Suomessakin). Sopimuksiin kirjattaisiin yliopistojen profiilit, mutta siten, että alueelliset ja paikalliset sidosryhmätkin voisivat vaikuttaa profiileihin liitto- ja osavaltion lisäksi. Profiloitumisella edistettäisiin tarvittavaa diversifioitumista. Samalla tulisi ottaa käyttöön negatiiviset rahaseuraamukset, jotta yliopistot noudattaisivat tulossopimustaan. Ilman seuraamuksia kilpailtuun rahaan tottuneet yliopistot eivät muutu. Kolmanneksi tutkijat esittävät yliopistosektorin ja ammatillisen sektorin läheisempää yhteistyötä. Tämä on tuttua erityisesti Tampereen uuden yliopiston kehityskulun osalta.

Vuokko Kohtamäki

Kirjoittaja toimii Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta vierailevana post doc -tutkijana Melbournen yliopistossa.