Kilpailutalous johti populismiin

Julkaistu 1.12.2017 - 16:42

Professori Pertti Alasuutari päivitti nykypäivään klassikkoteoksensa Toinen tasavalta

Pertti Alasuutari/ Kuva: Erkki Karén
– Asiantuntijavallan romahduksesta kulkee juonne populismiin, sanoo professori Pertti Alasuutari. Kuva: Erkki Karén

Suomi elää 1980-luvulla alkanutta kilpailutalouden aikaa, joka on 2010-luvulla johtanut populismiin ja asiantuntijatiedon vähättelyyn.

Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari päivitti nykypäivään vuonna 1996 ilmestyneen klassikkotutkimuksensa Toinen tasavalta. Perusasioita ei 20 vuoden takaisesta kirjasta tarvinnut muuttaa uuteen Tasavalta-nimiseen teokseen.
 
– Olin yllättynyt siitä, että pystyin 1990-luvun puolivälissä tekemään jäsentyneen analyysin ikään kuin nykyhetkestä. Yleensä se ei ole mahdollista, Alasuutari sanoo.

Kestäväksi 1990-luvun analyysista jäi sodanjälkeisen Suomen jaksottelu kolmeen aikakauteen. Moraalitalouden aika kesti 1960-luvun lopulle, jolloin siirryttiin suunnittelutalouteen. 1980-luvun puolivälissä Suomesta tuli kilpailutalous.

Alasuutari esitti jaksottelunsa ”empiirisenä yleistyksenä”, mutta myös muut tutkijat ovat tunnistaneet samat kulttuuriset käänteet.

– Jotain todellista jaottelussa selvästi on. Mutta jos aikajanan pätkiminen otetaan itsestään selväksi kehykseksi eikä se ole analyysin kohteena, niin onhan siinä vaara, että siitä jää jäljelle vain muoto.

Alasuutari teki jaottelunsa tutkimalla diskursseja eli puheavaruuksia. Aineistona olivat Helsingin Sanomien pääkirjoitukset ja eri alojen ammattilehtien kirjoitukset.

Kilpailutalous
alkoi 1980-luvulla

Pertti Alasuutari sijoittaa kilpailutalouden alkamisajan 1980-luvun puoliväliin, jopa 1980-luvun alkuun, vaikka monet muutokset näkyivät arjessa vasta 1990-luvun alun laman jälkeen.

Pääkirjoituksissa ja ammattilehdissä tuli jo 1980-luvun puolivälissä esiin muutos, jossa siirryttiin ammattilaisuuden korostuksesta kuluttajuuden ja asiakkuuden korostamiseen.

– Usko siihen, että yhteiskuntasuunnittelijat suunnittelevat meille ideaalisen yhteiskunnan, väistyi. Tilalle tuli ajatus, että kun kilpailutetaan ihmisiä ja toimintoja, niin kuluttajat valitsevat oikein ja sitä kautta syntyy tehokas ja ideaalisesti organisoitu yhteiskunta, Alasuutari sanoo.

Konkreettinen esimerkki muutoksesta oli paikallisradioiden syntyminen. Yhtenä keskeisenä perusteluna oli kilpailun lisääminen sähköisessä viestinnässä. Yleisön mieltymyksistä ja suosiosta tuli eri radio- tai tv-kanavien menestyksen keskeinen kriteeri. Aikaisemmat sivistykselliset kriteerit, kuten väestön ”objektiiviset viestintätarpeet”, jäivät vähemmälle huomiolle.

– Muutos puhetavoissa oli tapahtunut 1980-luvun puolivälissä, mutta monet seurauksista kuten valtion toimintojen yksityistäminen ja liikelaitostaminen pistettiin toimeen vahvassa mielessä 1990-luvun laman aikana.

Kilpailutalous syntyi
muodin kaltaisena ilmiönä

Monet yhteiskuntatutkijat ovat pitäneet kilpailutaloutta ulkoapäin työnnettynä ikävänä yllätyksenä, josta ei koskaan sovittu yhteisesti. Paheksunnan kohteena ovat olleet 1990-luvun alun laman seurauksena tehdyt leikkaukset. Niistä on usein puhuttu kirosanoja lähentelevillä käsitteillä ”uusliberalismi” ja ”uusi julkishallinto”.

Pertti Alasuutari sanoo olevansa samaa mieltä siitä, että kilpailutalous tuli ulkopuolelta globaalina ajattelutapojen muutoksena ja muodin kaltaisena ilmiönä. Thatcherismi ja reaganismi olivat sen ensioireita.

Muutos näkyy siinä, miten hallinnon hajauttamiskomitean liikkeelle panemat uudistukset johtivat yllättävään lopputulokseen. Keskustapuolueen motiivina oli siirtää keskushallinnon työpaikkoja maakuntiin, kun taas demarien tavoitteena oli vähentää hallinnon hierarkiatasoja. Tuloksena oli jotain muuta. Suuri joukko valtion organisaatioita liikelaitostettiin tai yhtiöitettiin, ja monet niistä yksityistettiin vähän myöhemmin. Lisäksi monilla hallinnonaloilla keskushallitukset muutettiin normien määrittelijän ja valvojan roolista ”konsultin” tai ”kehittämiskeskuksen”
rooliin. Valtio siirtyi normiohjauksesta tulosohjaukseen, jossa saadut määrärahat riippuivat organisaation ja sen työntekijöiden tuotoksista.

– Lopputulos näyttää niin puhdaspiirteiseltä uusliberalismilta, että jälkikäteen on helppo epäillä taustalla häärineen jonkin salaliiton. Kun asiaa katsoo tarkemmin, niin tämä onkin historian oveluutta. Komitean jäsenet vain saivat vaikutteita maailmalla liikkuneista käsityksistä siitä, miten hallinto on viisainta järjestää. Siksi lopputulos oli samanlainen kuin millaisia reformeja myös muissa maissa tehtiin tuohon aikaan.

Historialla ei
ole moottoria

Historian on usein ajateltu etenevän siten, että ensin tehdään keksintöjä, jotka levitessään muuttavat kaikkien elämän helpommaksi. Marxilaiset sanovat yhteiskunnan perustan olevan ensisijaista päällysrakenteen muutokselle.

Pertti Alasuutari tutki suomalaisen yhteiskunnan kehitystä puhetapojen kautta. Onko historian muutoksella joku ilmiselvä lähtökohta?

– Semmoinen ajatus, että olisi joku historian moottori tai mekanismi, joka pätee aina, on älytön, niin yleinen kuin se onkin. Jos sanotaan, että tuotantotavat muuttuvat ensin ja sitten ajatustavat – tämähän on historiallisen materialismin perusjuttu – niin miten ihmiset voisivat muuttaa käytäntöjään ajattelematta? Ajattelu ei tietenkään aina ole abstraktia, suunnittelevaa ja käsitteellistä, mutta ei käytäntöjä voi yhtäkkiä vain muuttaa, elleivät myös ajatukset ole muuttuneet, Alasuutari sanoo.

Tuotantotekniikasta voi Alasuutarin mukaan ajatella, että muutokset käytännöissä vaikuttavat ajatustapoihin. Esimerkiksi teollisella vallankumouksella on ollut valtavat vaikutukset.

– Kun ihmisten elinolot radikaalisti muuttuvat toisiksi, niin ajatuksetkin muuttuvat toisiksi. Totta kai teknologiset muutokset romahduttavat joitakin ajatustapoja ja synnyttävät taas uusia. Toisaalta myös valtiollisella politiikalla vaikutetaan yksilöiden ja esimerkiksi yritysten toimintaehtoihin, ja siinä taas ideat muuttuvat ennen kuin ne pannaan käytäntöön.

Alasuutarin mukaan ei voi väittää, että muutos lähtisi aina joko uudesta teknologiasta tai uusista ajatustavoista. Muutos pitää aina analysoida tapauskohtaisesti.

– Sitä paitsi koskaan ei ole nollatilannetta, vaan elämme aina hetkessä, jossa tekniikka, käytännöt ja ajatustavat ovat nivoutuneet toisiinsa. Muutokset missä tahansa vaikuttavat kaikilla tasoilla.

Toinen puoli virheajattelusta on Alasuutarin mukaan se, että kansallisvaltioita kuten Suomea pidetään suljettuna systeeminä, jonka muutoksia voisi selittää ikään kuin Suomen sisäisillä rakenteellisilla muutoksilla.

Suomi ei teollistunut ja siirtynyt moderniin yhteiskuntaan sisäisten muutosten tuloksena. Suomalainen koskivoima ja puuvarannot houkuttelivat tänne kansainvälistä pääomaa ja toivat tehtaita hyvien kulkureittien varteen. Suomeen tuli esimerkiksi Skotlannissa tai Saksassa oppinsa saaneita yrittäjiä perustamaan tehtaita verohelpotusten turvin.

Teknologia tuli ensin, mutta maailmalta kantautui myös uusia ajatustapoja siitä, miten yhteiskuntaa pitäisi muuttaa. Yksi näistä ajatustapojen muutosvoimista oli nimeltään sosialismi.

Populismi nakertaa
asiantuntijavaltaa

1980-luvulla alkanut kilpailutalouden aika jatkuu ja tuottaa uusia ilmiöitä. Esimerkiksi käynnissä olevan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen perustelut ovat samoja kuin kilpailutalouden alkaessa: kilpailuttamisen uskotaan vahvistavan asiakkaan roolia sitä kautta, että kuluttajien valinnat saavat yritykset parantamaan palveluaan. Lisäksi kilpailuttamiseen sisältyy oletus, että yritysten välinen kilpailu alentaa julkisen vallan kuluja. Alasuutarin mukaan vaarana on se, että yritykset pääsevät monopoliasemaan ja lypsävät surutta verotuloja omaan taskuunsa.

– Kilpailutalous globaalina muotina näkyy myös siinä, että poliittisia päätöksiä tehdään noiden uskomusten varassa asiantuntijoiden varoituksia kuuntelematta. Koska kilpailuttamisella on edelleen niin myönteinen mielikuva, monet poliitikot kumartavat sille, ja kriittisiä huomioita tekeviä pidetään kaiken maailman dosentteina.

Tutkitun tiedon ja asiantuntijuuden kyseenalaistaminen on Alasuutarin mukaan osa kilpailutalouden puheavaruutta. Suunnittelutaloutta legitimoitiin uskolla koulutetun sivistyneistön kykyyn tietää, mikä on oikein ja millaista on vaikkapa hyvä maku. Sen sijaan markkinaohjausta oikeuttaa käsitys siitä, että kuluttajat ja kansa ovat oikeassa.

– Asiantuntijavallan romahduksesta kulkee juonne populismiin siten, että ”kyllä kansa tietää”, kuten Vennamo aikoinaan sanoi. Jos eliitti esittää objektiivisia arvoja tai näkemyksiä siitä, mikä tieto on oikeaa ja väärää, niin se kyseenalaistetaan ja torjutaan.

Yleisradio edusti suunnittelutalouden aikana asiantuntijavaltaa, jossa kansaa piti sivistää tarjoamalla korkeakulttuuria populaarikulttuurin sijasta. Suursuosiota nauttivaa viihdettä pidettiin huonona sen perusteella, että se oli suosittua. Nyt kilpailutalouden aikana paljon kuunneltua ja katseltua ohjelmaa pidetään hyvänä juuri siksi, että sillä on laaja yleisö.

Populististen toimien logiikka näkyy Alasuutarin mukaan myös Donald Trumpin tullimuuripuheissa ja Britannian Brexit-hankkeessa. Kun poliitikon valta nojaa kansansuosioon, asiantuntijatiedolla ei ole suurta väliä.

Rokotusvastaisuus, ruokasuositusten vastaisuus ja vaihtoehtohoitojen suosio kertovat siitä, mihin kilpailutalouden tuottama populismi voi johtaa.

Teksti: Heikki Laurinolli

Pertti Alasuutari: Tasavalta. Sodan jälkeisen Suomen kaudet ja trendit. Vastapaino 2017.

Lue myös: Presidentin valtaa karsittiin ulkopoliittisista syistä