Kirsi Granberg pohjoismaisen aivokasvaintutkimusyhteistyön johtoon

Julkaistu 8.5.2018 - 10:21
Kirsi Granberg
Kirsi Granberg

FT Kirsi Granberg valittiin Scandinavian Society of Neuro-Oncology:n (SNOG) presidentiksi yhdistyksen kokouksessa Trondheimissa, Norjassa 4.5. Hän on yhdistyksen historian toinen naispresidentti ja ensimmäinen, jonka perustutkinto on lääketieteen ulkopuolelta.

Aivokasvainten tehokas hoito vaatii muun muassa molekyylitason muutosten, kliinisten käytäntöjen ja aivokudoksen toiminnan asiantuntemusta. SNOG on pohjoismainen asiantuntijayhteisö, joka tuo yhteen aivokasvainten huippuasiantuntijoita mm. onkologian, neurokirurgian, patologian ja perustutkimuksen aloilta.

Granberg työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnassa sekä senioritutkijana professori Matti Nykterin Laskennallisen biologian tutkimusryhmässä. Hän on viime vuosina ollut aktiivisesti kehittämässä Tampereelle aivokasvaintutkimusohjelmaa yhdessä Tampereen yliopiston tutkijoiden sekä Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) ja Fimlab oy:n kliinisten asiantuntijoiden kanssa.

Granberg toimii Suomen aivokasvaintutkimuksen yhdistyksen (SATKY) puheenjohtajana ja on yksi Vanajanlinnassa 29.-30.11.2018 pidettävän yhdistyksen vuosikokouksen pääjärjestäjistä. Hän toimii myös seuraavan pohjoismaisen SNOG-kokouksen pääjärjestäjänä.

SATKY pyrkii edistämään Suomessa tehtävää aivokasvaintutkimusta sekä aivokasvainten kanssa työskentelevien kliinikoiden ja tutkijoiden verkostoitumista. Yhdistyksen tarkoituksena on myös lisätä yleistä tietoisuutta aivokasvaimista, uusista aivokasvainhoitomahdollisuuksista ja aivokasvaimien eteen tehtävästä tutkimuksesta.

Aivokasvainten eri muodot voivat kehittyä niin lapsilla, aikuisilla kuin vanhuksillakin. Pahanlaatuisilla kasvaimilla on huono ennuste ja esimerkiksi glioblastoomapotilaat elävät keskimäärin vain runsaan vuoden diagnosoinnin jälkeen.

- Pahanlaatuisten aivokasvainten hoito on haastavaa, sillä ne ovat hyvin monimuotoisia eivätkä nykyiset hoitomuodot tavoita kasvainta tai vaikuta kasvainsoluihin riittävän tehokkaasti, Granberg sanoo.

- Lisäksi osassa kasvaimia syöpäsolut levittäytyvät ympäröivään aivokudokseen, jolloin niiden kirurginen poisto on mahdotonta. Tiivis tutkimus ja kansainvälinen yhteistyö ovat välttämättömiä useimpien aivokasvainten voittamiseksi.