Kivimäki ja Saarenmaa Vuoden tiedekynä -palkintoehdokkaiksi

Julkaistu 15.2.2017 - 16:12
Ville Kivimäki ja Laura Saarenmaa/ Kuva: Jonne Renvall
Ville Kivimäki ja Laura Saarenmaa ovat ehdolla tiedepalkinnon saajiksi. Kuvat: Jonne Renvall

 

Historiantutkija Ville Kivimäki ja mediatutkija Laura Saarenmaa Tampereen yliopistosta ovat 13 ehdokkaan joukossa Koneen säätiön Vuoden tiedekynä 2017 -palkinnon saajiksi.

Koneen säätiö myöntää 25 000 euron suuruisen vuoden tiedekynä -palkinnon erityisen ansiokkaasti kirjoitetusta suomenkielisestä tieteellisestä kirjoituksesta. Tänä vuonna palkinto jaetaan humanistiseen alaan kuuluvan tieteellisen artikkelin kirjoittajalle tai kirjoittajille.

Kilpailuun osallistui 19 tieteellistä lehteä sekä 39 artikkelikokoelmaa. Arvioitaviksi otettiin vuosien 2014–2016 aikana tieteellisissä lehdissä tai artikkelikokoelmissa julkaistut humanistisen alan artikkelit. Yhteensä esiraati kävi läpi noin 9000 sivua suomenkielistä tieteellistä kirjallisuutta.

– Suomeksi kirjoitetut artikkelit ovat korkeatasoisia, mutta harvoin persoonallisia, koska ihanteena on neutraali tyyli. Omaleimaisia kirjoittajia kuitenkin löytyy, kuten ehdokaslista osoittaa, kertovat Kalle Korhonen ja Johanna Vehkoo, jotka valitsivat palkintoehdokkaat.

Vuoden Tiedekynä 2017 -palkinnonsaajan valitsee professori Pirkko Nuolijärvi. Voittaja julkistetaan maaliskuun lopussa.

Ville Kivimäki: ”Sotamies Riitaojan poikauhri. Sota suomalaisen mieheyden myyttisenä lähteenä”. Teoksessa Näkymätön sukupuoli. Mieheyden pitkä historia (Vastapaino 2014). Tuntematon sotilas -teosta siirtymäriittinä tulkitseva tutkimus, joka kohoaa pohtimaan yhteiskunnallisen menestymisen ja häviämisen kerrontaa.

Laura Saarenmaa: ”Tankeromaan superpresidentti ja tasavallan tohvelisankari”. Teoksessa Vallan ihmeellinen Kekkonen (Into 2016). 1970-luvun miestenlehtien Kekkos-kuvaa analysoiva tutkimus valtavirran ulkopuolisen median monimuotoisesta suhteesta johtajakulttiin.

Koneen säätiön Vuoden Tiedekynä 2017 -palkintoehdokkaat

 

Lisäys 16.2.2017:

Ehdokkaina myös
Katila ja Ratilainen

Tampereen yliopistosta löytyy enemmänkin kuin vain kaksi ”Vuoden tiedekynä’ -palkintoehdokasta. Ehdokkaana on myös venäjän kielen ja kulttuurin jatko-opiskelija Essi Katila yhdessä Tampereelta valmistuneen FT Saara Ratilaisen kanssa.

Essi Katila & Saara Ratilainen: ”Internet ja venäläinen amatööritelevisio”. Idäntutkimus 1/2016. Kiinnostava katsaus venäläiseen internet- ja mediakulttuuriin, joka avaa uutta maailmaa analysoimalla kulttisuosioon noussutta nettisarjaa Stervotški ja sen kulttuurisia merkityksiä.