Klassikkotutkimuksen toisto selvittää hyvinvointia Suomessa 2017

Julkaistu 28.2.2017 - 12:13
Juho Saari/ Kuva: Jonne Renvall
Juho Saari tutkii suomalaisen hyvivnvoinnin tilaa toistamalla Erik Allardtin 44 vuoden takaisen tutkimuksen. Kuva: Jonne Renvall

Millaista on suomalainen hyvinvointi vuonna 2017? Entä verrattuna vuoteen 1972? Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari selvittää asiaa toistamalla akateemikko Erik Allardtin 1970-luvun kuuluisan Hyvinvoinnin ulottuvuuksia -tutkimushankkeen.

Allardt toi esiin kuuluisaksi tulleen hyvinvoinnin jakautumisen kolmeen ulottuvuuteen: having (elintaso), loving (yhteisyyssuhteet) ja being (itsensä toteuttamisen muodot).

Tutkimuksellaan pohjoismaiden hyvinvoinnista ja sen ulottuvuuksista Allardt on edelleen 40 vuoden kuluttua tulosten julkaisemisesta kansainvälisesti tunnetuin suomalainen hyvinvointitutkija ja Hyvinvoinnin ulottuvuuksia on suomalaisen sosiaalipolitiikan ja hyvinvointisosiologian viitatuin teos.

– Yhdistämällä vuoden 1972 aineisto vuonna 2017 kerättävään uuteen aineistoon voimme selvittää, miten suomalaisten hyvinvointi arvioituna Allardtin Having-Loving-Being -ulottuvuuksilla ovat muuttuneet, professori Saari kertoo.  

– Toistamalla Allardtin tutkimuksen saamme ajankohtaisen kuvan suomalaisten hyvinvoinnista ja sen muuttumisesta runsaan 40 vuoden aikana.

Tieteellisinä asiantuntijoina Saaren tutkimuksessa toimivat professori emeritus Hannu Uusitalo, joka osallistui myös alkuperäiseen tutkimukseen 1970-luvulla, ja dosentti, hyvinvointitutkija Sakari Kainulainen.

Suomen Kulttuurirahasto rahoittaa tutkimusta 90 000 eurolla.

Lue myös:

Kulttuurirahastolta 1,1 miljoonaa Tampereen yliopistoon

Filosofi Veikko Rantala palkittiin merkittävästä kulttuuriteosta