Koulunkäynti voi loukata ihmisoikeuksia

Julkaistu 13.11.2017 - 11:27
Tuomas Takala/ Kuva: Jonne Renvall
Rankingit ja numerot eivät ole vain pahasta. Kehitysmaiden kouluoloja tutkinut professori Tuomas Takala pitää hyvänä sitä, että lukutaidottomuus voidaan osoittaa selvillä numeroilla. Kuva: Jonne Renvall

Sokea koulutususko peittää alleen isoja ongelmia kehitysmaissa

Koulutuksen globaali lumovoima on kasvanut niin suureksi, että se peittää alleen ongelmat kuten heikot oppimistulokset, korruption ja oppilaiden seksuaalisen hyväksikäytön.

– Luja koulutususko estää korjaamasta ongelmia. Nykyoloissa koulunkäynti on osalle oppilaista heidän ihmisoikeuksiaan vakavasti loukkaavaa, sanoo Tampereen yliopiston vertailevan kasvatustieteen professori Tuomas Takala.

Tänä syksynä eläkkeelle jäävä Takala on tutkinut kehitysmaiden koulutuksen kehitystä 1980-luvun puolivälistä saakka. Hän on toiminut myös koulutuksen makrotason suunnittelun ja arvioinnin asiantuntijana useissa kehitysmaissa.

Suomessa vieraillut Maailmanpankin tutkimusjohtaja Shanta Devarajan sanoi (HS 9.11.2017), että vaikka 94 prosenttia maailman lapsista on saatu kouluun, moni heistä ei näyttä oppivan siellä mitään. Maailmanpankki puhuu jo oppimiskriisistä.

Tuomas Takala epäilee, että samanlaista ulostuloa ei ole odotettavissa Unescolta tai rahaa kerääviltä kansalaisjärjestöiltä. Tehottomuuden annetaan jatkua, koska todellisuuden paljastuminen voisi sulkea järjestöjen rahahanat.

Takala kertoo, että tutkimustietoa ja rahoitustakin on riittävästi, mutta päättäjillä ei ole poliittista tahtoa muuttaa asioita. Monissa kehitysmaissa on ihmisiä, jotka kykenevät lukemaan tutkimustietoa ja ovat muutoshenkisiä. Isot päätökset tehdään kuitenkin aivan muilla perusteilla.

Koulussa ei
opi mitään

Tuomas Takala sanoo, että koulutus sinänsä voi edistää hyvinä pidettyjä asioita kehityksessä, mutta se ei yksin riitä. Hänen mukaansa vuosikausien oleskelu koulu-nimisessä paikassa ei tarkoita sitä, että oppisi jotakin puhumattakaan siitä, että oppisi jotakin hyödyllistä koulun ulkopuolista elämää varten.

– Kasvatustieteen ja koulutusalan kehitysyhteistyön kentällä on naiivi usko koulutukseen ollut kovin yleinen, sanoo Takala, jonka oma tieteenalatausta on sosiologiassa.

Sambiassa julkaistiin 1990-luvun alussa perusteellinen analyysi koulutuksen määrällisen laajentamisen haitallisista vaikutuksista koulutuksen laatuun. Raportti suositteli, että 7-vuotinen koulu keskittyisi laatuun sen sijaan, että lisätään oppilaiden kouluvuosia. Vaaleissa voiton vei kuitenkin populistinen puolue, joka lupasi yhdeksänvuotisen koulutuksen kaikille.

Mosambikissa kiellettiin luokalle jättäminen, koska Maailmanpankki oli vaatinut tehostamaan koulutuksen läpivientiä. Numeroilla mitattu tehokkuus kasvoi, mutta motivaatio heikkeni ja oppimistulokset romahtivat.

Hyvää tarkoittanut tyttöjen koulutus Afganistanissa koki vuosina 2008–2010 takaiskun, kun asukkaat liittivät koululaitoksen ulkomaalaisten sotilaiden läsnäoloon maassa. Taleban peri voiton.

Koulutus voi aiheuttaa
kielteisiä seurauksia

Monissa kehitysmaissa koulutus aiheuttaa kielteisiä seurauksia lapsille ja koko maalle. Yksi haitoista on korruptio, kun opettajat perivät vanhemmilta maksuja hyvistä arvosanoista.

Ruumiillinen rangaistus on yleinen kurinpitokeino kehitysmaiden kouluissa. Kaikkein haitallisimpina Tuomas Takala pitää oppilaiden seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä, joista vain harvoin seuraa tekijälle rangaistusta.

Takala kertoo, että tämä asia oli yleisessä tiedossa jo 1990-luvulla, mutta siitä ei puhuttu julkisesti. Yleiseksi keskustelunaiheeksi se nousi vasta 2000-luvulla, mutta vielä siihen ei ole saatu merkittävää muutosta.

– Jos jossain laissa on seksuaalinen hyväksikäyttö sanktioitu ja opettaja joutuu siitä kiinni, niin rangaistus voi olla vain siirto toiseen kouluun.

Takalan mielestä näistä inhottavista asioista pitäisi puhua enemmän ilman, että pelätään koulutususkon murentuvan.

Oppimisen ilo
löytyi slummista

Mielenjäävimmät kokemukset kehitysmaiden kouluista Tuomas Takalalle on jäänyt jostakin maaseudulta ja suurkaupungin slummista, joissa lapset tekevät raskasta työtä mutta kokevat silti heille tarjolla olevan ei-formaalisen koulutuksen iloisena asiana.

– Tällaisissa oloissa eläville lapsille koulu ei tarkoita oppivelvollisuutta vaan suurenmoista oikeutta ja mahdollisuutta. Siellä nyt vaan on sellainen ilmapiiri, jota meikäläisestä koulusta harvemmin löytyy, että tullaan kouluun innoissaan ja opinhaluisina.

Numerot kertovat
lukutaidottomuudesta

Tuomas Takala on johtanut viimeiset 4 vuotta Suomen Akatemian projektia, jossa tutkitaan oppimistulosten arviointia Venäjällä. Rinnakkaisprojektina on Kiinan ja Brasilian oppimistulosten arviointi.

Kehitysmaakokemustensa ja Venäjä-tutkimustensa perusteella Takala peräänkuuluttaa hienojakoisempaa keskustelua rankingeista ja numeroiden käytöstä oppimistulosten arvioinnissa.

– Kokemuksesta tiedämme, että numeroiden ja rankingien käyttö johtaa siihen, että opetus ja oppiminen kohdistuvat siihen, mitä voidaan mitata. Prepataan opiskelijoita tulossa olevaan testiin ja pahimmassa tapauksessa vuodatetaan heille kysymykset etukäteen tai manipuloidaan tuloksia.

Väärille raiteille mennään Takalan mielestä kuitenkin, jos päädytään kaiken arvioinnin ja numeroinnin kritiikkiin. Tutkimustulokset osoittavat, että useamman vuoden koulua käyneet lapset eivät monessa maassa osaa lukea koulussa käytettävällä kielellä edes yksinkertaista lausetta.

– Jos tällainen lukutaidottomuus voidaan osoittaa numeroilla, niin silloinhan se kertoo, että jotakin pitäisi tehdä. Ei voi vetäytyä sen taakse, että opettaja tekee kuitenkin parhaansa.

Venäjä on osoittautunut maailman eturivin maaksi matematiikassa ja luonnontieteissä, kun katsotaan tuloksia tiedon omaksumista mittaavissa testeissä tai matematiikka- ja fysiikkaolympialaisissa. Pisa-tutkimuksissa Venäjä on kuitenkin jäänyt OECD-maiden keskitasolle, sillä niissä tehtävät on muotoiltu niin, että oikea vastaus edellyttää tiedon soveltamista ja ongelman ratkaisua.

Korkea koulutustaso ei yksinään
tuo talouskasvua Suomeen

Maksukykyisiin kehitysmaihin suuntautuvasta koulutusviennistä on viime vuosina tullut virtaus, josta odotetaan Suomeenkin vientituloja. Tuomas Takala huomauttaa, että yliopistojen tasolla koulutusvientiä on ollut paljon aiemminkin. Vientimaita ovat kuitenkin olleet englannin- ja ranskankieliset maat, joille entiset siirtomaat ovat luonteva vientikohde.

– Se että kiinnostutaan perusasteen koulutuksesta ja otetaan mallia Suomesta, niin se on uudempi ilmiö. Tämä on Pisa-maineen tuoma tulos, sillä meillähän ei ole mitään historiasta johtuvaa etua maana, joka herättäisi mielenkiintoa.

Suomi oli itsenäistymiseensä saakka Euroopan vähiten koulutettu kansakunta Portugalin ohella eikä Suomen virallinen kieli ole ollut englanti tai ranska.

– Vaikka koulutuksen kehittäminen on osa sitä lumoa, että se olisi taloudellisen kasvun moottori, niin eihän kiinnostus Suomen koulutusjärjestelmää kohtaan johdu siitä, että Suomen taloudella menisi kauhean hyvin.

Korkeasta koulutustasosta huolimatta ei Suomen talouskasvu ole parasta mahdollista eivätkä työttömyyslukemat ole hyviä. Takala huomauttaa, että Suomea heikommin Pisa-vertailuissa pärjänneet Ruotsi ja Saksa ovat menestyneet taloudellisesti Suomea paljon paremmin.

Pisa-vertailututkimuksilla on suuri symbolinen merkitys. Monet kehitysmaat haluavat mukaan vertailuun, sillä niille Pisa merkitsee klubia, johon olisi hieno kuulua. Riskinä mukaan menemiselle on se, miten maat käyttäytyvät sitten, jos tulokset jäävät heikoiksi.

– Koulutukseen kohdistuu globaalisti paljon turhia odotuksia. Koulutusta tarjoavien maiden pitäisi kysyä, oletteko te varmoja siitä, mitä olette ostamassa. Vielä enemmän kuin koulutusviennissä on kehitysyhteistyössä hyvin relevantti kysymys, onko vaikkapa Suomella sellaista annettavaa, mitä siellä toisessa päässä oikeasti tarvitaan.

Varhaiskasvatuksesta
valtti koulutusviennille

Tuomas Takala kääntää katseen perusasteen koulutusta edeltäviin lapsuusvuosiin, jolloin valmistaudutaan varsinaista koulunkäyntiä varten.

– Suomalainen varhaiskasvatus on erittäin laadukasta sen takia, että se on leikinomaista ja tapahtuu lasten ehdoilla eikä tulevan koulun ehdoilla. Kun muissa maissa yleisesti sanotaan, että pitää edistää lasten kouluvalmiutta, niin olen kääntänyt sen niin päin, että sen koulun pitää olla valmis niitä iloisia leikkiviä lapsia varten. Siinä on Suomessa onnistuttu paremmin kuin muualla.

Takala odottaa, että suomalainen varhaiskasvatus tulee mukaan isommassa mittakaavassa myös koulutusviennin osaksi.

Sosiologeilla masokistista
suhtautumista muutokseen

Tuomas Takala teki väitöskirjansa perusasteen koulutuksen historiallisesta kehityksestä Suomessa sosiologisesta näkökulmasta. Sen jälkeen herännyt kiinnostus kehitysmaiden koulujärjestelmiin johtui Takalan mukaan älyllisestä uteliaisuudesta, ei maailmanparantamisen halusta.

Takala sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että siirtyi aikanaan sosiologian kentältä kasvatuksen kentälle.

– Se mitä sosiologiasta on tullut sen jälkeen, ei todellakaan olisi ollut minulle kovin sydäntä lähellä. Etenkin koulutussosiologiassa on aika paljon masokistista suhtautumista yhteiskunnan parantamiseen. Tällaiselle tutkimukselle on tyypillistä se, että kerrotaan, kuinka huonosti menee ja todennäköisesti tulevaisuudessa menee vielä huonommin – eikä sitten muuta.

Takala toivoo, että tutkimuksessa voitaisiin kritisoimisen lisäksi sanoa jotakin myös siitä, miten asioita voisi muuttaa.

Teksti: Heikki Laurinolli

Professori Tuomas Takalan jäähyväisluento ”Koulutuksen globaali lumo vai koulutus maailman muuttajana?” torstaina 16.11.2017 klo 14.15 Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen luentosalissa B1100.