Metalepsis esittelee opiskelijoiden tekemää kirjallisuudentutkimusta

Julkaistu 19.4.2017 - 13:41

Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen opiskelijoiden verkkolehti Metalepsis on ehtinyt jo kolmanteen numeroonsa, jonka aiheena on ”Nykyajan kertomukset”. Uusimmasta numerosta voi lukea artikkelin novellin teoriasta, kirjallisuuskritiikkejä nykykirjallisuudesta sekä kriittisen puheenvuoron kirjallisuuden ja taiteen merkityksestä nyky-yhteiskunnassa.

Viime vuonna käyntiin polkaistu blogipohjainen Metalepsis antaa opiskelijoille mahdollisuuden julkaista erilaisia tekstejä kirjallisuuteen ja sen tutkimukseen liittyen. Intohimosta kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen lähtenyt Metalepsis on täysin opiskelijoiden oma projekti, jonka tarkoituksena on tarjota opiskelijoille erityisesti tieteellisten tekstien julkaisukanava. Näin se antaa myös kokemusta tekstien arviointiprosessista ja niiden toimittamisesta. Samalla Metalepsis tuo esiin myös opiskelijoiden tekemää kirjallisuudentutkimusta ja näyttää, millaiset aiheet ja ilmiöt opiskelijoita tällä hetkellä kiinnostavat.

Lehdessä julkaistaan kaksi kertaa vuodessa kokoelma opiskelijoiden tieteellisiä artikkeleita, kirjallisuuskritiikkejä sekä kirjallisuuden ja kulttuurin ajankohtaisiin ilmiöihin pureutuvia puheenvuoroja. Julkaistavat artikkelit voidaan muokata esimerkiksi pro gradun tai seminaarityön pohjalta, ja ne käyvät läpi sekä opiskelijoiden oman että toimittajien arviointi- ja tarkistusprosessin. Tieteellisiä artikkeleita on ehditty julkaista jo useampia, ja aiheissa ovat painottuneet erityisesti sekä fantasia- ja tieteisfiktio että nykykirjallisuus.

Teksti: Anna Ojalahti

Metalepsis