Mies joka keksi kirjallisuusopin

Julkaistu 28.9.2016 - 14:58
Yrjö Hosiaisluoma/ Kuva: Jonne Renvall
Yrjö Hosiaisluoma yritti koota työryhmää laatimaan kirjallisuuden sanakirjaa. Kun muut luopuivat liian työläästä urakasta, päätti Hosiaisluoma tehdä yli tuhatsivuisen kirjan yksin. Nyt kirjasta ilmestyi uusi, päivitetty versio. Kuva: Jonne Renvall

Yrjö Hosiaisluoma kirjoitti uuden version kirjallisuuden sanakirjasta yksin ilman apurahoja ja ilman työryhmiä

– Onhan minulla eläke, sanoo kirjallisuuden dosentti Yrjö Hosiaisluoma.

Hän kirjoitti uusiksi vuonna 2003 julkaisemansa Kirjallisuuden sanakirjan ilman apurahoja ja ilman työryhmiä. Teos nimeltä Kirjallisuusoppi aapisesta äänirunoon on mitoiltaan maailmanennätysluokkaa, sillä koossa on noin 1400 sanaa ja reilut tuhat sivua.

Seitsemän vuotta eläkkeellä ollut Yrjö Hosiaisluoma tutki ja opetti Suomen kirjallisuutta Tampereen yliopistossa melkein kolme vuosikymmentä 1980-luvun alusta saakka.

Hosiaisluoma on julkaissut tutkimuksia Lauri Viljasesta, Samuli Parosesta ja Pentti Saarikoskesta. Tuotannon toista laitaa edustaa vuonna 2000 ilmestynyt Tampereen yliopiston ”virallinen kaskukirja” nimeltä Hanat auki.

Blogi pääsi mukaan,
luokka jäi rannalle

Yrjö Hosiaisluoma on niin säntillinen sanakirjamies, että hän on printannut kyselijöitä varten 11-sivuisen selvityksen työstään. Vanhan ja uuden kirjaversion eroja havainnollistaa lista poistetuista (156 kpl) ja lisätyistä sanoista (94 kpl).

– Sellaisia sanoja, joista olen itse tykännyt, on esimerkiksi gulag-kirjallisuus ja holokausti-kirjallisuus. Sitten on alkoholi ja luovuus, joka perustuu vanhaan artikkeliini. Aseeminen kirjoitus, avaruusoppera, chick lit ja blogi, Hosiaisluoma luettelee uusia sanoja.

Eikö blogia tunnettu vielä vuonna 2003?

– Totta kai blogeja oli siihen mennessä, mutta tähän sanat tulevat viiveellä. Ulkomaisista sanakirjoistakaan ei blogia löydä.

Uusia sanoja ovat myös flarf-runous, ihmissusi ja hyppyrytmi, jonka Hosiaisluoma otti mukaan viimeisenä sanana, kun hän huomasi Kirsi Kunnaksen harrastaneen hyppyrytmiä.

Ovatko nämä lisäykset puutteita, jotka olisi pitänyt olla mukana jo edellisessä versiossa?

– Multa puuttuu hurjasti kaikkea nykyhetkestä katsoen välttämätöntä.

Autofiktion puuttumista edellisestä versiosta Hosiaisluoma hieman harmittelee mutta arvioi silti, ettei se kovin yleinen sana ollut vielä 2003.

Toivomuksia uusista sanoista on esitetty, mutta aivan kaikkea Hosiaisluoma ei kelpuuta. Yksi sellainen on luokka.

– En sitä ottanut. Se on aika vaikea, se menee liikaa tuonne yhteiskuntatieteisiin. Tämä on makuasia, mutta en olisi osannut kirjoittaa siitä hyvää juttua. Kyllä se luokka tulee täällä kohdassa marxilainen kirjallisuudentutkimus.

Ei kirjassa ole uusliberalismikritiikkiäkään, vaikka se on tullut viime aikoina muotiin.

– Sitäkin harkitsin, mutta kiusallanikin jätin sen pois, koska ei täällä kaiken maailman aatesuuntia ole muutenkaan. Ei ole kapitalismiakaan. Olisi voinut olla kapitalismikritiikki.

Viiden hengen työ
yhdellä tekijällä

Yrjö Hosiaisluoma on tehnyt sanakirjansa lisäksi kaikki kriitikonkin työt ennakkoon, sillä hänen taustapaperistaan löytyvät myös kattavat listaukset otsikoilla ”Hankkeen ansiot” ja ”Mahdollisia vastaväitteitä”.

– Ainoa laatuaan Suomessa. Yhden tekijän aikaansaannos, aloittaa Hosiaisluoma ansiolistansa.

Hän yritti koota jo 2000-luvun alussa viiden hengen tutkijaporukkaa laatimaan kirjallisuuden sanakirjaa, mutta kaikki muut liukenivat pois. Kirjaa pidettiin liian työläänä, rahoituskin puuttui.

Päätit tehdä yksin vähintään viiden hengen työn?

– No joo, se on kuule upeeta, että voi itse määrätä aikataulut ja tehdä ratkaisunsa.

Hosiaisluoma sai kokea ryhmätyön vaikeudet toimittaessaan Suomen nykykirjallisuus -teosta (2013). Mukana oli 50 kirjoittajaa ja viisi toimittajaa.

– Sähköpostia lenteli sinne tänne. Voi sanoa, että toimitusryhmä oli aika erimielinen. Pientä riidanpoikasta siinä pääsi syntymään.

Lopputulos on silti hieno.

– Joo mutta monessa kohdassa toimituskunta joutui äänestämään, ja äänestystulos oli enimmäkseen kolme vastaan kaksi.

Suomen nykykirjallisuus -teoksessa on artikkeli aiheesta maahanmuuttajakirjallisuus, mutta sanakirjaansa Hosiaisluoma ei sitä ottanut.

– Jos sitten 13 vuoden jälkeen seuraavaan. Tämmöiset kirjat käy aika lailla jäljessä aikaansa. Aivan uusimpia termejä ei uskalla ottaa, jos ei löydy sopivia lähteitä. Usein ongelma on, pystyykö jonkin käsitteen tai hakusanan tiivistämään sivuun tai kahteen.

Ei apurahoja eikä
asiantuntijalausuntoja

”Kirjallisuusoppi aapisesta äänirunoon” ei ole pelkkä sanaluettelo, sillä jokainen sana on selitetty omassa artikkelissaan. Hakusanasta kerrotaan sen vieraskieliset vastineet usein jopa kymmenellä eri kielellä. Useimmista sanoista on oma kirjallisuusluettelonsa.

– Viihdyttävyys kuitenkaan asiallisuudesta tinkimättä: periaatteena utile dulci [hyöty yhdistettynä huviin]. Tehty ilman kollegoiden tai asiantuntijoiden apua, Hosiaisluoma lukee ansiolistaansa.

– Enhän mä luetuttanut tätä kellään, Hosiaisluoma sanoo.

Otitko tietoisen riskin vai etkö muuten halunnut?

– En halunnut vaivata ketään. Ei se ratkaisevaa ollut tuossa aiemmassakaan se kollegoiden apu. Siihen menee aikaa ja vaivaa.

Kirja on tehty poikkeuksellisesti ilman apurahoja. Hosiaisluoma ei edes yrittänyt hakea rahoitusta. Miksi?

– Laiskuuttani. On suuri vaiva täyttää apurahahakemuksia, lähettää niitä eri suuntiin ja hankkia suosittelijoita. Mä elän ruhtinaallisesti eläkkeelläni.

Kevyttä mieltä tieteen
kuolemanvakavuuteen

Yrjö Hosiaisluoman taustapaperi sisältää kunnioitettavan määrän vastaväitteitä, joiden avulla aloitteleva kriitikko saattaisi onnistua luomaan asiantuntevan vaikutelman. Osaamaton voi ohjeisiin kompastua.

– Tällaisia teoksia tehdään enää harvoin yhden ihmisen voimin. Akateemisissa piireissä tällainen ”urotyö” saattaa herättää ammattikateutta, varsinkin kun kirjan nimi on hieman suureellisesti Kirjallisuusoppi, Hosiaisluoma on väittävinään.

Eri alojen eksperttien yhteistyönä syntyisi Hosiaisluoman väitteen mukaan sisällöltään vankempi lopputulos, mutta siitä puuttuisi yhtenäinen kertojan ääni.

– Kalliiksi ja hitaaksikin ”komiteatyönä” tehtävä opus tulisi, kuuluu johtopäätös.

Kritiikin aihetta Hosiaisluoma tarjoaa siitäkin, että Wikipediat ja muut nettilähteet ovat ilmaisia, mutta tästä yli tuhatsivuisesta sanakirjasta joutuu maksamaan.

Kirjan viihdyttävyyden Hosiaisluoma on kirjannut sekä ansioksi että vastaväitteen aiheeksi:

– Monen tutkijan mielestä kevytmielisyydeksikin tulkittava viihdyttävyys syö teoksen uskottavuutta ja ”tieteellistä” arvoa. Tiedehän on kuolemanvakava asia!

Kirjallisuusoppi
uusi keksintö

Uuden sanakirjaversion nimeksi piti tulla ”Uusi kirjallisuuden sanakirja”, mutta nyt kannessa lukeekin ”Kirjallisuusoppi aapisesta äänirunoon”. Miksi kirjallisuusoppi?

Hosiaisluoma on kirjannut kirjansa nimen ansioluettelon puolelle:

– Kirjan nimi on mukava, jopa kekseliäs. Kirjallisuusoppi on jopa uudissanan kaltainen (vrt. kielioppi, laskuoppi, terveysoppi, tiedotusoppi, kasvioppi, eläinoppi), jota ei löytynyt googlettamalla ennen kirjani ilmestymistä.

Tässä taitaakin olla kirjan yllättävin uutinen: Yrjö Hosiaisluoma jäänee nyt historiaan miehenä, joka keksi kirjallisuusopin.

Muutakin merkittävää löytyy:

– Olen erittäin ylpeä hakemistoistani. Ne ovat tosi laajoja, niitä on 70 sivua. Oli niissä kova väkertäminen.

Yksinäinen puurtaminen ei jäänyt harmittamaan.

– Kyllä tätä olen suurella ilolla ja innolla tehnyt, vaikka välillä tuntuukin vähän kyllästyttävältä, kun tarkistelee ja tarkistelee. Usein löytyy jotain korjattavaa, varmaan tästäkin löytyy. Virheetöntä kirjaa ei ole olemassakaan.

Teksti: Heikki Laurinolli

Yrjö Hosiaisluoma: Kirjallisuusoppi aapisesta äänirunoon. 1120 sivua. Avain 2016.