Nuoruuden huumassa hyvään ammattiin

Julkaistu 28.4.2017 - 15:19

Tampereen yliopistosta 50 vuotta sitten valmistuneet sosiaalihuoltajat tapasivat

Sosiaalihuoltajatutkinto vuonna 1967
Tampereen yliopiston sosiaalihuoltajatutkinnosta valmistuneet vuonna 1967.

 

Sosiaalihuoltajat 50 vuotta/ Kuva: Jonne Renvall
50 vuotta sitten valmistuneet sosiaalihuoltajat Tampereen yliopiston portailla vuonna 2017. Kuva: Jonne Renvall

 

– Nolo myöntää, että olin rakastunut. Halusin nopeasti valmistua ja mennä naimisiin. Jälkeenpäin olen ollut kiitollinen, että nuoruuden huumassa valitsin ammatin, joka työllistää minua pikkuisen vieläkin, sanoo Raija Järvinen.

Hän oli niiden 81 opiskelijan joukossa, jotka valmistuivat Tampereen yliopiston sosiaalihuoltajatutkinnosta vuonna 1967. Nyt 50 vuoden kuluttua osa tuosta joukosta saapui Tampereen yliopistoon tapaamaan toisiaan ja keskustelemaan nykyisten opiskelijoiden kanssa.

Itsetunto
korkealla

Tämä vuosikurssi aloitti opintonsa Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa vuonna 1965, mutta valmistumisvuonna 1967 nimi oli muuttunut Tampereen yliopistoksi.

Marjatta Kontuniemi muistelee, että valmistumisen hetkellä itsetunto oli korkealla.

– Oli vahva tunne siitä, että kaikista tilanteista selvitään. Minäkin menin ensimmäiseksi ja ainoaksi sosiaalityöntekijäksi Alajärven kuntaan. Ikää oli 21 vuotta. Ei yhtään epäilyttänyt. Koulutus oli ehtinyt iskostaa semmoisen tunteen, että joka tilanteessa vain pärjätään.

Raija Järvinen vahvistaa, että 1960-luvun opiskelijoilta ei puuttunut rohkeutta.

– Minäkin kävin yliopistolla ruotsinkielisen ammattisanaston kurssin, menin Ruotsiin ja sain välittömästi viran. En tiedä, lähtisinkö enää. Olin silloin aivan suomenkielinen, mutta rohkeita oltiin.

Mistä se rohkeus tuli?

– Sehän oli se 60-luku radikaalia aikaa. Oli tasa-arvo ja seksuaalinen vapautuminen ja kaikennäköistä yhteiskunnallista muutosta ilmassa, Mailis Taskinen kertoo.

Olitteko te maailmanparantajia?

– Ei me semmoisia oltu. Maailmanparantaminen on pikkuisen negatiivinen. Tavallaan niin, että aina selvitään ja aina löydetään joku väylä ja joku menetelmä, millä mennään aina pikku pätkä eteenpäin, Marjatta Kontuniemi selventää.

– Yhteiskunnallinen vaikuttaminen tuli myöhemmin. Silloin alettiin vasta herätä. Minutkin valittiin oppilaskunnan hallitukseen, mutta en ollut yhtään poliittisesti tiedostava vielä siinä vaiheessa, Mailis Taskinen muistelee.

Feminismi jäi
odottamaan

Sosiaaliala on naisvaltainen. Vuonna 1965 aloittaneen sosiaalihuoltajatutkinnon 81 opiskelijasta vain kymmenkunta oli miehiä. Olitteko te feministejä?

– Ei vielä – vasta joskus 1970- ja 80-luvuilla, kuuluu vastaus.

Mailis Taskinen kertoo olleensa tasa-arvotoimikunnassa ja käyneensä ”unionin” kurssin.

– Sitten oli muutama rohkea, jotka olivat naimisissa. Minä olin sellainen poikkeus, Raija Järvinen huomauttaa.

Mailis Taskinen sai ensimmäisen lapsensa samana vuonna, kun hän valmistui. Lapsi täyttää nyt siis 50 vuotta.

– Mikä ajoitus, muut ihastelevat.

Jatkuvaa
koulutusta

Melkein kaikki 50 vuotta sitten valmistuneista ovat jo eläkkeellä. Raija Järvinen kertoo käyvänsä työssä, mutta se onkin ”palkkiotyötä”. Hän toimii käräjäoikeuden määräämänä edustajana alaikäisille yksin tulleille turvapaikanhakijoille.

– En ole viranomainen, mutta läheltä pitää.

1960-luvun Suomi ei ollut nykymuotoinen hyvinvointivaltio, johon silloinen yliopistokoulutus olisi osannut valmentaa. Antoiko 60-luvun koulutus riittävät eväät työelämään?

– Työpaikka on kouluttanut alusta asti, kuuluu vastaus.

Sote-uudistus unohti
ihmisen kohtaamisen

Nyt on käynnissä historiallinen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus. Löytyisikö kokeneilta ammattilaisilta vastausta siihen, miten sote-asiat pitäisi järjestää?

– Mahdoton tehtävä. Ei siihen ole helppoja vastauksia. Kyllästyttää tämä julkinen keskustelu, Mailis Taskinen sanoo.

– Koko ajan mennään raha edellä ja terveys edellä. Sosiaali-sana on unohdettu. On vain rakenteet ja mekanismit, vaikka tämä on ihmistyötä asiakkaan ja työntekijän välillä. Ikään kuin ne järjestelmät olisivat ratkaisevia.

– Sosiaalityö on sitä, että ihmisten pitää kohdata. Toinen tarvitsee jotakin ja toisella on se tieto ja asiantuntemus, joiden varassa toimitaan, Marjatta Kontuniemi lisää.

”Kun uskoo ja luottaa,
niin sillä selviää”

Kokeneet sosiaalihuoltajat ovat matkalla tapaamaan alan opiskelijoita.

– Ne tekivät meille 10 kysymystä, jotka ovat niin ikiaikaisia ja maailmaa syleileviä esimerkiksi syrjäytymisestä ja vanhushuollosta ja arvoista. Siellä oli vaikka mitä. Mahtava lista.

Onko teillä viestiä nuorille opiskelijoille siitä, miten selvitä eteenpäin?

– Ei mitään suoria neuvoja kannata yrittääkään antaa kuten ei asiakkaallekaan muuten kuin jos he haluavat pyytää, niin sitten voi antaa, Mailis Taskinen sanoo.

Eija Saarimaa rohkenee antamaan yhden neuvon:

– Sen voisi sanoa, että kun uskoo ja luottaa itseensä, niin sillä selviää.

Teksti: Heikki Laurinolli

 

Sosiaalihuoltajat/ Kuva: Jonne Renvall
Eija Saarimaa, Mailis Taskinen, Raija Järvinen ja Marjatta Kontuniemi muistelevat 50 vuoden takaista aikaa, jolloin vastavalmistuneilta ei puuttunut itsetuntoa lähteä maailmalle. Kuva: Jonne Renvall