Pohjoismaat muita keskittyneempiä

Julkaistu 4.10.2016 - 09:33

Valtion voimakas rooli on tehnyt Pohjoismaihin vahvan kaupunkihierarkian

Marjaana Niemi/ Kuva: Jonne Renvall
Suomalaiset eivät ole erityisen kaupunkivihamielisiä. Iso osa suomalaisista asuu kaupungeissa aivan vapaaehtoisesti, muistuttaa professori Marjaana Niemi. Kuva: Jonne Renvall

Pohjoismaat ovat perinteisesti olleet keskittyneitä, ja pääkaupungin rooli on ollut tärkeämpi kuin monissa muissa maissa, sanoo kaupunkihistoriaan erikoistunut professori Marjaana Niemi.

Keskittyminen johtuu Niemen mukaan valtion voimakkaasta roolista. Muualla maailmassa tällainen keskittyminen on harvinaisempaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja monissa muissa Euroopan maissa kaupunkihierarkia ei ole yhtä voimakas kuin Pohjoismaissa.

Niemi sanoo, että pitkässä juoksussa Pohjoismaat näyttävät aika keskittyneiltä, vaikka ainakin Suomessa on eletty sodan jälkeen vahvan alue- ja hajauttamispolitiikan aikaa. Merkittävässä asemassa ollut keskustapuolue on vastustanut keskittämistä. Tutkijan näkökulmasta suomalainen aluepolitiikan kausi peittyy kuitenkin historian aaltoliikkeeseen.

– 1800-luvulta lähtien Pohjoismaissa pääkaupungeilla ja usein myös kakkos- ja kolmoskaupungeilla oli tosi tärkeä rooli. Se on aika paljon valtion aiheuttamaa. Vahva valtio toimi isoimmista kaupungeista käsin ja samalla edisti voimakkaasti näiden kaupunkien kasvua. Nyt 2000-luvun kasvukeskusten aikana syyt keskittymiseen ovat tietysti osittain erilaiset, mutta lopputulos on aika samanlainen, Niemi sanoo.

Suomen nykyiset kasvukeskukset ovat syntyneet suurvaltojen päämiesten mahtikäskyistä. Helsingin kehityksen ratkaisivat Ruotsin ja Venäjän hallitsijat Kustaa Vaasasta ja Pietari Brahesta alkaen. Tampereen perusti Kustaa kolmas.

Monet suomalaiskaupungit ovat keskushallinnon synnyttämiä, kun taas monet Keski-Euroopan kaupungit ovat kehittyneet kauppapaikoista ja muista liikenteen risteyskohdista.

Suomalaiset eivät
vihaa kaupunkeja

Suomalaisilla ei ole kansainvälisesti vertaillen mitään erityistä vihasuhdetta kaupunkeja kohtaan, vaikka julkisuudessa kaupungit nostetaankin usein esiin ruuhkaisina, meluisina ja epäviihtyisinä paikkoina.

– Ei se ole suomalainen ilmiö. Niinkin urbanisoituneessa maassa kuin Iso-Britanniassa käydään samanlaisia keskusteluja. Siellä rakennettiin jo 1900-luvun alussa puutarhakaupunkeja, joissa päästäisiin pois kaupungista ja asuttaisiin puoliksi maalla. Otettaisiin molemmista hyödyt, Marjaana Niemi kertoo.

Suomalaislähiöt ovat Niemen mukaan hyvä esimerkki kaupunkirakentamisesta, jossa on haluttu yhdistää kaupungin ja maaseudun hyödyt. Arvostelijoiden mukaan päädyttiin usein tilanteeseen, jossa yhdistyvätkin molempien huonot puolet.

– Kaupungeissa asuu tällä hetkellä iso osa suomalaisista. Kyllä suurin osa heistä on sinne vapaaehtoisesti mennyt, totta kai osa työpaikan vuoksi. Kaupungeissa on todella paljon vetovoimaa. Monet jotka ovat syntyneet maaseudulla, kokevat nyt itsensä kaupunkilaisiksi.

Kaupungit ovat aina olleet Marjaana Niemen mukaan yhteiskuntaa eteenpäin vievä kulttuurinen ja taloudellinen voima.

Kaupunkien
rooli noussut

Kaupunkien merkitys on noussut globalisaation myötä 1980- ja 1990-luvuilta saakka. Kaupungeille jätettiin vastuu, eikä valtio enää automaattisesti hoitanut kaikkea. Marjaana Niemen arvion mukaan kaupungit ovat ottaneet haasteen hyvin vastaan.

– Ennen käytiin Kekkosen kanssa neuvotteluja siitä, kuka saa uuden moottoritien. Valtio oli paljon voimakkaampi. Nyt kaupunkien on täytynyt itse miettiä ja kehittää menestymisen edellytyksiä globaalissa ympäristössä ja rakentaa yhteyksiä kansallisten rajojen yli. Ei kaupungeilla ollut muuta mahdollisuutta.

Nyt kaupungit näkevät vaivaa hakeakseen erilaisia kansainvälisiä tunnustuksia kuten ”Euroopan kulttuuripääkaupunki” -statusta. Matkailijoita, yrityksiä ja uusia asukkaita houkutellaan kehityshankkeilla kuten uusilla liikenneyhteyksillä.

Helsinki pohtii Tallinna-yhteyksiään omin voimin. Tampere käy katsomassa ratikan mallia muualta maailmasta. Ratkaisut eivät enää tule vain valtiolta.

Tampere oli ennen pohjalaisten Amerikka, jonne maaseudun väki virtasi suurteollisuuden palvelukseen. Enää Tampere ei ole entisensä.

– Ennen oli teollisuuskaupunkeja, hallintokaupunkeja ja koulukaupunkeja. Niiden avulla ei enää pärjää. Nyt menestyvät kaupungit ovat monimuotoisia, niissä on taloudellista monipuolisuutta ja joustavuutta. Historiaa pitää arvostaa ja sille rakentaa, mutta siihen ei saa juuttua, Marjaana Niemi sanoo.

Tampere onnistui siinä, missä monille pienemmille teollisuuskaupungeille kävi huonosti.

Imagonrakennus
voi epäonnistua

Kaupungit ovat siirtyneet uuteen aikaan siinäkin, että nyt ne tavoittelevat menestystä brändinrakentamisen ja markkinoinnin keinoin. Siinä voi käydä huonostikin.

Marjaana Niemi muistuttaa, että on epäonnistuneitakin imagonrakentamiskampanjoita kuten Lahti – the Business City ja Rauman pitsikaupunki.

– Lahti – the Business City on ehkä tunnetuin esimerkki kampanjasta, jota ei ollut ihan loppuun saakka harkittu. Se osoittautui liian kovaksi imagoksi, ja ajoituskaan ei ollut kaikkein paras, koska melko pian mainoslauseen keksimisen jälkeen 1990-luvun talouslama koetteli Lahdenkin taloutta.

Todellisuuden ja mielikuvien välillä pitää olla uskottava yhteys. Niemi pitää olennaisena kysymyksenä sitä, rakennetaanko Tamperetta tamperelaisille vai aivan muille.

Ovatko Tampereen ratapihan päälle kaavaillut Libeskindin tornit on tarkoitettu kaupunkilaisille vai ulkopuolisille?

– Varmasti näillä suunnitelmilla halutaan viestiä molempiin suuntiin. Vaikkeivat kaikki suunnitelmat koskaan toteutuisikaan, niin niillä halutaan myös kertoa, että me olemme mukana ajan hengessä ja että meillä on tämmöinen maailmankuulu tekijä. Sama koskee Helsingin Guggenheimin museota.

Niemi sanoo historialliseksi ilmiöksi sen toistumista, että vaikka kaikki suunnitelmat eivät aina toteudukaan, kertovat ne silti aikansa tulevaisuusvisioita.

– Voidaan olla eri mieltä ja käydä keskustelua siitä, onko visio hyvä vaiko huono, mutta kyllä kaupungilla täytyy visioita olla. Huonoin vaihtoehto on se, ettei olisi mitään visiota.

Mallit tulevat
aina ulkomailta

Guggenheimin museohanke ja Libeskindin tornisuunnitelma kertovat tutkijan mukaan transnationaalin ja paikallisen vuorovaikutuksesta.

– Voi miettiä, missä se balanssi on. Tällaiset suunnitelmat tuntuvat usein ”ulkoa tuoduilta”, mutta – jos ne toteutetaan – eivät ne sellaisiksi välttämättä jää. Ne tuodaan esimerkiksi tamperelaiseen tai helsinkiläiseen kontekstiin ja tämä konteksti antaa niille aina omia, uusia – ja joskus hyvin yllättäviäkin – merkityksiä, Marjaana Niemi sanoo.

Kansainvälisten mallien omaksumisessa ei Niemen mukana ole mitään uutta. Niin on aina tehty.

1900-luvun alun kaupunkisuunnitelmat perustuivat yhtä lailla transnationaaleihin malleihin. Niemi ottaa esimerkiksi Pariisin.

– Se Pariisi, joka me tiedetään, rakennettiin 1800-luvulla. Tämä uusi Pariisi oli Euroopassa ja Yhdysvalloissa aina 1920-luvulla saakka malli siitä, miten kaupunki tulisi rakentaa. Esimerkiksi Eliel Saarisen Pro-Helsingfors-suunnitelmassa vuodelta 1918 on paljon Pariisista saatuja vaikutteita.

Niemi sanoo, ettei koskaan ole eletty sellaisessa umpiossa, ettei olisi otettu malleja muualta ja sovellettu niitä.

– Tämä aika on sellainen, että mallit tulevat vieläkin nopeammin ja mallien runsaus on sellaista, että meillä on enemmän valittavaa.

Vaihtoehdoista huolimatta alkavat kaupungit näyttää samanlaisilta. Libeskindin tornitkin on jo nähty. Ollaankohan nyt Tampereella vain Frankfurtissa?

– Niitä on maailma täynnä, mutta kyllä siinä semmoinen paikallisen ja transnationaalin vuorovaikutus on aina olemassa, Niemi vakuuttaa.

Konferenssijännitys
kääntyi voitoksi

Kansainvälisen historian professori Marjaana Niemi sai rautaisannoksen kansainvälistä arkirealismia, kun hän oli vastuussa ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetystä kaupunkihistorian konferenssista.

Britannian ero EU:sta eli Brexit aiheutti omat pelkonsa tutkijoiden kansainväliselle yhteistyölle. Viikko ennen konferenssin alkua paljastui, että osa turkkilaisista tutkijoista ei päässytkään mukaan.

Konferenssi oli alan järjestön historiassa kaikkein aikojen kansainvälisin. Mukana oli 600 osallistujaa 50 eri maasta.

– Näin kaikenlaisia painajaisia. Jännitin kaikkea, kun se on tosi iso urakka. Tuleeko joku tuhkapilvi tai terroria ja työ menee hukkaan? Kaikki menikin hyvin, sen jälkeen nukuin paremmin, Niemi iloitsee.

Järjestelyt onnistuivat lopulta niin hyvin, että Tieteellisten Seurain Valtuuskunta  palkitsi Marjaana Niemen Vuoden Tiedekongressivaikuttaja -palkinnolla.

Teksti: Heikki Laurinolli