Presidentin valtaa karsittiin ulkopoliittisista syistä

Julkaistu 1.12.2017 - 16:51

Professori Pertti Alasuutari sanoo, että Mauno Koivisto ei halunnut olla asemassa, jossa Neuvostoliitto voisi häntä kiristää

Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari arvioi, että presidentin valtaoikeuksia on karsittu Suomessa ulkopoliittisista syistä.

– Mauno Koivisto ei halunnut olla asemassa, jossa Neuvostoliitto voisi häntä kiristää kuten Kekkosta ja Paasikiveä. Kekkosta voitiin kiristää, koska presidentillä oli niin suuret valtaoikeudet, Alasuutari sanoo.

Presidentin valtaoikeuksia rajoitettiin Kekkosen kauden jälkeen Mauno Koiviston aloitteesta.

Suomen presidentin roolia Neuvostoliiton aikana Alasuutari vertaa suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernöörin tehtävään.

– Presidentti oli kuin entisen Suomen kenraalikuvernööri, joka voi juonitella ja pyrkiä turvaamaan Suomen etua, mutta jonka piti tiiviisti neuvotella Neuvostoliiton edustajien kanssa esimerkiksi siitä, milloin kokoomus tai milloin demarit oli oppositiossa eikä niitä saanut päästää hallitukseen.

Alasuutari arvioi Suomen sodanjälkeistä aikaa tuoreessa kirjassaan Tasavalta (Vastapaino 2017), joka perustuu vuonna 1996 ilmestyneeseen klassikkoteokseen Toinen tasavalta.

Alasuutari pitää voimassa 20 vuotta sitten tekemänsä jaksottelun siitä, että Suomen sodanjälkeinen aika jakautuu moraalitalouden, suunnittelutalouden ja kilpailutalouden kausiin. Kattokäsitteelle ”Toinen tasavalta” voi hänen mukaansa esittää muitakin tulkintoja.

– Parlamentarismin vahvistaminen ja presidenttivaltaisuuden väheneminen ulkopoliittisista syistä on ollut siinä määrin merkittävä muutos, että voisi ajatella, että Neuvostoliiton hajoamisesta alkoi kolmas tasavalta, Alasuutari sanoo.

Neuvostoliiton hajoaminen on asia, jonka Alasuutari olisi voinut hänen oman jälkiarvionsa mukaan nostaa enemmän esille kirjoittaessaan kirjaa Suomeen sodanjälkeisestä ajasta.

– Neuvostoliiton hajoaminen ja sitä ennen perestroika muuttivat suomalaista hallitsemisen tapaa aika olennaisesti. Kyllähän se on aika tavatonta, että Neuvostoliitto oli 1940-luvulta pitkälle 1970-luvulle hyvin tiiviisti mukana määräämässä, mitä puolueita ja keitä yksilöitä voidaan ottaa Suomen hallitukseen ja keitä ei.

Maalaisliito-keskustan piti olla hallituksessa ulkopoliittisista syistä, vaikka puheenjohtaja Johannes Virolainen olisi esimerkiksi vuoden 1970 vaalitappion jälkeen halunnut jäädä oppositioon.

–  Ei vain voinut, koska Kekkonen sanoi, että te menette hallitukseen. Kyllähän se oli aika tavatonta, että vaalitulos voitiin sivuuttaa ja antaa hallituksen muodostaminen puolueelle, joka oli hävinnyt vaalit.

Kekkosen tapana oli sivuuttaa vaalituloksen lisäksi myös puolueiden puheenjohtajia. Hän saattoi valita pääministeriksi melkein kenet hyvänsä ja jättää hallituspuolueiden keskeiset poliitikot ulkopuolelle.

Alasuutari kertoo lukeneensa Maalaisliitto-keskustan pitkäaikaisen puheenjohtajan Johannes Virolaisen elämäkerrasta, että Virolainen ymmärsi hyvin pitkälle Kekkosen ulkopoliittiset paineet, vaikka Kekkonen jätti Virolaisenkin usein paitsioon.

– Suomalaiset ovat olleet suomettumisesta hyvin loukkaantuneita, mutta kyllä sille puheelle on aika hyvät perusteet, kun katsoo, miten hallituksia muodostettiin ja miten niitä myös hajotettiin. Hallitukset olivat tosi lyhytikäisiä, koska tuuli vaihtui presidentillä ja ulkopoliittiset syyt pakottivat johonkin toiseen. Sitä on aika vaikea ymmärtää nykyperspektiivistä.

Teksti: Heikki Laurinolli

Lue myös: Kilpailutalous johti populismiin