Raskauden aikana annettu rokote voi suojata myös vastasyntynyttä hinkuyskältä

Julkaistu 19.12.2016 - 09:19

Suomessa on alkanut odottaville äideille tarkoitettu rokotetutkimus, jolla selvitetään vaikuttaako äidille raskauden aikana annettu hinkuyskärokotus vauvan rokotevasteeseen kolmen kuukauden iässä. Tutkimuksen toteuttaa Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus ja siihen voi osallistua tutkimusklinikoilla Tampereella, Turussa, Porissa, Seinäjoella, Kokkolassa ja Oulussa.

Hinkuyskä on Bordetella pertussis -bakteerin aiheuttama infektio, joka tarttuu herkästi pisaroiden välityksellä. Hinkuyskälle tyypillistä on kohtauksina tulevat voimakkaat yskänpuuskat, joihin lapsi on tikahtua. Imeväisikäiselle pikkuvauvalle hinkuyskä on hengenvaarallinen. Pienten vauvojen suojaaminen ennen lapsen omia rokotuksia on ongelma, jota on pyritty ratkaisemaan rokottamalla äidit raskauden loppuvaiheessa.

Lapset saavat ensimmäisen rokoteannoksensa hinkuyskää vastaan kolmen kuukauden iässä. Äidin istukan kautta siirtyvät vasta-aineet voivat suojata vastasyntynyttä lasta. Sen vuoksi monissa maissa on aloitettu odottavien äitien rokottaminen hinkuyskää vastaan. Esimerkiksi Englannissa odottavat äidit ovat saaneet hinkuyskärokotteen osana kansallista rokotusohjelmaa jo vuodesta 2012 lähtien. Tuolloin Englannissa kuoli 14 vauvaa hinkuyskäepidemian aikana. Rokotusten aloittamisen jälkeen on hinkuyskään Englannissa menehtynyt vain vastasyntyneitä, joiden äidit eivät olleet odotusaikana saaneet hinkuyskärokotetta, tai saaneet sen liian myöhään juuri ennen synnytystä. (Public Health England, PHE)

Ruotsissa on alkanut syksyllä 2016 hinkuyskäepidemia, ja myös Suomessa tautitapaukset ovat yli kaksinkertaistuneet edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2015 Suomessa ilmoitettiin tartuntatautirekisteriin 165 hinkuyskätapausta, joista kuusi sairastunutta oli alle kolmen kuukauden ikäisiä. Joulukuussa 2016 varmennettuja tautitapauksia on ollut jo 386, näistä 29 sairastunutta on ollut alle vuoden ikäisiä ja 12 sairastunutta alle kolmen kuukauden ikäisiä vauvoja. Edellisen kerran Suomessa on kuollut pikkuvauva hinkuyskään vuonna 2014. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL)

Suomessa tehtävällä tutkimuksella selvitetään nyt, kuinka tehokkaasti yleisesti käytössä olevan dTap-rokotteen (jäykkäkouristus-kurkkumätä-hinkuyskä, Boostrix™) aikaansaamat vasta-aineet suojaavat lasta, kun rokote annetaan äidille 27.–36. raskausviikolla.

”Tietoa tarvitaan harkittaessa raskaudenaikaisten hinkuyskärokotusten aloittamista myös Suomessa”, kertoo Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Timo Vesikari.

Lisätietoja:

Professori Timo Vesikari p. 050 524 6530 tai 050 318 6703, timo.vesikari@uta.fi
Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus
FM3/Biokatu 10, 33520 Tampere

Viestintäkoordinaattori Elina Heinämäki p. 050 421 1090, elina.heinamaki@uta.fi
Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus/Etelä-Helsingin rokotetutkimusklinikka
Vuorikatu 18, 3.krs, 00100 Helsinki

www.rokotetutkimus.fi

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 19.12.2016