Roolinvaihto auttaa sovittelemaan ristiriitoja

Julkaistu 29.5.2018 - 14:36
Työpaja Teatterimontussa/ Kuva: Iikka Pietilä
Tampereen Teatterimonttuun on pystytetty John Rawlsin tietämättömyyden verhoa symboloiva katos, jonka alla näyttelijät ottavat rooleja sopimusneuvotteluja varten. Taulun edessä pelisääntöjä sorvaavat Oliver Kollberg (vas.), Laura Halonen, Juho Rantonen ja Atte Antikainen. Kuva: Iikka Pietilä

Tieteellis-taiteellinen tutkimushanke laittaa rasistin ja suvakin vaihtamaan rooleja ja sopimaan pelisäännöistä

Teksti: Heikki Laurinolli

Tampereen yliopistossa on käynnissä tieteellis-taiteellinen tutkimushanke, josta voi kehittyä uudenlainen konfliktien ratkaisumalli.

Hankkeessa kokeillaan, voivatko rasisti ja suvakki hypätä toistensa nahkoihin ja sopia pelisäännöistä, joihin he sitoutuisivat vielä senkin jälkeen, kun ovat palanneet takaisin alkuperäisiin rooleihinsa.

– Malli on kansainvälisestikin merkittävä menetelmäinnovaatio, jonka avulla päästään pureutumaan monikulttuurisen yhteiskunnan ydinkysymyksiin valtion ja kansalaisen suhteesta, vallankäytöstä ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan perusperiaatteista, sanovat politiikan tutkijat Jarmo Rinne ja Tiina Rättilä.

Malli perustuu filosofi John Rawlsin teoriaan oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Tampereen yliopiston näyttelijäopiskelijat ja freelancenäyttelijät työstävät ensin roolinvaihdon mekanismeja työpajoissa. Sen jälkeen tutkijat jalostavat tuloksista mallia, joka voisi soveltua todellisiin konfliktitilanteisiin.

Tietämättömyyden
verho Teatterimontussa

Tampereen yliopiston Teatterimonttuun on pystytetty telttamainen rakennelma symboloimaan John Rawlsin tietämättömyyden verhoa, jonka takana ihmiset neuvottelevat yhteiskuntasopimuksen periaatteista. Täällä Perttu Sinervon visualisoiman katoksen suojassa pidetään työpajoja, joissa näyttelijät ottavat eri rooleja ja kokeilevat sopimusneuvotteluja.

Yhteiskuntatieteissä on uutta se, että tutkimushankkeen menetelmää kehitellään tällaisella koeasetelmalla, jota on tarkoitus myöhemmin soveltaa käytäntöön.

Näyttelijät sovittautuvat rooleihinsa huolellisesti. He saavat roolikuvaukset ja rooliasut, jotka on valittu yhteistyössä pukusuunnittelija Tiina Helinin kanssa.

Ensimmäinen työpajatehtävä oli sopia naapuruston pelisäännöistä jännitteisessä lähiössä, joka muistuttaa Helsingin Itäkeskusta. Säännöt piti kirjata ylös huoneentauluksi, jonka kaikki voisivat hyväksyä myös roolinvaihdoksen jälkeen.

– Se ei ollut helppoa. Kyllä sitä jumpattiin kunnolla. Näyttelijät joutuivat todella töihin. He olivat ihan pyörryksissään, kun tuloksia purettiin, yliopistonlehtori Minna Hokkanen kertoo.

Minna Hokkanen Teatterimontussa/ Kuva: Iikka Pietilä
Yliopistonlehtori Minna Hokkanen esittelee latauspistettä, johon näyttelijä sai mennä keräämään voimiaan kesken kuumaksi käynyttä roolileikkiä. Näyttelijäopiskelija Oliver Kollberg seuraa vasemmalla. Kuva: Iikka Pietilä

 

Näyttelijät ovat roolinvaihdon ammattilaisia, mutta tämä tilanne oli heille silti kokonaan uusi. Uudenlaisen todellisuuden luominen yllätti myös tilannetta tarkkailleet tutkijat.

– Näyttelijöille oli uutta se, että ensin kannattelit yhtä roolia ja seuraavana tehtävänä oli omaksua toinen rooli tämän roolin päälle. Tilanne repesi niin, että olenko minä nyt siviiliminä, joka näyttelee tätä ensimmäistä roolia, joka näyttelee tätä toista roolia, kuvailee Hokkanen näyttelijän roolileikkiä.

Roolinvaihdokset, uudelleensyntymiset ja haihtumiset tuottivat tietoa ja kokemusta, jota ei vielä ole analysoitu eikä pureskeltu.

– Syntyi erittäin mielenkiintoista kerroksellista näyttelijäntaidetta, mutta millaista tietoa se tuottaa tähän tutkimukseen? Se me kuullaan raporteista, joita näyttelijät tuottavat, Hokkanen sanoo.

Näyttelijöiltä
oppia tutkijoille

Tutkijat odottavat näyttelijöiltä arvokasta oppia siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän joutuu ottamaan itselleen jonkun toisen henkilön roolin.

– Todellisen elämän simulaatiossakin ihmiset ottavat roolin. Aluksi he tulevat paikalle omana itsenään ja sen jälkeen, kun on sovittu pelisäännöt, synnytään uudelleen ja tullaan toiseksi, Jarmo Rinne kuvailee.

Toisen työpajan loppukeskustelussa yksi näyttelijäopiskelijoista totesi, ettei hän palannut kolmannen roolinsa jälkeen siviiliminäänsä vaan siihen ensimmäiseen rooliin, josta hän lähti näyttelemään.

– Hän ei siis tullut omaksi itsekseen vaan siksi hahmoksi, josta hän oli lähtenyt tekemään uudelleensyntynyttä rooliaan. Juuri siitä miten ihminen kokee sen toiseksi tulemisen ja miten hän sanallistaa sen, siitä me saadaan opiskelijoilta ymmärrystä, joka auttaa meitä ohjeiden laatimisessa, Rinne sanoo.

Tutkijoiden apuna on joukko asiantuntijoita, jotka ovat tehneet työtä monikulttuurisuuden ja sovittelun kanssa. He tulevat muun muassa Punaisesta Rististä ja Suomen setlementtiliitosta.

Minna Hokkanen kertoo, että näyttelijäntyön pedagogian kannalta hanke on ollut hieno kokemus siksikin, että Nätyn opetussuunnitelmaan kuuluu ajatus näyttelijästä yhteiskunnallisena toimijana.

– Emme tässä hae taiteellista kokonaisuutta eikä edes mitenkään ehjää ja kiehtovaa näyttelijäntyötä. Se tulee sivutuotteena se hieno näyttelijäntyö, mitä olemme saaneet olla todistamassa.

Minna Hokkanen, Tiina Rättilä ja Jarmo Rinne/ Kuva: Jonne Renvall
Minna Hokkanen, Tiina Rättilä ja Jarmo Rinne vetävät tieteellis-taiteellista tutkimushanketta, joka alkoi näyttelijöiden työpajatyöskentelyllä. Kuva: Jonne Renvall

 

Ensin Suomeen,
sitten ulkomaille

Kolmen työpajan kokemuksista kootaan malli tai manuaali, joka sisältää yksityiskohtaiset ohjeet käytännön kokeiluja varten. Mallia testataan ensimmäistä kertaa yliopistolla kansainvälisten ja suomalaisten opiskelijoiden kesken. Sen jälkeen tutkijat hakevat Suomen Akatemialta jatkorahoitusta, jonka avulla malli viedään sovellettavaksi eri puolille Suomea. Myös ulkomaat ovat tähtäimessä, ja vientikohteiksi harkitaan useita eri maita.

– Ensisijaisesti tämä on meille tiedonhankintamenetelmä. Onnistummeko kehittämään tästä konfliktinratkaisuun sovittelumallin, se jää vielä nähtäväksi. Sitä emme vielä tässä vaiheessa tiedä, Tiina Rättilä sanoo.

Tutkijoilla on visio siitä, että onnistuessaan malli voi ratkaista jännitteitä eritaustaisten ihmisten välillä.

– Tätä voidaan ajatella vietävän isompiin puitteisiin pois paikallisista pienistä yhteisöistä. Niin pitkälle en vielä tässä vaiheessa uskalla visioida.

Tutkimushankeen nykyvaiheessa Rättilä ja Jarmo Rinne uskovat, että malli voi auttaa ratkomaan riitoja Helsingin Itäkeskuksen tai Tampereen Hervannan kaltaisissa lähiöissä.

Tutkijat aikovat ottaa yhteyttä kuntiin ja muihin hallintoyksiköihin ja ehdottaa mallin soveltamista alueille, joissa asukkaat toivovat muutoksia.

– Me tuskin saisimme tutkimuslupaa viedä tätä mallia mihinkään äärimmäisen vaaralliseen konkfliktitilanteeseen. Se olisi myös eettisesti kyseenalaista, sillä me emme ole sovittelun ammattilaisia eikä meillä ole siihen lupaa. Me olemme tutkijoita ja meillä on tutkimusetiikka, Tiina Rättilä sanoo.

Jarmo Rinne vahvistaa, että politiikan tutkijoiden taito ei riitä hoitamaan väkivaltaiseksi yltyvää tilannetta. Se työ kuuluu ammattisovittelijoille ja viranomaisille.

Mallia kehitetään professori Sirpa Virran johdolla ja Koneen säätiön Muuttuvat naapuruudet -ohjelmasta saadulla rahoituksella. Tampereen yliopistosta osapuolina ovat turvallisuushallinnon, politiikan tutkimuksen ja näyttelijäntyön oppiaineet.

Hankkeen kolmas ja viimeinen työpaja pidettiin toukokuussa Teatterimontussa. Raportti niiden tuloksista valmistuu syksyllä. Työpajojen teknisestä toteutuksesta vastasivat Samuli Hytönen ja Matias Palo.