Sosiaaliturvariippuvuus ei uhkaa hyvinvointivaltiota

Julkaistu 23.3.2017 - 16:07
Juho Saari/ Kuva: Jonne Renvall
Professori Juho Saari pitää sosiaalimenojen kasvua hillitseviä leikkauksia välttämättöminä. Hänen mukaansa leikkaukset eivät ole minkään ideologisen paradigman tuotetta. Kuva: Jonne Renvall

Juho Saaren kirjan mukaan Suomi ei ole enää sosiaali- ja terveyspolitiikan esikuva EU:ssa

Sosiaaliturvaa pitkäaikaisesti saava ryhmä on Suomessa vähäinen murto-osa kaikista työttömistä tai toimeentulotuen käyttäjistä. Sosiaaliturvariippuvuuden olemassaolosta ei silti ole epäselvyyttä, mutta hyvinvointivaltiota ja sen sosiaalista perustaa se ei kyseenalaista.

Sosiaalimenojen kasvu ylittää selvästi kansantuotteen kasvun, eikä Suomi ole enää sosiaali- ja terveyspolitiikan esikuva Euroopan unionissa.

Tiedot käyvät ilmi Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saaren toimittamasta kirjasta Sosiaaliturvariippuvuus – Sosiaalipummit oleskeluyhteiskunnassa?.

Noin 400-sivuinen teos analysoi suomalaisen yhteiskunnan tilaa ja ”kylmän kauden sosiaali- ja terveyspolitiikkaa” 2010-luvun alusta vuoteen 2015 saakka.

Kirjan alaotsikko viittaa presidentti Sauli Niinistön vuoden 2013 uuden vuoden puheeseen, jossa hän käytti oleskeluyhteiskunta-sanaa puhuessaan vastikkeettoman sosiaaliturvan käyttäjistä.

Sosiaaliturvasta
riippuvuus ei vähene

Juho Saari tunnustaa kirjassaan Sauli Niinistön esiin nostaman ongelman, jonka Saari nimeää sosiaaliturvariippuvuudeksi. Kirjan alaotsikkoon on mahtunut myös alatyylisempi sosiaalipummit-ilmaus.

Suomessa oli vuonna 2015 reilut 160 000 työikäistä ihmistä pitkäaikaisesti ”yhteiskunnan syrjässä” ilman koulutusta ja työmarkkinakiinnittymistä. Saaren mukaan merkittävä osa heistä pysyy todennäköisesti tuossa asemassa myös tulevaisuudessa.

Ryhmä kasvaa 2010-luvun jälkipuoliskolla nuorten työttömyyden pitkittymisen, syyperustaiseen sosiaaliturvaan tehtyjen leikkausten ja toimeentulotuen Kela-siirron seurauksena.

Pitkän ajan budjettilinjausten valossa heidän asemansa ei kohennu ratkaisevasti kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen, mikäli he eivät työllisty tai pääse eläkkeelle.

Sosiaalimenojen
leikkaus välttämätöntä

Sosiaalimenojen kasvu ylittää Suomessa selvästi kansantuotteen kasvun. Menojen kasvu on ollut voimakasta vuonna 2008 alkaneen globaalin finanssikriisin jälkeen. Ennen sitä vuonna 2007 menot olivat 46 miljardia euroa. Kymmenen vuotta myöhemmin ennusteet viittaavat 67 miljardin menoihin vuonna 2017.

Juho Saaren mukaan sosiaalimenot ovat kasvaneet nimellisesti noin 20 miljardia ajanjaksona, jolloin bruttokansantuote on käyvin hinnoin kasvanut noin 187 miljardista noin 209 miljardiin vuonna 2015. Ennuste vuodelle 2017 on 218–219 miljardia.

Saari pitää sosiaalimenojen kasvua hillitseviä leikkauksia välttämättöminä. Ne eivät ole hänen mukaansa minkään ideologisen paradigman tuotetta.

Keskeisenä viime vuosien havaintona Saari pitää sitä, että julkisen vallan käytössä olevat tulot eivät riitä ilman tulojen lisäämistä tai menojen vähentämistä.

Menetettyjä
mahdollisuuksia

Vuosina 2004–2006 suomalaisessa yhteiskunnassa nousi esiin lukuisia heikkoja signaaleja, joita ei Saaren mukaan otettu yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon perustaksi. Suomessa päinvastoin vallitsi laaja tyytyväisyys ”esikuvalliseen” Suomen malliin.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleihin mentiin voimakkaasti sosiaalimenoja lisäävällä politiikka-agendalla, joka vaalien jälkeen realisoitui sekä hallituksen päätösperäisinä menolisäyksinä etuuksissa ja palveluissa että palkkojen voimakkaana nousuna työnantajien vaatimalla liittokierroksella.

– Jälkeenpäin ajateltuna vuonna 2007 tehdyt työehtosopimukset ja uudistukset olivat olleet strateginen virhe kilpailukyvyn ja tuottavuuden kannalta, mutta virhe tuli näkyväksi vasta globaalin talouskriisin myötä loppuvuodesta 2008, Saari kirjoittaa.

Vuodet 2005–2015 olivat Saaren mukaan Suomessa menetettyjen mahdollisuuksien vuosikymmen.

Kesällä 2015 valtaan noussut Juha Sipilän hallitus aloitti menoleikkaukset ja institutionaaliset uudistukset. Saaren mukaan niiden vaikutuksia suomalaisten hyvinvointiin ja terveyteen voidaan laaja-alaisesti arvioida ensimmäisen kerran vasta 2018–2019.

Jo syksyllä 2016 oli Saaren mukaan selvää, etteivät hyvinvoinnin ja terveyden menetykset jää vähäisiksi niissä ryhmissä, jotka ovat aikaisemmin olleet jonkin verran viimesijaisen turvan yläpuolella. Lopputuloksena leikkauksista ja uudistuksista on viimesijaisen turvan asiakasmäärän kasvu.

Suomi Puolan ja
Italian ryhmässä

Hyvinvointivaltion kritisointi ja sen puolustaminen tulkitaan usein arvolähtöiseksi. On väitetty, että yliopistoissa ei saa haastaa hyvinvointivaltiota, koska tutkijat saavat sieltä leipänsä. Juho Saaren mielestä väitteessä on totta toinen puoli, vaikka tutkijat ovatkin kritisoineet hyvinvointivaltiota eri näkökulmista. Hyvinvointivaltio ei ole tutkijoidenkaan arvioiden mukaan virheetön järjestelmä.

Juho Saari nostaa esiin kahdeksan Euroopan maan vertailututkimuksen, jonka kohteina olivat Belgia, Iso-Britannia, Italia, Portugali, Puola, Ranska, Saksa ja Suomi.

Hyvinvointivaltion kriteereitä tutkimuksessa olivat korkea tietovaranto, sosiaaliturvan joustavuus eri elämäntilanteissa, sen kannustavuus hyvinvointiin ja valinnanvapaus palveluissa.

Parhaaksi maaksi osoittautui Belgia. Toisen ryhmän muodostivat Saksa, Ranska ja Iso-Britannia. Suomi sijoittui kolmanteen ryhmän yhdessä Puolan ja Italian kanssa. Heikoin kaikista oli Portugali.

Suomella on Saaren mukaan parannettavaa kaikilla ulottuvuuksilla. Se sijoittuu viidennelle sijalle tietovarannossa, joustavuudessa ja kannustavuudessa. Valinnanvapaudessa se sijoittui vasta seitsemännelle sijalle.

– Kaiken kaikkiaan Suomessa on vielä paljon uudistettavaa ennen kuin malli sijoittuu näillä mittareilla eurooppalaiseen kärkeen, Saari kirjoittaa.

Sosiaaliturvariippuvuuden kannalta tulokset osoittavat Saaren mukaan, että suomalaiset eivät ole erityisen tyytyväisiä sen paremmin joustavuuteen kuin kannustavuuteenkaan, vaikka sosiaaliturvan pitäisi niihin tähdätä.

– Joustavuuden suhteen katseet voisivat kohdistua Isoon-Britanniaan ja kannustavuuden kohdalla Saksaan. Kummassakin näissä on viime vuosina tehty merkittäviä uudistuksia. Suomi ei (enää) ole sosiaali- ja terveyspolitiikan esikuva Euroopan unionissa.

Teksti: Heikki Laurinolli

Sosiaaliturvariippuvuus – Sosiaalipummit oleskeluyhteiskunnassa? Toim. Juho Saari. Tampere University Press 2017.

Lue myös: Onko Suomessa sosiaaliturvariippuvuutta ja sosiaalipummeja?