Sukutausta ei Suomessa ratkaise presidentinvaalia

Julkaistu 26.3.2018 - 11:54
Tarja Halonen ja Saului Niinistö/ Kuvat: Erkki Karén
Tarja Halonen ja Sauli Niinistö pääsivät maan johtoon ilman säätyläis- tai talonpoikaistaustaa. Kuvassa Halonen Tampereen yliopiston opiskelijoiden vieraana maaliskuussa 2004. Niinistö vihittiin eduskunnan puhemiehen roolissa hallintotieteiden kunniatohtoriksi Tampereella vuonna 2010. Kuvassa myös professori Arto Haveri ja rouva Jenni Haukio. Kuvat: Erkki Karén

Tiina Miettisen kirja presidenttien sukujuurista osoittaa, että Koivistosta alkaen maan johtoon on päässyt työläistaustallakin

Tiina Miettinen/ Kuva: Jonne Renvall
Tiina Miettinen opettaa sukututkimusta ja arvostaa sukututkimuksen harrastajia, jotka muodostavat tärkeän yleisön historiantutkijoille. Kuva: Jonne Renvall

Teksti: Heikki Laurinolli

Sukutaustan merkitys Suomen presidentinvalinnassa on sadan vuoden kuluessa romahtanut.

Tutkija Tiina Miettinen on kirjoittanut Suomen presidenttien sukujuurista kirjan, jonka mukaan maan johtajilta vaadittiin alkuvuosina jalosukuisuutta ja säätyläistaustaa. Vuonna 1982 valitusta Mauno Koivistosta käynnistyi tilattomien ja työväestön presidenttien jakso.

– Tarja Halonen tai Sauli Niinistö eivät olisi tulleet sukutaustoillaan valituiksi presidenteiksi vuonna 1919. Ei sellaisella perhe- ja sukutaustalla olisi ollut mitään asiaa yhteiskunnan huipulle siihen aikaan, Miettinen sanoo.

Tampereen yliopiston historian oppiaineessa työskentelevä Tiina Miettinen on tutkinut ja opettanut sukututkimusta myös Ahjolan kansanopistossa. Hän valmistelee kirjaa siitä, miten käsitys suvusta ja sukututkimuksesta on vuosisatojen varrella muuttunut.

Kuningasseikkailu
kuivui kasaan

Sukututkimus oli tärkeässä roolissa sadan vuoden takaisessa Suomessa, kun maahan puuhattiin kuningasta Hessenin prinssistä Friedrich Karlista. Kuningas ehdittiin jo valita ja jalosukuiseksi kehua, kunnes hanke kariutui Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan.

Tuleva kuningas julistettiin Kaarle Suuren jälkeläiseksi ja hänen puolisoltaan löydettiin yhteys Englannin hoviin. Uskonpuhdistaja Martti Lutherkin saatiin kytkettyä kuninkaan uskon takuumieheksi.

Kuningasmielisille suomalaisille oli tärkeää sekin, että tuleva Suomen kuningas olisi jalosukuisempi kuin Ruotsin Bernadotte-suku.

Rotuoppi löysi
rikollissukuja

1900-luvun alun sukututkimuksen pimeänä puolena oli yhteys rotuoppeihin, jotka huipentuivat natsi-Saksan nousuun 1930-luvulla. Uskottiin että rikollisuus ja kehitysvammaisuus voitaisiin kitkeä sukututkimuksen avulla.

– Etenkin natsi-Saksassa selvitettiin kansojen ja yksittäisten ihmisten sukutaustoja. Kyllä sitä ajattelua Suomessakin oli, Tiina Miettinen sanoo.

Sukututkijat ja tieteentekijät saattoivat pohtia, miksi joku suku rappeutuu ja miksi siinä alkaa esiintyä rikollisuutta ja sairauksia.

– Nykylukijan kannalta se on aika karmeata. Ei silloin pohdittu sitä, miten rikollisuudesta voitaisiin parantaa. Ajatuksena oli löytää sukututkimuksen avulla jokin yhdistävä piirre, joka antaisi syyn jopa sterilisoida niitä jälkeläisiä, jotka syyllistyivät rikollisuuteen tai joiden sairaus katsottiin perinnölliseksi.

Mannerheim/ Kuva: Wikimedia Commmons
Mannerheim ei halunnut nostaa esiin sukutaustaansa. Hänen mielestään ihmisen pitää itse saavuttaa asemansa eikä ponnistaa suvun kunnian pohjalta. Kuva: Wikimedia Commons/ SA-kuva

Mannerheim torjui
sukuhehkutuksen

Toinen maailmansota oli vedenjakaja, jonka jälkeen jalosukuisuutta ei enää nostettu esiin. Tiina Miettinen sanoo, että viimeiset sen suuntaiset kirjoitukset ilmestyivät 1950-luvulla.

Miettinen huomauttaa, että kaikki Suomen presidentit ovat omista sukujuuristaan riippumatta pyrkineet tasa-arvoiseen yhteiskuntaan, missä kaikki etenisivät omien kykyjensä eikä sukutaustansa perusteella.

Myös jalosukuisina pidetyt Svinhufvud ja Mannerheim sekä säätyläistaustaiset Ståhlberg ja Relander pyrkivät Miettisen mukaan kohti tasa-arvoista Suomea.

Mannerheim loukkaantui siitä, että Uusi Suomi kirjoitti hänen polveutuvan Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuninkaiden kanssa Kustaa Vaasasta. Mannerheim lähetti palautekirjeen, jossa hän piruili lehdelle, miksei hänestä tehty myös Kaarle Suuren, Aleksanteri Suuren tai ”Djingis-Khanin” jälkeläistä.

– Mannerheim ei hyväksynyt sitä, että hänen sukuaan nostetaan esiin. Aika usein hän sanoi, että ihmisten pitää saavuttaa itse oma asemansa eikä voi ponnistaa oman loistokkaan suvun kunnian pohjalta.

Miettinen arvioi, että Mannerheim poikkesi tässä jossain määrin oman yhteiskuntaluokkansa ajatustavoista. Hän ajatteli muiden Suomen presidenttien tavoin niin, että sukutausta ei ratkaise kaikkea.

Kekkosen aikana
henkilöpalvontaa

Kekkos-postimerkki/ Kuva: Wikimedia Commons
Urho Kekkonen nimitti itseään savupirtin pojaksi, vaikka olikin hyvin toimeentulevasta suvusta. Kekkosen kasvot pääsivät moneen kertaan postimerkkiin ja kerran myös 500 markan seteliin. Kuva: Wikimedia Commons/ Posti- ja telelaitos

Kyösti Kallion vuonna 1937 alkaneesta presidenttikaudesta käynnistyi Tiina Miettisen kirjan mukaan ”talonpoikien valtakunta”. Tähän kauteen kuuluvat myös Risto Ryti, Juho Kusti Paasikivi ja Urho Kekkonen. Rytin ja Paasikiven välissä presidenttinä toiminut Mannerheim kuului jalosukuisten aikakauteen, koska toimi Suomen valtionhoitajana 1918–1919.

Urho Kekkosen presidenttikausi oli poikkeuksellisen pitkä, peräti 26 vuotta. Aikaa riitti myös Kekkosen suvun tutkimiseen. Tiina Miettisen mukaan siinä liikuttiin lähellä henkilöpalvontaa.

Kekkonen korosti vaatimatonta sukutaustaansa ja nimitti itseään savupirtin pojaksi. Asiaa todisteltiin retusoimalla savupiippu pois valokuvasta, joka esitti hänen syntymäkotiaan Lepikon torppaa.

Todellisuudessa Kekkosen esivanhemmat olivat kohtalaisen hyvin toimeentulevaa väkeä verrattuna hänen seuraajiinsa Mauno Koivistoon ja Tarja Haloseen.

– Lepikon torppa on vähän huvittava. Ei hän mikään torpan poika koskaan ollut, Miettinen sanoo.

Sukututkimus sai
viihteen piirteitä

Sukututkimuksesta on viime vuosina tullut Tiina Miettisen arvion mukaan jopa viihdettä. On edetty kauas sadan vuoden takaisesta Suomesta, jossa sukutausta oli totinen asia, joka määräsi ihmisen elämänkaaren.

– Ennen kirjoitettiin vakavia artikkeleita, joissa etsittiin presidenttien piirteitä sukupuusta ja veren perinnöstä. Nyt haetaan presidenttien yhteisiä sukujuuria ja kirjoitetaan niistä viihdeuutisissa.

Vuoden 2012 presidentinvaalien yhteydessä Iltalehti uutisoi, että jopa neljä presidenttiehdokasta polveutuu samasta Sursill-suvusta: Pekka Haavisto, Paavo Lipponen, Paavo Arhinmäki ja Paavo Väyrynen.

Miettisen kirjasta käy ilmi, että kaikki Suomen historian presidentit Kalliota lukuun ottamatta ovat kaukaista sukua vähintään yhdelle toiselle presidentille.

Sukukäsitys
muutoksessa

Suomalainen sukukäsitys on Tiina Miettisen mukaan hyvin eurooppalainen ja länsimainen. Afrikassa ja Aasiassa suku ymmärretään toisin. Muutos on käynnissä myös Euroopassa.

Miettistä askarruttaa se ristiriita, että kiinnostus sukuperimää kohtaan pysyy vahvana, vaikka keinohedelmöitykset ja munasolujen luovutukset muuttavat biologisen perimän merkitystä.

– Ihmisillä on hirvittävä pakkomielle löytää tuntematon isoisä tai isoäiti. Se on tärkeää joidenkin identiteetille.

Ihmiset voivat kiinnostua selvittämään jopa neljän sukupolven takaa havaitun aviottoman lapsen tuntemattoman isän henkilöllisyyttä.

– En tiedä, onko kysymys enää identiteetistä vai onko se vain peli, jossa halutaan saada kymmenistä esivanhemmista muodostuva viuhka täyteen siitä. Sellaista uteliaisuutta.

Mieslinja alkoi
1600-luvulla

Vielä nykyisinkin suvun koetaan polveutuvan ensisijaisesti ns. isälinjaa pitkin, vaikka geenit periytyvät molemmilta vanhemmilta.

Tiina Miettinen on havainnut, että monille tulee yllätyksenä se, että esivanhempia on valtavan paljon, kun mukaan otetaan sekä äiti- että isälinjat.

– Ihmettelin kun lehdessä joku toimittaja oli kauhean närkästynyt siitä, että nykyajan nuori ei tiedä, kummalla puolella hänen sukunsa on ollut vuonna 1918. Rupesin laskemaan, että tänään elävällä kaksikymppisellä voi olla 16 esivanhempaa, jotka ovat olleet elossa ja toimintakykyisiä vuonna 1918. Mullakin on 8 isovanhempien vanhempaa enkä tiedä, mitä ne kaikki ovat tehneet vuonna 1918.

Toimittajan käsitys suvusta saattoi johtua sekä tietämättömyydestä että vanhanaikaisesta isälinja-ajatuksesta.

Isälinja otettiin sukuhistorian ohjenuoraksi 1600-luvulla, kun aatelissukujen historiaa alettiin tutkia. Naisten katsottiin kuuluvan ensin isänsä sukuun ja myöhemmin aviomiehensä sukuun.

Omistusta ja perintöä koskevat lait on mukautettu isälinja-ajatukseen. Tämän seurauksena miehistä on enemmän tietoja rekistereissä ja miesten sukuja on siksi helpompi tutkia.

Sukututkimus muovaa
historiakäsitystä

Sukututkimus vaikuttaa siihen, miten ihmiset käsittävät perheen, suvun ja laajemminkin koko historian.

Tiina Miettinen kiinnostui aikanaan historiasta sukututkimuksen kautta. Nyt hän vetää tutkimustyönsä ohessa sukututkimuskursseja ja siihen liittyviä käsialakursseja.

Kiinnostus sukututkimusta kohtaan on pysynyt tasaisena. Miettisen pitämät peruskurssit täyttyvät syksyllä ja alan harrastus on vilkasta.

Uutena piirteenä on geneettinen sukututkimus. Ihmiset ottavat DNA-testejä ja lähettävät näytteitä tutkittaviksi Yhdysvaltoihin saakka.

Sukututkimusta ei aina arvosteta. Sitä pidetään harmittomana eläkeväen harrastuksena, joka koetaan joskus rasittavanakin.

Miettinen itse arvostaa sukututkimuksen harrastajia. Tästä joukosta muodostuu myös historiantutkijoille tärkeä yleisö, joka ostaa tutkimuksia ja kuuntelee esitelmiä.

– Ne ovat sitä kuluttajaporukkaa, josta on meille tutkijoille hyötyä.

Tiina Miettinen: Tasavallan juuret – Suomen presidenttien esipolvet. Suomen Sukututkimusseura 2017.