Suomen yliopistojen rahoitusmalli kansainvälisesti poikkeuksellinen

Julkaistu 23.8.2018 - 13:41
Jussi Kivistö/ Kuva: Jenno Toivonen
Suomalainen yliopistojärjestelmä on huikean resurssitehokas maailman huippuyliopistoihin verrattuna, sanoo Tampereen yliopiston korkeakouluhallinnon uusi professori Jussi Kivistö.

Korkeakouluhallinnon uusi professori ehdottaa sitomattoman rahoituksen osuuden kasvattamista

Teksti: Heikki Laurinolli
Kuva: Jenni Toivonen

Suomen korkeakoulujen rahoitusmalli poikkeaa kansainvälisestä trendistä siten, että tulosrahoituksen osuus on harvinaisen suuri. Sen seurauksena yliopistojen autonomia on kutistunut minimiin.

Tampereen yliopiston korkeakouluhallinnon uusi professori Jussi Kivistö ehdottaa ratkaisuksi, että sitomattoman rahoituksen osuutta lisättäisiin, jotta yliopistot saisivat enemmän harkintavaltaa rahankäyttöönsä.

– Se antaisi yliopistoille mahdollisuuden profiloitua haluamallaan tavalla. Toki voi olla, että yliopistot eivät ole edelleenkään valmiita johtamaan ja organisoimaan omaa toimintaansa muuten kuin ministeriön ohjauksessa. Antaisin silti pallon ihan oikeasti yliopistoille, että ne saisivat korvamerkitsemätöntä rahaa ja mahdollisuuden tehdä sen avulla viisaita valintoja, Kivistö sanoo.

Vakaus puuttuu
rahoitusmallista

Tulosrahoituksen osuus yliopistojen perusrahoitusmallissa on 72 prosenttia ja ammattikorkeakoulujen jopa 94 prosenttia. Vastaavat tavanomaiset kansainväliset luvut ovat arviolta 5–25 prosentin luokkaa. Se tarkoittaa, että suurin osa suomalaisten korkeakoulujen tuloista riippuu laskentamallista, jossa on määrätty tarkat prosenttiosuudet muun muassa tutkintomäärille ja julkaisuille.

– Rahoitusmallista puuttuu vakaan, ennustettavan ja tasaisen perusrahoituksen osuus. Vakauttavaa elementtiä ei varsinaisesti ole, Jussi Kivistö sanoo.

Muualla tulosrahoitus on katsottu Kivistön sanoin ”stimulantiksi”, mutta Suomessa perusrahoituksen ja tulosrahoituksen suhteet menevät aivan päinvastoin.

Yksityisen rahan osuus
ei riitä uudistuksiin

Suomalaisyliopistojen rahoitusrakenne on kansainvälisesti poikkeuksellinen myös siten, että yksityisen rahan osuus on erittäin pieni, OECD:n tilastojen mukaan vain 5 prosenttia.

– Suomen malli ohjaa yliopistoja noudattamaan mitattavia indikaattoreita, jotka taas perustuvat korkeakoulupoliittiseen tavoitteenasetantaan, Kivistö sanoo.

Ongelmana on se, että ainoa korkeakoulujen autonominen raha on sijoitetun pääoman tuotto, mutta sen määrä on Suomessa häviävän pieni, yleensä vain muutama prosentti liikevaihdosta. Parhaiten pärjää pieni Svenska Handelshögskolan, jonka sijoitetun pääoman tuotto on yli 10 prosenttia liikevaihdosta.

– Yleisesti sijoitetun pääoman tuotto on niin mitätön summa, että ei sillä yleensä mitään rakenteellista uudistusta tehdä, korkeintaan pieniä avauksia.

Suomen yliopistot
huikean tehokkaita

Suomen yliopistojen budjetit ovat pieniä amerikkalaisiin huippuyliopistoihin verrattuna. Harvardin yliopiston tulorahoitus on viisi miljardia vuodessa. Harvardin sijoitetun pääoman tuotto, 1,8 miljardia dollaria, vastaa lähes yksinään suomalaisen yliopistojärjestelmän koko perusrahoitusta.

Suomen koko yliopistokenttä voitaisiin hoitaa rahalla, jonka Harvard saa markkinoille sijoittamistaan rahoista. Jussi Kivistön mukaan vertaus kertoo siitä, että suomalainen yliopistojärjestelmä on huikean resurssitehokas.

– Totta kai Harvardilla on nobelisteja, se saa näkyvyyttä ja tulee rankatuksi monesta syystä korkealle. Mutta se millaisia saavutuksia suomalainen yliopistojärjestelmä on pystynyt tuottamaan näillä resursseilla, niin onhan se huikeaa, Kivistö sanoo.

Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan suomalaisyliopistojen rahoitus näyttää supistuneen vuodesta 2011. Reaalinen kokonaisrahoitus on laskenut vuoden 2008 tasolle ja reaalinen perusrahoitus jää jälkeen jopa vuoden 2002 tasosta.

Kivistö sanoo ymmärtävänsä hyvin sen, että valtion tämänhetkisessä taloustilanteessa ei ole mahdollisuuksia tehdä lisäpanostuksia korkeakoulutukseen. Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat vaatineet jäädytetyn indeksin palauttamista. Kivistön mukaan se toisi yliopistoille 35 miljoonaa euroa, joka olisi tasan jaettuna yliopistoa kohden noin 2,5 miljoonaa euroa.

– Kun perusrahoitus on vuosittain 1 800 miljoonaa, niin ei 35 miljoonaa hirveän paljon vaikututa. Toki lisärahaa sekin olisi.

Rahoitusmalli ei
edistä profiloitumista

Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan rahoitusmallin käyttöönotto paransi yliopistojen tuottavuutta mutta ei edistä rakennekehitystä. Neuvosto moittii rahoitusmallia siitä, että se johtaa vääristymiin ja yliopistokentän yksipuolistumiseen.

Estääkö rahoitusmalli yliopistojen profiloitumisen?

– Rahoitusmalli ei ole edesauttanut sitä, en tiedä onko se estänyt sitä. Suurin ongelma on se, että yliopistot eivät ole pystyneet rahoitusmallin puitteissa luopumaan mistään tai tekemään isompia valintoja, Jussi Kivistö vastaa.

Profiloitumisvaatimus perustuu suuruuden ekonomiaan ja uskomukseen, että isommat koulutusyksiköt ovat tehokkaampia kuin pienet. Pitääkö se paikkaansa?

– Ei siitä ole yksiselitteistä näyttöä. Voidaan sanoa, että joissakin tapauksissa löytyy kasvavia mittakaavaetuja.

Yliopistokenttä pirstaloituu
profiloitumisen sijasta

Talouspolitiikan arviointineuvosto laski, että Suomen yliopistoissa ei ole tapahtunut profiloitumista yksikkökasvun muodossa vuosina 2012–2016. Tieteenalojen hajaantuneisuus on pikemminkin lisääntynyt kuin vähentynyt tänä aikana.

Jussi Kivistö kysyy, mitkä ovat oikeat mekanismit profiloitumisen tukemiseen. Vielä isompana kysymyksenä hän pitää sitä, missä määrin sitä tarvitaan työnjaollisesti ja missä määrin se on tarkoituksenmukaista.

– Kaikki ovat varmaan sitä mieltä, ettei kaikissa Suomen yliopistoissa tarvitse opettaa lääketiedettä, mutta kaikki eivät ole sitä mieltä, että lääketiede tulisi keskittää vain yhteen yliopistoon. Tämä on tasapainon hakemista kahden maksiimin välillä.

Tutkimuksista ei löydy vastauksia siihen, montako ja kuinka suuria yksiköiden pitäisi olla. Tutkimustietoa on löydy senkään tueksi, että isompi akateeminen yksikkö toimisi selvästi tehokkaammin ja tuottavammin kuin pieni. Ei riitä, että ihmisiä tuodaan yhteen. Yhteisön muodostuminen vaatii paljon enemmän.

Tieteenalojen välillä on eroja siten, että luonnontieteissä on totuttu tekemään asioita ryhmissä, kun taas humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla tutkijat ovat enemmän yksilöyrittäjiä. Saman käytävän tutkijat eivät aina tiedä, mitä naapurihuoneessa toinen tutkija opettaa ja tutkii.

Tampere3
kivulias prosessi

Jos saman alan tutkijatkaan eivät aina tunne toistensa työtä, niin miten Tampere3:ssa saadaan tekniikan, humanistisen alan, yhteiskuntatieteiden ja lääketieteen tutkijat toimimaan yhdessä? Syntyykö Tampereen korkeakoulujen yhdistämisellä muita kuin hallinnollisia hyötyjä?

– Se nähdään tulevaisuudessa, mitä hyötyjä saadaan, mutta kivulias on ollut prosessi tähän asti ja ikävä nähdä, että tällä jalalla ollaan nyt lähdetty liikkeelle. Ajatuksellisesti ja ideatasolla on potentiaalia yhtä paljon kuin Aalto-yliopiston perustamisessa, että tuodaan eksoottisia ja yhteiskunnan kannalta merkittäviä aloja saman organisaatioon sisään, Jussi Kivistö vastaa.

Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan Helsingin, Turun ja Itä-Suomen yliopistofuusiot ovat olleet ”luonteeltaan hallinnollisia, eivätkä ole oleellisilta osiltaan vaikuttaneet tieteenaloittaiseen rakennekehitykseen, joka on yliopistouudistuksen nimenomainen tavoite”.

Kokemukset osoittavat, että yliopistofuusiossa pientenkin muutosten tekeminen on vaikeaa. Jussi Kivistö sanoo, että siemenrahat ja muut tukirakenteet riittävät niin kauan, kun rahoitusta löytyy, mutta ilman aitoa yhteistyöhalua niistä ei tule pysyviä.

Lähimmät kollegat
Jyväskylässä

Jussi Kivistö on väitellyt tohtoriksi hallintotieteistä Tampereen yliopistossa vuonna 2007 ja työskennellyt johtamiskorkeakoulun tutkimustehtävissä ennen kuin hänet nimitettiin hallintotieteen, erityisesti korkeakouluhallinnon professoriksi elokuun alusta alkaen.

Onko uusi professori valmis tekemään Tampere3-hengessä yhteistyötä vaikkapa tekniikan alan tutkijoiden kanssa, ja mikä estäisi nytkään yhteistyön aloittamisen?

– Ei mikään estä sitä tekemästä. Nytkin teemme paljon yhteistyötä yliopiston ulkopuolisten tahojen kanssa. Meidän lähimmät kollegat ovat Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitokselta, jonka kanssa meillä on yhteinen akatemiahanke, Kivistö kertoo.

Kivistö ei sulje pois yhteistyötä Tampereen teknillisen yliopiston tutkijoiden kansa, mutta toistaiseksi ei ole ollut tarjolla mielekkäitä foorumeita kohdata vaikkapa tuotantotalouden tai tietojohtamisen ihmisiä.

Kivistö huomauttaa, että yhteistyötä pitäisi tehdä enemmän oman tiedekunnaan sisälläkin kauppatieteiden ja hallintotieteen tutkijoiden kanssa. Hyviä partnereita olisivat myös kasvatustieteilijät.

Tampere3-odotuksia
vaikea toteuttaa

Jussi Kivistö oli mukana johtamiskorkeakoulun henkilöstön vetoomuksessa siitä, että teknillisen yliopiston tuotantotalouden ja tietojohtamisen henkilöstö ja ohjelmat liitettäisiin uudessa yliopistossa osaksi johtamiskorkeakoulua. Hervannan osapuoli ei tätä halunnut.

– Johtamiskorkeakoulu oli avoin tälle, mutta he [tuotantotalous ja tietojohtaminen] eivät halunneet. Korkeakoulusäätiön siirtymäkauden hallitus teki kuitenkin hiljattain ehdotuksen, että henkilöstö sijoitetaan johtamisen ja talouden tiedekuntaan.

Mitä se tarkoittaa?

– Konsistorin toimivallassa on päättää ohjelmista muttei henkilöstön asioista. Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Jos se ei mene yhdellä tavalla, niin se saattaa mennä toisella. Tämä väkisin tunkeminen on todella vaikeaa ja haastavaa.

Kivistö sanoo itsekriittisesti, että jos lähialoilla ei löydetä yhteyttä hallinto- ja kauppatieteiden, politiikan tutkimuksen ja johtamispainotteisten insinööritieteiden välillä, niin on vaikea kuvitella, että se onnistuisi eksoottisempien yhdistelmien kanssa.

– Se on ikävä juttu, että isoja odotuksia, joita on ladattu Tampere-kolmoseen, on näillä lähialoillakin vaikea toteuttaa.