Talouskasvun hedelmät hyvätuloisten taskuun

Julkaistu 3.4.2017 - 08:55
Matti Tuomala/ Kuva: Jonne Renvall
Ansiotulojen siirtäminen pääomatuloiksi on Suomessa laillista verosuunnittelua. Matti Tuomala epäilee, että poliitikot eivät nosta ongelmaa esiin, koska heidän vaalirahoittajansa hyötyvät järjestelmästä. Kuva: Jonne Renvall

Professori Matti Tuomala sanoo, että epäreilu verojärjestelmä on Suomessa rikastuttanut varakkaita omistajayrittäjiä

Suomen talouskasvun hedelmät ovat viime vuosikymmeninä menneet kaikkein hyvätuloisimmille. Tärkeimpänä syynä on vuoden 1993 eriytetty tuloverojärjestelmä, jonka jälkeen varakkaimmat ovat voineet siirtää ansiotulonsa keveämmin verotetuiksi pääomatuloiksi.

– Varakkaille omistajayrittäjille tuotiin tarjottimella mahdollisuus rikastua, sanoo Tampereen yliopiston taloustieteen professori Matti Tuomala.

Julkiseen talouteen, verotukseen ja tuloeroihin erikoistunut Tuomala johtaa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa WIP-tutkimushanketta (Työ, tasa-arvo ja julkisen vallan politiikka).

Konsortio selvittää eriarvoisuuden kirjoa ja politiikan vaikutusta siihen. Mukana on laaja joukko eri yliopistojen ja tutkimuslaitosten taloustieteilijöitä, sosiaalipolitiikan tutkijoita ja psykologeja.

Tuomalan tuoreimmat verotusta koskevat tutkimustulokset löytyvät perheraamatun painoisesta teoksesta Optimal Redistributive Taxation, jonka Oxford University Press julkaisi viime vuonna.

Verotus kääntyi
rikkaita suosivaksi

Talouskasvun hedelmien jakautumista koskevan analyysin Matti Tuomala kirjoitti yhdessä Marja Riihelän ja Risto Sullströmin kanssa. Tulosten mukaan hyöty on mennyt pitkälti hyvätuloisille.

Tutkijat arvioivat tulojen kasvun jakautumista eri tuloluokille kahtena ajanjaksona, vuosina 1966–1990 ja 1990–2014. Vuoden 1993 verouudistus osoittautui käännekohdaksi, jonka jälkeen verotus muuttui rikkaita suosivaan suuntaan.

Jaksolla 1966–1990 käytettävissä olevien tulojen vuosikasvu oli sitä suurempaa, mitä alhaisemmasta tulokymmenyksestä oli kysymys. Myöhemmällä jaksolla tilanne muuttui päinvastaiseksi.

Käytettävissä olevien reaalitulojen keskimääräinen vuosikasvu ylimmälle prosentille oli vuoden 1990 jälkeen lähes kaksinkertainen aiempaan jaksoon verrattuna.

Keskimääräinen kasvu ylimmässä desiilissä oli kuitenkin vaatimatonta verrattuna ylimpään yhteen prosenttiin, joka kaksinkertaisti keskimääräiset reaaliset tulonsa viime vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla.

Rikkaimpien tulojen
koostumus mullistui

Suurituloisimman yhden prosentin tulojen koostumus muuttui hurjasti 1990-luvun puolesta välistä vuoteen 2000. Alkuvaiheessa pääomatulojen osuus oli 15 prosenttia ja loppuvaiheessa jopa yli 60 prosenttia.

Matti Tuomala sanoo, että vuoden 1993 verouudistuksessa omaksuttu eriytetty tuloverojärjestelmä on muutoksista huolimatta pysynyt olennaisesti samanlaisena. Se on hyödyttänyt pörssin ulkopuolisten yhtiöiden omistajia. Näitä yhtiöitä on esimerkiksi asianajajilla, lääkäreillä, tilintarkastajilla ja konsulteilla. Oma ryhmänsä on ns. holding-yhtiöt.

Näiden yhtiöiden omistajien osinkotulojen verotuksen epäkohdat nousivat jälleen esiin äskettäin verojuristien muodostaman toimikunnan raportissa. Tuon ryhmän jäsen, vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas on jo pitkään kritisoinut Suomen pääomatuloverotusta. Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo kieltäytyvät kuitenkin raporttia kommentoidessaan korjaamasta epäkohtia.

– Se on hyvin mielenkiintoista, koska jos laitat rehellisen moodin päälle, niin jokaisen pitäisi ymmärtää, että tämä on erittäin epäreilua, Tuomala sanoo.

Tuomalaa harmittaa, kun keskustelu verotuksen ongelmista siirretään usein siihen, että ylimpien ansiotulojen verotus on ankaraa.

– Kansainvälisesti se pitääkin paikkaansa, mutta sehän johtaa ojasta allikkoon, koska se vain lisää kuilua näiden kahden eli ylimmän pääomatuloveroasteen ja ylimmän ansiotuloveroasteen välillä. Sehän vain antaa lisää kannustimia siirtää ansiotuloja pääomatuloiksi.

Tuomala huomauttaa, että kysymys on laillisesta verosuunnittelusta, jota eduskunta ei ole halunnut korjata. Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat olleet vuorollaan hallituksessa, mutta edes vasemmistopuolueet eivät nostaneet asiaa esiin 1990-luvun lopulla, jolloin suurin muutos tapahtui.

– Voi kysyä, mikä rooli vaalirahoittajilla on, koska monet varakkaat vaalirahoittajat hyötyvät tästä järjestelmästä, Tuomala miettii.

Norjassa oli Suomen kaltainen verojärjestelmä, joka uudistettiin oikeudenmukaiseksi, koska myös Suomen kokoomusta vastaava Høyre-puoluekin halusi muutosta.

Verotuksen painopiste
alempiin tuloluokkiin

Matti Tuomala on tutkimusryhmineen etsinyt selitystä sille ilmiölle, että Suomessa ja muissakin OECD-maissa on 1990-luvulta saakka laskettu ylimpien tuloluokkien verotusta ja siirretty verotaakkaa alempiin tuloryhmiin. Samaan aikaan monissa maissa veroja edeltävät tuloerot ovat kasvaneet.

– Perusteoria vihjaa siihen, että verotuksen kautta tapahtuvan uudelleenjaon tulisi lisääntyä veroa edeltävien tuloerojen kasvaessa. Viime vuosina on kuljettu vastavirtaan lähes kaikissa kehittyneissä maissa.

Verotuksen suunnanmuutos ei selity kannustimien muutoksella. Yksi mahdollisuus on se, että yhteiskunnalliset tavoitteet ovat muuttuneet tai vallassa olevat hallitukset ovat vaihtuneet.

Edelläkävijöitä verojärjestelmän muutoksessa olivat Yhdysvallat ja Britannia Reaganin ja Thatcherin aikoihin 1980-luvulla.

– Uusliberalistinen tai libertalistinen aatemaailma on yksi asia, joka käynnisti muutoksen Yhdysvalloissa, Britanniassa ja muuallakin englantia puhuvassa maailmassa. Progressiivisen verotuksen alasajo oli siinä iso kysymys.

Tuloerojen kasvu johtuu
kansallisesta politiikasta

Tuloerojen kasvun on väitetty johtuvan globalisaatiosta. Suomessa on puhuttu vientivetoisesta palkkamallista, joka on toistaiseksi tyssännyt työmarkkinaosapuolten erimielisyyksiin.

Matti Tuomala sanoo, että vientivetoisessa palkkamallissa ei ole mitään uutta, sillä päänavaajaliitoista on puhuttu iät ja ajat. Globalisaatiota on hänen mukaansa käytetty verukkeena tuloerojen kasvulle.

Tuomala huomauttaa, että Suomessa palkkaerot eivät ole hirveästi kasvaneet, mutta todellisten käytettävissä olevien tulojen erot ovat kasvaneet pääomatuloilmiön vuoksi.

Monet tutkimukset kertovat sitä viestiä, että kehittyneissä maissa tuloerojen kasvu on enemmän kansallisen politiikan kuin globalisaation seurausta.

Kansainvälisen kaupan perusmallin, ns. Heckscher-Ohlin-mallin, perusteella on ajateltu, että tuloerot kasvavat Yhdysvalloissa mutta Kiinassa ne kapenevat. Kiinassa tuloerot ovat silti pitkään kasvaneet, mutta vuodesta 2010 lähtien ne ovat alkaneet kaventua. Syynä on se, että maaseudun työvoimareservi alkaa olla jo hyödynnetty.

Kiinan kehitys osoittaa Tuomalan mukaan sen, että kansalliset syyt voivat vaikuttaa tuloeroihin paljon enemmän kuin kansainväliset.

Menestystuotteita
julkisin varoin

Suomessa käyty keskustelu vientialojen päänavaajan roolista perustuu käsitykseen, että yksityisen sektori olisi terveempi kuin julkinen. Matti Tuomala pitää tätä ajatusta alkeellisena.

Taloustieteilijä Mariana Mazzucaton tutkimusten mukaan esimerkiksi Applen iPhonen kaupallisen menestyksen takana on 7 tai 8 tieteellistä läpimurtoa, jotka on tehty verorahoilla yliopistoissa ja valtioiden omistamissa tutkimuslaboratorioissa.

– Tässä on se iso juttu, että nämä julkisesti rahoitetut hankkeet ovat hyvin riskipitoisia. Veronmaksajat ovat ottaneet riskin, jota isokaan yksityinen firma ei uskalla ottaa. Tämä unohtuu usein keskustelussa siitä, että julkinen sektori olisi joku kiviriippa.

Suomessa Nokia-yhtymän nousu perustui Tuomalan mukaan verorahoilla tehtyyn tutkimustyöhön. Yhtiön romahdus sen sijaan oli yksityisen sektorin aikaansaannosta.

Suomessa yritettiin julkisin varoin synnyttää uutta Nokiaa bioteknologian alalle. Siihen satsattiin miljoonia, mutta miksei se onnistunut?

– Se on merkki juuri siitä valtavasta riskistä, jota yksityinen sektori ei uskalla ottaa. Ne kyllä kyttäsivät, että sieltä joku kultamuna löytyy, ja voihan se vielä löytyäkin, Tuomala sanoo.

Paikallinen sopiminen
suosii työnantajapuolta

Suomen talouden ongelmaksi väitetään usein työmarkkinoiden jäykkyyttä. Matti Tuomala pitää väitettä hokemana, jolla erityisesti rahoitussektori kääntää huomion pois itseensä kohdistuvista sääntelyhankkeista.

Jopa Yhdysvaltain keskuspankin Fedin entinen pääjohtaja Ben Bernanke on sanonut, ettei jäykillä työmarkkinoilla ollut Euroopassa mitään roolia finanssikriisiin ajautumisessa.

– Jäykät työmarkkinat ja paikallinen sopiminen ovat mantra, jota tietyt tahot hokevat, Tuomala sanoo.

Olennainen kysymys on Tuomalan mukaan siinä, että paikallisen sopimisen kasvattaminen lisää työnantajan neuvotteluvoimaa. Äärimmäinen tilanne syntyy, kun yrityksellä on monopoliin verrattava asema. Työmarkkinoilla sitä kutsutaan sanalla monopsoni.

Britanniassa on tutkimusten mukaan paljon paikallisia monopsoneja. Tuomala arvioi, että Suomessa paikalliset monopsonit saattavat olla Britanniaakin yleisempiä pitkien välimatkojen vuoksi. Paikalliseen sopimiseen lisääminen merkitsisi Suomessa sitä, että työmarkkinat jäykistyisivät suosimaan työnantajia.

Teksti: Heikki Laurinolli

Lue myös: Keille talouskasvun hedelmät ovat menneet Suomessa viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana?

Työ, tasa-arvo ja julkisen vallan politiikka (WIP-konsortio)