Tampere3 hiertää henkilöstöä

Julkaistu 3.10.2017 - 16:12
Maija Mattila/ Kuva: Jonne Renvall
Maija Mattila johtaa 50 vuotta täyttävää Tampereen yliopiston tieteentekijöiden yhdistystä, joka edustaa 600-päistä tutkijoiden, opettajien ja lehtoreiden joukkoa. Kuva: Jonne Renvall

50 vuotta täyttävä tutkijoiden ja opettajien ammattiyhdistys on tyytymätön uuden yliopiston valmisteluun

– Emme kategorisesti vastusta Tampere3-hanketta, mutta kyllä sen hallintomallin pitää olla demokraattinen, sanoo Tampereen yliopiston tieteentekijöiden yhdistyksen (Tatte) puheenjohtaja, politiikan tutkija Maija Mattila.

Vuoden 2019 alussa aloittavan uuden tamperelaisen yliopiston valmistelu ei ole sujunut tutkijoiden ja opettajien toiveiden mukaisesti.

– Syvästi pettynyt on liikaa sanottu, koska se on alakohtaista, mutta jonkin verran olemme pettyneitä, Mattila sanoo.

Tampereen yliopiston, teknillisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistävässä yliopistokonsernissa Mattilaa hämmästyttää usko suuruuden logiikkaan.

– Se ei aivan pidä paikkaansa, että syntyisi jotenkin maagisesti parempaa laatua, kun laitetaan yhteen kauheasti kaikkea. En ole ollenkaan varma siitä. Opiskelijoille se voi olla ihan hyvä juttu, koska silloin heillä on laajempi mahdollisuus opiskella.

Maija Mattila johtaa tänä vuonna 50 vuotta täyttävää tieteentekijöiden yhdistystä, johon kuuluu yli 600 jäsentä: väitöskirjatutkijoita, yliopistotutkijoita, yliopisto-opettajia, yliopistonlehtoreita, tuntiopettajia, amanuensseja, apurahatutkijoita ja työttömiä. Yhdistys perustettiin vuonna 1967 Tampereen yliopiston assistenttiyhdistyksen nimellä. Se kuuluu akavalaiseen Tieteentekijöiden liittoon.

Yliopistokollegion
näkemys ohitettiin

Tieteentekijöiden näkökulmasta uuden tamperelaisen yliopiston valmistelussa mättää se, että yliopistoyhteisöä laajasti edustava yliopistokollegio on ohitettu eikä sen kannanottoja otettu huomioon. Keskeinen ongelma liittyy uuden yliopiston säätiömalliin.

Julkisoikeudellisen yliopiston kuten Tampereen yliopiston kollegio on erilainen elin kuin säätiöyliopiston monijäseninen hallintoelin, joka teknillisessä yliopistossa on nimeltään konsistori. Konsistorin toimivaltaan ei kuulu yliopiston hallituksen valvonta samaan tapaan kuin yliopistokollegion.

Tieteentekijöitä oudoksuttaa se, että säätiöyliopistojen kuten Aallon ja Tampereen teknillisen yliopiston hallituksiin ei kuulu yhtään henkilöstön edustajaa.

Säätiön valinta uuden yliopiston hallintomalliksi hiertää yhä, koska Tampereen yliopiston yliopistokollegion yksimielinen kanta oli se, että lähtökohta valmistelulle on julkisoikeudellinen yliopisto.

Säätiö havaittiin tulleen valituksi opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän asettamiskirjeestä, jonka mukaan ”asetetaan työryhmä valmistelemaan säätiöyliopiston perustamista”.

– Siinä tuli eteen se, ettei sillä työryhmällä ollut toimivaltaa pohtia, onko se säätiö vai julkisoikeudellinen yliopisto, Maija Mattila harmittelee.

Säätiö on nyt perustettu, mutta uuden yliopiston johtosääntöön voidaan vielä vaikuttaa. Ongelmana on sekin, jatkaako nyt valittu säätiön hallitus myös uuden yliopiston hallituksena. Mattilan mukaan sen ei pitäisi jatkaa.

– Säätiön hallitusta ei ole valittu yliopistolain hengen eikä kirjaimen mukaisesti, koska sen pitää olla monijäsenisen toimielimen päätösvallassa.

”Ei voi kutsua
demokratiaksi”

Maija Mattila oli Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen sihteeri viime vuosikymmenen vaihteessa, kun uusi yliopistolaki oli päätösvaiheessa. Henkilöstöä laissa hiertää eniten hallintomallin muuttuminen keskusjohtoiseksi.

Mattila on nyt yliopiston keskeisen henkilöstöjärjestön puheenjohtaja eikä hän siinä roolissa halua sanoa kokonaan vääräksi päätökseksi sitä, että Tampereen yliopisto toteutti lainmuutoksen jälkeen oman keskusjohdetun hallinnonuudistuksensa.

– Nyt rehtori valitsee ja nimittää tiedekuntien dekaanit. Onhan se erilainen malli kuin aiemmin, kun tiedekuntaneuvosto valitsi dekaanin. Hyvänä puolena voi olla se, että johtaminen on ammattimaisempaa, mutta henkilöstön osallistuminen on nyt johtajan hyväntahtoisuudesta kiinni eikä sitä voi demokratiaksi kutsua, Mattila sanoo.

Kuinka hyväntahtoisia johtajat nyt ovat? Toimiiko henkilöstön vuorovaikutus esimerkiksi rehtoriston kanssa?

– Liisa Laakson kanssa on sujunut kyllä oikein hyvin. Hän on vaikuttanut siltä, että hän on kiinnostunut siitä, mitä yliopistoyhteisö ajattelee, Mattila vastaa.

Julkaisemisen pakkoa,
sivistyksen puutetta

Kaikki päätökset eivät ole olleet tutkijoiden ja opettajien näkökulmasta vain huonoja uuden yliopistolain jälkeen.

Myönteiseksi Maija Mattila laskee sen, että Tampereen yliopistossa on yliopistonlehtoreiden tehtäviä muutettu toistaiseksi voimassa oleviksi. Joissakin tiedekunnissa on myös hyvin palkattuja paikkoja väitöskirjatutkijoille. Mattila on itsekin väitöskirjatutkija, mutta hän työskentelee Kalevi Sorsa -säätiössä projektitutkijana.

Kielteisenä asiana Mattila pitää tutkijoihin kohdistuvaa jatkuvaa julkaisemisen pakkoa. Se on vastoin sivistysajattelua, jota tieteentekijöiden juhlaseminaarikin toi esiin.

– Ehkä se sivistysajattelu siellä jossain on, mutta tutkijan mahdollisuus rauhallisesti pohdiskella asioita on kapeutunut. Mistä se johtuu? Siihen ei varmaan yliopistolaki yksin vaikuta, Mattila arvioi.

Poliitikot puuttuvat
tutkimusrahoitukseen

Tutkijoihin ja yliopistoihin kohdistuu ulkoisia paineita, joista Tampereella on Mattilan mukaan vahvana koettu opetus- ja kulttuuriministeriön painostus Tampere3-hankkeessa. Suurempana ongelmana hän pitää kuitenkin poliitikkojen puuttumista yliopistojen rahoitukseen. Tämä näkyy erityisesti strategisen tutkimusrahoituksen osuuden kasvuna.

Yliopistotutkijan elämä ei ole pelkkä kurjuudesta toiseen kulkemista. Mattila kertoo havainneensa, että väitöskirjavaiheessa rahoitus kasaantuu yksille, kun taas toiset jäävät kokonaan paitsi.

Pätkätyösuhteet ovat tutkijoiden jatkuva ongelma. Mattilan tietojen mukaan Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa solmitaan vuoden mittaisia työsuhteita, vaikka lain mukaan niiden pitäisi olla koko projektin pituisia.

– Jatkuva kiire ja jatkuva hakeminen on pahin asia. Jos apurahatutkija jää työttömäksi, ei hän ole oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan, ellei hänellä ole ollut työsuhdetta ennen apurahavaihetta.

Yliopistoille puskuria
pätkätyöongelmaan

Yliopistot voisivat Maija Mattilan mielestä olla aktiivisempia ja miettiä jonkinlaista puskuria pätkätyöongelman ratkaisemiseksi.

– Yksittäinen tutkija kantaa nyt kaiken epävarmuuden henkilökohtaisesti eikä yliopisto riskeeraa mitään. Jos rahoitus ei jatku, joutuu henkilö pois ja hän huolehtii itse itsestään sen jälkeen.

Yliopisto voisi Mattilan mielestä palkata ihmisiä toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Jos hankkeen rahoitus loppuu, voitaisiin ihmisille järjestää väliajaksi työtä jossakin toisessa projektissa.

Yksi selitys nykytilanteeseen on se, että määräaikaisesta työntekijästä on helpompi päästä eroon, kun häntä ei tarvitse erikseen irtisanoa. Toinen selitys on se, että päättävissä asemissa olevat ihmiset ovat käyneet läpi samanlaisen tien pätkätyön tekijänä. He eivät ehkä halua tehdä asiaa helpommaksi uusille sukupolville.

– Jotkut varmaan ajattelevat, että se on tervettä kilpailua ja on parempi, jos huonot karsiutuvat kyydistä pois. Se on surkeata, koska juuri se aiheuttaa sen, että yliopiston ei tarvitse ottaa vastuuta.

Yliopistoja on verrattu teollisuuteen, jossa suositaan vakituisia työsuhteita siitä huolimatta, että tilauskirjat ovat epävarmoja eikä työn jatkumisesta ole aina tietoa. Tilausten loppuessa voidaan ihmisiä lomauttaa mutta ei siirrytä pätkätöiden teettämiseen.

Teksti: Heikki Laurinolli