Terveet ja sairastavat perheet – tutkijat kertovat Tampereella

Julkaistu 22.5.2018 - 09:42

Families throughout the lifespan – 5th Nordic Conference in Family Focused Nursing
Tampere-talossa 3.-5. kesäkuuta 2018

Pohjoismaisessa perhehoitotieteen konferenssissa Tampereella on tarjolla tutkittua tietoa potilaista ja heidän perheistään sekä perheiden ja terveydenhuollon ammattilaisten kohtaamisesta läpi elämänkaaren. Esityksiä on yhdeksästä eri maasta ympäri maailman. Tutkijat kertovat esimerkiksi siitä, kuinka yhden perheenjäsenen sairaus vaikuttaa muihin perheessä.

- Perhehoitotiede tieteenalana keskittyy tutkimaan eri-ikäisiä ihmisiä terveinä ja sairaina sekä heidän lähi-ihmisiään eri tilanteissa, kertoo professori Päivi Åstedt-Kurki Tampereen yliopistosta.

- Kyse on hyvän voinnin ja hyvän hoitamisen tutkimuksesta eri näkökulmista.

Tutkijat puhuvat muun muassa perheistä erilaisten terveyspalvelujen asiakkaina, siitä, kuinka perheenjäsenen sairaus vaikuttaa muihin perheessä sekä siitä, kuinka teini-ikäiset tai iäkkäät ihmiset tekevät terveyttä koskevia valintoja. Tutkijoita kiinnostaa lisäksi erilaisten uusien hoitamisen ja huolenpidon toimintatapojen kokeilu, käyttö ja arviointi.

Myös digitalisaatio kuuluu yhtenä osana yksilöä ja perhettä hoitavaan terveydenhuoltoon. Tampereen yliopiston hoitotieteen ryhmän tutkimuksessa on mm. todettu, että jo 1. luokan oppilaat ovat kokeneita pelien käyttäjiä ja edellyttävät terveyden edistämispeleiltäkin monipuolista pelimaailmaa, yksilöllistäviä ratkaisuja ja uusinta tekniikkaa.

Konferenssin pääpuhujia ovat professori Terese Bondas (Nord University, Norja), apulaisprofessori Birte Østergaard, (University of Southern Denmark, Tanska) sekä dosentti Katja Joronen (Tampereen yliopisto).
Konferenssin järjestää Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan hoitotieteen ala.

Konferenssin verkkosivut  www.nordicfamily2018.fi

Lisätiedot:
Professori Päivi Åstedt-Kurki, 050 595 4516, paivi.astedt-kurki@uta.fi
Yliopisto-opettaja Mira Palonen, 040 190 1451, mira.palonen@uta.fi

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 22.5.2018