Terveyskeskus kiinnostaa Tampereen lääkäriopiskelijoita

Julkaistu 5.5.2017 - 10:56

Työskentely terveyskeskuksissa kiinnostaa Tampereen yliopiston lääkäriopiskelijoita tavallista enemmän. Lääkäriliiton kyselyn mukaan lähes joka kolmas Tampereen lääkäriopiskelijoista haluaa terveyskeskuslääkäriksi.

Lääkäriliitto tiedusteli viidennen ja kuudennen vuoden lääketieteen opiskelijoiden toivetyöpaikkoja opiskelijakyselyssä syksyllä 2016.

Tulos vastaa aiemmin tehtyjä Nuori lääkäri -kyselyjä, joissa Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen opiskelijat ovat olleet tyytyväisimpiä terveyskeskustyön opetukseen.

Enemmistö suomalaisista lääkäriopiskelijoista haluaa sairaalalääkäriksi. Toiseksi suosituin on terveyskeskuslääkärin ura, mutta kiinnostus vaihtelee yliopistoittain.

Hyvin harvat opiskelijat haluavat yksityislääkäriksi tai suunnittelevat uraa työterveyden, hallinnon, valtion, opettajan tai yliopiston palveluksessa. Ulkomailla lääkäriksi opiskelevat poikkeavat muista siinä, että heistä 15 prosenttia tähtää yksityislääkäriksi.

Kyselyn mukaan Tampereen, Oulun ja Kuopion lääkäriopiskelijat ovat valmiimpia lähtemään töihin myös muille paikkakunnille. Ykkösvaihtoehtona kaikki opiskelijat pitävät työskentelyä oman yliopiston lähialueella. Helsingin ja Turun yliopiston opiskelijat ovat kaikkein alueuskollisimpia.

Lue Lääkärilehden juttu aiheesta: Unelmatyö sijaitsee opiskelupaikkakunnalla