Tieteeseen vedotaan politiikassa yhä useammin

Julkaistu 19.9.2017 - 10:51
Marjaana Rautalin/ Kuva: Jonne Renvall
Marjaana Rautalin sanoo, että poliitikot käyttävät tutkimusten ja selvitysten avulla tieteen arvovaltaa omien argumenttiensa tukena. Kuva: Jonne Renvall

Kansainvälisistä tutkimusraporteista ja selvityksistä haetaan tukea omille poliittisille linjauksille

Kansainvälisten organisaatioiden julkaisemat tieteelliset tutkimukset ja raportit ovat kasvattaneet painoarvoaan poliittisten päättäjien puheissa viimeisten vuosien aikana. Tutkijatohtori Marjaana Rautalin on huomannut ilmiön tutkijanurallaan.

Rautalin on saanut kolmivuotisen rahoituksen Suomen Akatemialta omaan tutkijatohtorihankkeeseensa.

– Tutkimus tulee pohjautumaan aiempiin löydöksiini. Olen havainnut, että parlamenttiretoriikassa viittaukset kansainvälisten organisaatioiden markkinoimiin politiikan malleihin ja suosituksiin ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntyneet. Tämä ilmiö näkyy kaikilla politiikan sektoreilla. Tässä uudessa hankkeessani haluan pureutua tähän löydökseen hieman paremmin. Haluan selvittää, miksi on näin, Rautalin sanoo.

Rautalin on lähdössä pian tutkijavaihtoon Stanfordin yliopiston Graduate School of Education -yksikköön.

Rautalinin tutkimuksessa on kaksi työhypoteesia. Ensimmäisen hypoteesin mukaan kansainvälisten politiikan mallien ja suositusten käyttö kansallisessa poliittisessa retoriikassa selittyy sillä, että niitä on ollut koko ajan runsaasti tarjolla. Ajatellaan, että koska niitä on tarjolla, on myös entistä hyväksyttävämpää käyttää niitä perusteluina politiikan ratkaisuille.

Toinen hypoteesi kysyy, ovatko poliitikot huomanneet kansainvälisten suositusten hyödyllisyyden poliittisessa retoriikassa.

– Jos olisi näin, kansainväliset organisaatiot olisivat pyrkineet saamaan niitä myös yhä enemmän osaksi raportointiaan. Voi olla jopa niin, että jäsenmaat ja niiden edustajat ovat yhä enemmän pyrkineet saamaan tämän kaltaisia ’valmiiksi paketoituja’ politiikan malleja ja suosituksia kansainvälisten organisaatioiden agendalle? Toisin sanoen, poliitikot kokevat, että konkreettiset politiikan mallit ja suositukset ovat käyttökelpoisempia kuin vaikkapa pelkät rankingit ja tästä syystä niitä halutaan myös yhä enemmän osaksi kansainvälistä tiedontuotantoa. Ne ovat hyödyllisiä vipuvarsia kansallisessa poliittisessa kädenväännössä, Rautalin pohtii.

Tutkimuksen aineistona tulee olemaan Tampereen yliopiston tutkijoiden (Tampere Research Group for Cultural and Political Sociology) kokoama parlamenttikeskusteluaineisto lakialoitteista käydyistä keskusteluista 13 maasta. Aineistoa on kerätty 20 vuoden ajalta kymmeneltä eri politiikan sektorilta.

– Lisäksi tuleen keräämään OECD-raportteja usealta vuosikymmeneltä usealta eri politiikan sektorilta. Teen myös haastatteluja OECD-yhteistyöstä vastaavien virkamiesten kanssa sekä Suomessa että ulkomailla. Tapausmaina ovat Suomi, Kanada ja Saksa. Aioin tehdä haastatteluita myös OECD:n sisällä, Rautalin sanoo.

Tutkimusten ja selvitysten avulla poliitikko voi yrittää käyttää tieteen arvovaltaa oman argumenttinsa tukena.

– Kun jollain suosituksella on kansainvälisen yhteisön hyväksyntä, se toimii poliittisessa retoriikassa paremmin kuin yksittäisen ministeriön työntekijän tai poliitikon argumentointi. Tällöin ajatukset epäpolitisoituvat, kun voidaan sanoa, että jonkin mallin tai suosituksen takana on tieteellistä tutkimusta ja parhaimmillaan koko globaalin yhteisön hyväksyntä, Rautalin sanoo.

Tieteestä on Rautalinin mukaan tullut maailmanlaajuisesti niin arvostettu asia, että ilman sen tukea on vaikea ajaa poliittisia päätöksiä. Stanfordissa tieteen auktoriteetti ymmärretään niin suurena, että käytännössä koko yhteiskunta tulee järjestää siten, että ratkaisut johdetaan tieteestä ja rationaalisesta ajattelusta.

– Me menemme Tampereella vielä pidemmälle ja toteamme, että voidakseen vaikuttaa itseään ja muita koskeviin politiikan ratkaisuihin, yksilön pitää tunnistaa tieteen auktoriteetti. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että tieteen käyttö tai tieteeseen nojaaminen esimerkiksi politiikkaa suunniteltaessa olisi jotenkin rituaalista tai ’intressitöntä’. Päinvastoin, useat ryhmämme tutkimukset ovat osoittaneet, että tieteeseen viitataan ikään kuin valikoiden, siten, että se palvelisi mahdollisimman hyvin puhujan tai hänen edustamansa ryhmän intressejä. Tiedon muotoon pyritään myös vaikuttamaan. Esimerkiksi kansallisilla päättäjillä ja tutkijoilla on pyrkimys vaikuttaa siihen, millaiset teemat päätyvät osaksi kansainvälisten organisaatioiden lanseeraamia tutkimushankkeita ja miten saadut löydökset ’markkinoidaan’ suurelle yleisölle.

Suomi on mukana monissa kansainvälisten organisaatioiden teettämissä tutkimuksissa. Suurelle yleisölle yksi tunnetuimmista on ehkä koululaisten osaamista mittaava PISA-tutkimus. Tutkimusten tekeminen maksaa, eikä Suomi lähde mukaan projekteihin, jollei niistä ole mitään hyötyä.

– OECD tekee esimerkiksi tutkimusta siitä, miten jäsenvaltioissa yksittäiset koulut ovat valmistautuneet maanjäristyksiin. Suomi ei tietenkään halua olla tällaisessa tutkimuksessa mukana, Rautalin sanoo.

Tutkijan mukaan selvityksistä haetaan usein myös perusteluita jo aiemmin valitulle poliittiselle linjalle.

– Tämän havaitsin jo väitöskirjaa tehdessäni, joka tutki PISA:n poliittista käyttöä Suomessa. Arvelen, että tämä pätee laajemminkin kansainvälisten organisaatioiden markkinoimiin politiikan malleihin ja suosituksiin. Nämä eivät ole lopullisia tuloksia, mutta kyllä usein on niin, että tällaisia malleja ja suosituksia käytetään legitimoitaessa jo olemassa olevaa tai suunnitteilla olevaa kansallista politiikkaa. Eli tutkimuksesta saadaan vahvistus jo aiemmin valitulle poliittiselle linjaukselle, Rautalin toteaa.

Poliittiseen retoriikkaan kuulu myös esille nostettujen faktojen tarkka valikointi. Tutkija nostaa esimerkin PISA-tutkimuksesta. Kun Suomi aiemmin pärjäsi vertailussa erittäin hyvin, poliitikkojen intresseissä oli korostaa muun muassa oppimistulosten tasalaatuisuutta.

– Samalla kun tasaisia oppimistuloksia nostettiin esiin, jätettiin kuitenkin usein esimerkiksi sanomatta, että pojat pärjäävät lukutaidossa huomattavasti tyttöjä huonommin. Tämä fakta ei olisi sopinut argumenttiin, jonka tarkoitus oli vakuuttaa, että suomalainen perusopetus on onnistunutta ja opetus tasa-arvoista. Eli nostetaan esiin niitä asioita, jotka tukevat omaa neuvotteluasemaa ja poliittista intressiä.  Tämä on tyypillistä poliittista retoriikkaa, Rautalin kertoo.

Teksti: Jaakko Kinnunen