Toimittajien kouluttaja palkittiin

Julkaistu 9.6.2017 - 16:43
Kari Koljonen ja harjoitustoimitus/ Kuva: Jonne Renvall
Ihailtavaa järjestelmällisyyttä harjoitustoimituksessa. Toimittajaopiskelijat kehuvat Kari Koljosta vaativaksi mutta joustavaksi opettajaksi. Kuva: Jonne Renvall

Vuoden opettaja Kari Koljonen haluaa jakaa saamansa tunnustuksen harjoitustoimituksen koko opettajatiimille

Kari Koljonen/ Kuva: Jonne Renvall
Journalistiikan yliopistonlehtori Kari Koljonen on Tampereen yliopiston hyvä opettaja vuosimallia 2017. Kuva: Teemu Launis

– Ei tämä mitään yksilöurheilua ole. Tämä tunnustus tulee myös yliopiston toimittajakoulutuksen opettajatiimille ja työlle harjoitustoimituksessa, sanoo journalistiikan yliopistonlehtori Kari Koljonen.

Tunnustus tarkoittaa Tampereen yliopiston hyvän opettajan palkintoa, jonka Koljonen sai ansioistaan journalistiikan yliopistolehtorina ja toimittajien kouluttajana. Palkinto ojennettiin Koljoselle valmistuneiden juhlassa kesäkuun alussa.

Vuoden opettaja ei
päässyt koulutukseen

Ainejärjestö Vostokin keräämän opiskelijapalautteen mukaan Kari Koljonen on järjestelmällinen ja vaativa mutta joustava ja rakentavaa palautetta antava opettaja.

Samoihin aikoihin hyvän opettajan palkinnon kanssa Koljonen sai kirjeen, jonka mukaan hän ei päässyt ammatilliseen opettajankoulutukseen Tampereen ammattikorkeakouluun.

Vuoden opettaja jäi pisteen päähän valinnasta, kun hänen yliopistopedagogiikan suorituksensa oli ehtinyt vanhentua. Soveltuvuutta koulutukseen ei testattu, vain pisteet ratkaisivat.

– Ei se maailmaa kaada, mutta onhan tämä koominen juttu. Voi ajatella, että olla hyvä opettaja on jostakin muusta kiinni kuin siitä, että on joku kasvatustieteen malli, jota pedantisti soveltaa, Koljonen sanoo.

Opiskelijaksi vaikeampi
päästä kuin opettajaksi

Kari Koljonen opiskeli tiedotusoppia 1990-luvulla ja opetti ensimmäistä kertaa oppiaineensa käytännön kurssia vuonna 2003, kun amanuenssi Aarno Kakko nykäisi häntä hihasta käytävällä ja kysyi asiasta.

– Paljon helpompi oli päästä opettamaan kuin aikoinaan opiskelijaksi. Ei minulla silloin alussa ollut tajua ihmisten motivoinnista ja tällaisesta, Koljonen sanoo.

Hän väittää olleensa aluksi vähän yksioikoinen opettaja.

– Yksi opiskelija sanoi minulle jälkeenpäin, että jos ensimmäinen palautteeni olisi osunut hänen kohdalleen, olisi hän alkanut itkeä. Tulin suoraan toimitusmaailmasta, ja siellä asiat sanottiin aika suoraan.

Koljonen uskaltaa yhä sanoa asiat suoraan. Hän laittaa opiskelijan tekemään jutun uusiksi, jos uutisen kärki on hukassa.

– Olen nyt vähän oppinut kannustavuutta niin, että vaikka palaute on suoraa, niin siinä myös toivottavasti huokuu lämpö ja ilo. Kyllä minä oikeasti välitän siitä, että opiskelija saisi tehtyä hyvän jutun.

Opiskelunsa alussa Koljonen kohtasi väsyneen ja kyynisen senioriopettajan, jonka kaltaiseksi hän ei koskaan halunnut tulla. Lehtorin määräaikaisuuksia hoitaessaan Koljonen huomasi istuvansa tuon kyynisen opettajan entisessä työhuoneessa. Hän alkoi jo epäillä tulleensa itsekin väsyneeksi ja kyyniseksi.

Opiskelijapalaute kertoo aivan toista. Koljosta pidetään joustavana ja keskustelevana opettajana, joka ottaa opiskelijoiden toiveet huomioon.

Vielä joskus
toimitustyöhön

Ensimmäisen opettajankokemuksensa jälkeen Kari Koljonen palasi tutkijaksi ja väitteli tiedotusopista vuonna 2013. Riittämättömyyttä hän sanoo tuntevansa siitä, että kokemus toimitustyön arjesta on jäänyt viime vuosina vähiin.

Viimeksi Koljonen oli kesätoimittajana vuonna 2006 Taloussanomissa samassa toimituksessa muutaman oman opiskelijansa kanssa. Yksi edellisen talven oppilaista tokaisikin, että ”näytä nyt ope, miten se juttu tehdään”.

Koljonen on viimeksi tutkinut irtisanottujen toimittajien työuria, vieraillut usein toimituksissa, keskustellut ja haastatellut toimittajia, mutta se ei ole sammuttanut intoa arjen toimitustyötä kohtaan.

– Pitäisi oikeasti päästä tekemään sitä työtä. Toivottavasti vielä joskus avautuu sellainen mahdollisuus, Koljonen sanoo.

Voiko hyvä opettaja tehdä kenestä tahansa hyvän toimittajan?

– Kyllä se on pitkälti tahtolaji. Jos opiskelija tahtoo, niin kyllä sitten voi, mutta jos ei tahdo, niin ei voi.

Opiskelijapalautteen mukaan Koljonen ei anna opiskelijoille valmiita vastauksia vaan laittaa heidät ajattelemaan itse. Hän sanookin, että opiskelijan pitää itse haluta toimittajaksi eikä ulkopuolelta voi sitä taitoa sisään kaataa.

– Ajattelen samalla lailla omien lastenikin kanssa, ettei heitä saa pilata liiallisella kasvattamisella ja liialla oman roolin korostamisella. Pitää pystyä ottamaan yksi askel taaksepäin. Aina en malta sitä. Mulla on vahvoja mielipiteitä. Mutta jos malttaisin vähän, niin se oppiminen tulisi sieltä itsestään.

Toimittajakoulutus
kamppailun kohteena

Käytännön ammattiin suuntautuva toimittajakoulutus joutuu kamppailemaan tilasta tiedeyliopiston sisällä.

– Osa on sitä mieltä, että meidän opetus ei ole tutkimusperustaista eikä kuulu yliopistoon. Sellaiset puheet ovat minun mielestäni suoraan sanoen helvetin loukkaavia, koska suurin osa täällä olevista opettajista on väitellyt ja tutkii jatkuvasti, Kari Koljonen sanoo.

Käytännön toimitustyötä koskeva tutkimus välittyy opetukseen ja hyödyttää näin toimittajakoulutusta.

– Osa porukasta taas ajattelee niin, että minun pitäisi saada opettaa juuri sitä mitä minä itse tutkin. Se on taas tosi kapeaa ajattelua. Eivät meidän toimittajaopiskelijat välttämättä tarvitse jostain niche-mediatutkimuksesta tietoa, vaan laajasti yhteiskunnasta ja kohdennetusti journalismista.

Harjoitustoimitus
koelaboratorioksi

Työmarkkinoiden muutokset heijastuvat toimittajakoulutukseen. Nousukaudella opiskelijat vedetään töihin ennen valmistumista. Viime vuosina vakituiset toimittajan paikat ovat melkein loppuneet, mutta tilalle on tullut erilaisia viestintätehtäviä.

Kari Koljosen mielestä koulutuksen ei pidä reagoida aivan kaikkiin työmarkkinoiden ärsykkeisiin. Hänen oma tutkimuksensakin osoittaa, että toimitustyöhön hyvin kouliintuneet ammattilaiset saavat uusia töitä myös muuttuneissa oloissa.

Toimittajakoulutuksen pitäisi Koljosen mielestä toimia pikemminkin innovaattorina, joka tarjoaa koelaboratorion uusille journalistisille ideoille. Opiskelijat kyllä vievät ideat mukanaan toimituksiin.

Pelkkä ”learning by doing” ei Koljoselle riitä. Hän toivoo refleksiivisyyttä siten, että opiskelijat pystyisivät entistä paremmin sanallistamaan ja perustelemaan oman toimintansa.

– Oma toimittajapolveni on hyvä tekemään juttuja, mutta emme ole kovinkaan hyviä keskusteleman journalismista ja perustelemaan valintojamme. Some-maailmassa tällainen journalistien tilivelvollisuus on ihan toista kuin mitä se oli aiemmin, kun pystyttiin piilottamaan ne mokat. Niin ei enää voi tehdä.

Koljonen kiittelee Comet-tutkimuskeskusta, joka tarjoaa hyvän yhteyden journalistiselle koelaboratoriotoiminnalle.

– Meillä on sovittelujournalismia, journalistista dokumenttiteatteria, datajournalismia ja muuta. Ne ovat sellaisia avauksia, joita meidän pitää tehdä vain lisää. Sellaisista jutuista olen tosi ylpeä.

Kiiltokuvan
kääntöpuoli

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat loukkaantuivat viime syksynä, kun Kari Koljonen luennoi heille irtisanottujen toimittajien työurista. Opiskelijat kokivat aiheen pelotteluksi ja ankeuttamiseksi. Negatiivinen palaute paljastui heti myös opettajalle, koska kurssi piti suorittaa julkisten blogikirjoitusten ja tviittaamisen keinoin.

Koljonen jäi miettimään, olisiko pitänyt jättää aihe käsittelemättä. Hän tuli siihen tulokseen, että ei ole syytä jäljitellä niitä oppilaitoksia, jotka markkinoivat vain menestyneitä kiiltokuvapoikiaan ja -tyttöjään.

Tampereen toimittajakoulutuksessa ei peitellä sitä, että alalla on yt-neuvotteluja, irtisanomisia ja työttömyyttä mutta on myös mahdollista työllistyä uudelleen.

Toimittajakoulutuksen varhaishistoriasta löytyy Kansalaiskorkeakoulun ja Yhteiskunnallisen korkeakoulun aikoja, jolloin opiskelijat halusivat toimittajan työn sijasta esimerkiksi kirjailijoiksi.

– Suomen ensimmäinen naissuurlähettiläs opiskeli toimittajaksi Kansalaiskorkeakoulussa. Jos me oikeasti ruvetaan katsomaan niitä kiiltokuvapoikia ja -tyttöjä, joita täältä on valmistunut – tai ainakin opiskellut täällä, niin nehän ovat avainpaikoilla yhteiskunnassa ja heitä on paljon. On päätoimittajia, poliitikkoja ja elokuvaohjaajia. Siinä mielessä me ollaan ehkä oltu vähän vaatimattomia nostamaan omaa häntäämme.

Teksti: Heikki Laurinolli