Uudistuva organisaatio investoi ja kasvaa

Julkaistu 5.5.2017 - 14:09
Reijo Karhinen/ Kuva: Jonne Renvall
Asiakkaan valta kasvaa ja asiakas johtaa globaalia liiketoiminnan murrosta tekemällä valintoja, toteaa pääjohtaja Reijo Karhinen.

Pääjohtaja Reijo Karhinen varoittaa menettämästä paikkaa talouden neljännessä vallankumouksessa

Globaalit ja kansalliset muutosvoimat haastavat yrityksiä, julkista sektoria ja myös yliopistoja uudistumaan. Talouden neljännessä vallankumouksessa eli digitalisaatiossa Suomi on paalupaikalla.

– Menetämmekö paikkamme, jos organisaatiomme eivät uskalla uudistua ja nähdä uusia liiketoimintamahdollisuuksia asiakkaiden tarpeissa ja valinnoissa, kysyi OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen Tampereen yliopistolla järjestetyssä Liike, Talous ja Tiede -seminaarissa.

– Valmius oppia uutta on tärkein taito sekä yksilölle, organisaatiolle että yhteiskunnalle, totesi Karhinen.

Karhinen kertoi, että finanssialan murros tulee esiin hyvin siinä, mitä on tapahtunut pankkikonttorille ja kameralle. Molemmat ovat siirtyneet vahvasti älypuhelimeen ja kulkemaan mobiilisti mukana. Niitä myös käytetään useammin kuin ennen.

Mitä yliopisto haluaa olla?

Yliopistojen vision on oltava jaettu ja tarpeeksi pitkällä, totesi Ilmarisen asiakkuusjohtaja Pekka Puustinen. Yliopistojen uudistumisesta paneelikeskustelussa olivat hänen lisäksi keskustelemassa rehtori Mika Hannula Tampereen teknillisestä yliopistosta, johtaja Satu Eskelinen Technopolis Oy:stä sekä professori Jyrki Wallenius Aalto-yliopistosta.

Paneeli kaipasi yliopiston ja liike-elämän välille avointa vuoropuhelua, jolla varmistetaan koulutuksen työelämärelevanssia, ajankohtaisia ja merkityksellisiä tutkimusaiheita, mahdollisuuksia testata ja ottaa tutkimuksen nostamia ideoita käyttöön liiketoiminnassa.

– Tampereella meillä on jo paljon hyviä vuorovaikutuskanavia, joiden avulla saamme yritykset ja yliopisto-opiskelijat sekä tutkijat kohtaamaan, kuten esimerkiksi Demola, Y-kampus, Kampuskamari ja Kampusareena, Satu Eskelinen luettelee.

Liike, Talous ja Tiede -seminaarin järjestivät yhteistyössä tamperelaiset yliopistot sekä Liikesivistysrahasto. Liikesivistysrahasto on yksi merkittävimmistä suomalaisista liiketaloustieteellistä tutkimusta tukevista rahoittajista. Liikesivistysrahaston apurahat ja tukimuodot auttavat avaamaan tutkijauraa sekä tukevat väitöskirja- ja post doc -tutkijoita mm. aineistojen hankinnassa, kansainvälistymisessä ja julkaisujen tuottamisessa.

Kiinnostavan esimerkin Liikesivistysrahaston tukemasta tutkimuksesta kertoivat professori Hannu Saarijärvi Tampereen yliopistosta sekä yliopisto-opettaja Ilona Iivonen Tampereen teknillisestä yliopistosta. Tutkimus kohdistuu verkkokaupan tuotteiden ilmaiseen palautusoikeuteen liittyviin ilmiöihin, joilla on sekä taloudellisia että yhteiskunnallisia vaikutuksia.

– Vaatteiden verkkokaupan palautusprosentti voi olla jopa 70 % ja tutkimuksessa on havaittu, että kuluttaja tietää jo tilatessaan palauttavansa osan, Hannu Saarijärvi kertoo.

Teksti: Mia Simpanen
Kuvat: Jonne Renvall

 

Pekka Puustinen/ Kuva: Jonne Renvall
Älkää yrittäkö keksiä pyörää uudestaan, ottakaa esimerkkiä muilta, neuvoo Pekka Puustinen yliopistoja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisessä.