Uusi avoin kirja hyödyntää eläytymismenetelmää

Julkaistu 13.12.2017 - 09:56

Eläytymismenetelmä 2017Tampere3-hanke, yleissivistys, maahanmuuttajien koulutus, lukion siirto yliopistokampukselle, oppilaitosturvallisuus, työhyvinvointi, onnistunut rekrytointiprosessi... Näitä aiheita käsitellään teoksen Eläytymismenetelmä 2017 – Perusteema ja 11 variaatiota tutkimusartikkeleissa, joiden empiirinen aineisto on kerätty eläytymismenetelmällä talvella 2016¬–2017.

Eläytymismenetelmällä tarkoitetaan tiedonhankintamenetelmää, jossa vastaajat kirjoittavat kertomuksen tutkijan antaman, kehyskertomukseksi kutsutun orientaation perusteella. Kehyskertomuksia on aina vähintään kaksi erilaista, ja aineisto analysoidaan kahteen kertaan: normaalina tutkimuksen tematiikasta kertovana laadullisena aineistona sekä kokeellisen tutkimuksen asetelmaa imitoiden ja pelkistäen sitä, mikä vastauksissa muuttuu, kun kehyskertomuksessa muutetaan yhtä keskeistä tekijää.

Eläytymismenetelmää on käytetty yhä enenevässä määrin eri tieteenaloilla Suomessa vuodesta 1982 alkaen. Menetelmä sopii varsin monenlaisten tutkimusongelmien selvittämiseen joustavuutensa ja eräänlaisen kevytkäyttöisyytensä vuoksi. Aiheet voivat olla teoreettisesti jäsentyneitä ja aiemmasta tutkimuksesta ponnistavia mutta myös käytännön ongelmista inspiroituvia.

Näennäisestä helppoudestaan huolimatta menetelmän käyttöön liittyy paljon pohdittavaa ja päätettävää erityisesti aineiston keräämisen vaiheessa. Eläytymismenetelmän käyttöä kehitetäänkin teoksen päättävässä menetelmäartikkelissa siitä näkökulmasta, miten menetelmälle keskeiset kehyskertomukset kannattaa muotoilla ja miten niiden avulla aineisto on kerättävissä digitalisoituvassa ja monikielistyvässä yhteiskunnassamme.

Teos on ensimmäinen volyymi eläytymismenetelmää ja sillä toteutettavaa tutkimusta esittelevässä vuosikirjojen sarjassa. Sen ovat toimittaneet tutkijat Jari Eskola, Tiina Mäenpää ja Anna Wallin.

Jari Eskola, Tiina Mäenpää & Anna Wallin (toim.): Eläytymismenetelmä 2017 – Perusteema ja 11 variaatiota. Tampere: Tampere University Press 2017

Lisätietoja:
Jari Eskola, jari.eskola@uta.fi, 050-3181269
Tiina Mäenpää, tiina.maenpaa@uta.fi, 050 437 7321

Lisätietoja Tampere University Pressin avoimesta julkaisemisesta:
Kati Mäki, p. 040 190 4267, kati.maki@uta.fi
Tampere University Press