Uusia professoreita: Pirjo Markkola tutkii suomalaisen yhteiskunnan historiaa

Julkaistu 18.1.2016 - 16:16

pirjo markkolaFilosofian tohtori Pirjo Markkola on aloittanut työnsä historian professorina Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä. Professuurin alana on suomalaisen yhteiskunnan historia.

Markkola on tutkinut suomalaisen yhteiskunnan historiaa etenkin sukupuolen, luokan, uskonnon ja kansalaisuuden näkökulmista.

Tampereen yliopistossa hän johtaa Suomen Akatemian rahoittaman yhteiskunnan historian huippuyksikön yhteisöryhmää. Tutkimusryhmä keskittyy arkielämän historiaan ja selvittää, miten erilaiset yhteisöt ovat rakentuneet ja muuttuneet 1400-luvulta 2000-luvulle. Tutkimuksessa painottuvat ihmisten toiminta ja heidän tapansa käsitteellistää ja rakentaa arkeaan ja identiteettejään. Yksi tehtävä on tarkastella kriittisesti paikallisyhteisöjen roolia kansalliseksi ymmärretyn historian ja kulttuurin rakentamisessa. Ryhmässä on tutkijoita Tampereen ja Jyväskylän yliopistoista sekä Åbo Akademista.

Ikaalisissa syntynyt Markkola on suorittanut akateemiset opintonsa Tampereen yliopistossa. Tampereen yliopistoon hän siirtyi Jyväskylän yliopiston Suomen historian professorin tehtävästä. Markkola on työskennellyt aiemmin muun muassa pohjoismaisen historian määräaikaisena professorina Åbo Akademissa sekä Suomen historian vs. apulaisprofessorina ja määräaikaisena professorina Tampereen yliopistossa.

Lisätietoja:
Professori Pirjo Markkola, 050 318 7731