Sisältöön
tampereen yliopisto: ajankohtaista: yliopistouutiset: helmikuu 2008:
AjankohtaistaTampereen yliopistoAjankohtaista
Ajankohtaista

Regea kasvatti solut - puuttuva yläleuka omista kantasoluista

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) suu- ja leukasairauksien klinikan ja Tampereen yliopiston Solu- ja kudosteknologiakeskus Regean yhteisprojekti on avannut uusia väyliä vaikeiden kudospuutosten hoitoon.

HYKSin suu- ja leukasairauksien klinikassa Kirurgisessa sairaalassa tehtiin hiljattain leikkaus, jossa potilaalta aiemmin laajan tuumorin vuoksi poistettu oikean puolen yläleuka korvattiin hänen omasta rasvakudoksestaan eristetyistä kantasoluista kasvatetulla luusiirteellä. Siirrettä kasvatettiin noin yhdeksän kuukauden ajan potilaan vatsalihaksen sisällä potilaan anatomisten mittojen mukaan rakennetussa titaanikehikossa.

Suu- ja leukasairauksien klinikassa tehty operaatio on tiettävästi ensimmäinen laatuaan maailmassa. Klinikan yhteistyökumppanina projektissa oli Tampereen yliopiston erillislaitoksena toimiva Solu- ja kudosteknologiakeskus Regea, missä kantasolut eristettiin potilaan rasvakudoksesta, erilaistettiin luukudossoluiksi. Soluja kasvatettiin ainutlaatuisissa puhdastiloissa kahden viikon ajan. Tämän jälkeen ne yhdistettiin sopivaan biomateriaaliin ja toimitettiin takaisin HYKSiin.

Kantasoluteknologia mahdollistaa tulevaisuudessa hankalien kasvojen alueen luuta ja/tai rustoa sisältävien kudospuutosten korjaamisen entistä paremmin, ja on tulossa kolmanneksi hoitomuodoksi lääkehoidon ja perinteisen kirurgian rinnalle.

Uusi tekniikka hyödyttää monin tavoin potilasta. Kun puuttuva luukudos kasvatetaan omista kantasoluista, ei luusiirrettä tarvitse rakentaa ottamalla potilaalta omaa luukudosta tai rustoa (esimerkiksi lonkkaluusta), vaan potilaan omista rasvasoluista voidaan eristää kantasolut ja kasvattaa muotoon sopiva kudospala. Potilaan toipuminen on nopeampaa ja elämänlaatu leikkauksen jälkeen on parempi kuin menetelmässä, jossa puuttuva kudos korvataan vapaalla kudossiirteellä.

Suomi on solu- ja kudosteknologian kehittämisessä maailman kärjessä. Professori Riitta Suuronen Regeasta kertoo, että kantasoluteknologialla pystytään jatkossa tuottamaan monenlaisia varaosia ihmiselle - kantasoluja pystytään erilaistamaan monentyyppisiksi soluiksi. HYKSissä nähdään kantasoluista mittatilaustyönä kasvatetuille varaosille olevan tarpeita erilaisten leuan, poski- ja otsaluun sekä nenän, korvan ja kielen kudospuutosten korvaamisessa.

Solu- ja kudosteknologiakeskus Regea

(1.2.2008)

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: viestinta@uta.fi
Muutettu: 1.2.2008 16.38 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti