Sisältöön
tampereen yliopisto: ajankohtaista: yliopistouutiset: elokuu 2010:
AjankohtaistaTampereen yliopistoAjankohtaista
Ajankohtaista

Kahdes tuhannes tohtori valmistui Tampereen yliopistosta

Lääketieteellisen teknologian instituutissa vanhempana tutkijana työskentelevä Kristiina Rajala on kahdes tuhannes Tampereen yliopistosta valmistunut tohtori. Rajala sai todistuksensa 18. elokuuta.

Rajalan toukokuussa tarkastetun väitöskirjan otsikkona on Development of human stem cell culture conditions for clinical cell therapy eli Ihmisen kantasolujen viljelyolosuhteiden kehittäminen kliinisiin soluterapioihin. Tutkimus kuuluu kantasolu- ja kudosteknologian alaan.

Tuore filosofian tohtori jatkaa työtään kantasolujen parissa. Fyysisenä työympäristönä on solu- ja kudosteknologiakeskus Regea.

KRajala.jpg
Kristiina Rajala

- Tutkin nyt indusoitujen kantasolujen tuottamista ja erilaistamista, Rajala kertoo.

- Tutkimuksessa keskitytään sydänsolujen erilaistamiseen sellaisilta potilailta, joilla on jokin perinnöllinen sydänsairaus. Tutkimuksen avulla voidaan saada selville sairauksien mekanismeja ja löytää parannuskeinoja.

Tampereen yliopiston ensimmäinen väittelijä oli Kosti Huuhka vuonna 1955. Hän valmistui yhteiskuntatieteiden tohtoriksi yliopiston edeltäjästä, Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta, joka tuolloin sijaitsi vielä Helsingissä.

Yliopistosta valmistuu nykyisin vuosittain yli sata tohtoria.

Kristiina Rajalan väitöstiedote

 

 

 

 

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: viestinta@uta.fi
Muutettu: 26.8.2010 15.20 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti