Sisältöön
tampereen yliopisto: ajankohtaista: yliopistouutiset: syyskuu 2010:
AjankohtaistaTampereen yliopistoAjankohtaista
Ajankohtaista

Kauppatieteellisen alan tutkintojen
rakenneuudistus onnistunut hyvin

Kauppatieteellisen alan tutkintojen rakenneuudistus on toteutunut hyvin ja tutkinnot ovat löytäneet hyvin paikkansa. Kauppatieteiden maisterit ja tohtorit ovat työllistyneet erittäin hyvin työmarkkinoilla. Muun muassa näin todettiin kauppatieteiden valtakunnallisessa tapaamisessa, joka järjestettiin Tampereen yliopistossa elokuussa.

Kauppatieteet kasvun moottorina -tapaamiseen osallistui noin 60 avainhenkilöä Suomen kauppatieteellisistä yliopistoista ja korkeakouluista.

Päivillä käsiteltiin kauppatieteiden roolia ja merkitystä kansainvälisesti kilpailukykyisen opetuksen ja tutkimuksen tarjoajana. Puheenvuoroissa ja alustuksissa sekä niiden perusteella käydyissä keskusteluissa käsiteltiin tutkinnonuudistuksen tavoitteita sekä kandidaatti-, maisteri- ja tohtoritutkintojen saavutuksia.

Sailas: opiskelijat tarvitsevat kannustimia

Valtiosihteeri Raimo Sailas valtiovarainministeriöstä esitti, että opintoaikojen lyhentäminen ei onnistu ennen kuin opiskelujen myötä tulevat edut sovitetaan opiskeluajan pituuteen. Sailaksen mukaan opiskelijoilla tulee olla kannustin valmistua. Nykyiset kannustimet eivät riitä, vaan toimivat jopa opintojen hidastajina.

Johtaja Anita Lehikoinen opetus- ja kulttuuriministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osastolta peräänkuulutti yliopistojen omaa aktiivisuutta ja toimia uuden vapauden oikeassa hyödyntämisessä. Yliopistojen olisi Lehikoisen mukaan tartuttava toimeen herättääkseen opiskelijoiden kiinnostuksen ja löytääkseen omat osaamisalueensa.

Määrän sijasta huomiota laatuun

Tutkintojen määrän kasvattamisen sijaan on panostettava huomattavasti nykyistä enemmän laatuun. Tämä koskee niin kandidaatti-, maisteri- kuin tohtorintutkintoja, päivillä todettiin.

Jokaisen kauppatieteellisen yliopiston tai korkeakoulun tulee löytää omat vahvuusalueensa ja luoda niiden pohjalta kiinnostava, houkutteleva ja todelliseen osaamiseen perustuva opetus- ja tutkimustoiminta sekä niihin tukeutuva profiili.

Tapaamisessa todettiin myös, että yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kehittäminen juuri nyt edellyttävät erityisesti kauppatieteellistä osaamista. Kauppatieteiden edustajien ja ammattilaisten on osallistuttava aktiivisesti yhteiskunnassa käytäviin keskusteluihin. Osaamista ei voida pitää vakan alla yhteiskunnan haasteiden ratkaisemisessa tai vaikkapa julkisen ja yksityisen toiminnan rajapinnoilla tapahtuvissa toimintojen kehittämishankkeissa.

Kauppatieteiden opiskelussa opiskelijoiden motivaatio ja oman osaamisen kasvattaminen ovat avainasemassa. Pääsykokeet on säilytettävä keskeisenä valintamuotona, jota voidaan täydentää muilla valintamuodoilla, keskustelussa todettiin.

Tapahtuman järjesti Tampereen yliopiston kauppakorkeakoulu.

Päivien ohjelma

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: viestinta@uta.fi
Muutettu: 3.9.2010 13.44 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti