Sisältöön
tampereen yliopisto: ajankohtaista: yliopistouutiset: syyskuu 2010:
AjankohtaistaTampereen yliopistoAjankohtaista
Ajankohtaista

Journalistiikan vierailuprofessori Hannu Pulkkinen:

Päivälehtien tuotekehittely lyötiin laimin

Hannu PulkkinenSuomessa tehdään monipuolisempaa, värikkäämpää ja kiinnostavampaa journalismia kuin koskaan, mutta lukijoiden pitäminen on paperilehdille silti vaikeaa, totesi journalistiikan vierailuprofessori Hannu Pulkkinen avajaisluennossaan perjantaina 3.9. Tampereen yliopistolla.

Pulkkisen mukaan on nurinkurista, että aikaisemmin sanomalehdet olivat sekavampia, ankeampia ja ammattitaidottomammin tehtyjä, mutta niillä meni paremmin sekä taloudessa että lukijasuhteessaan.

Pulkkisen mukaan päivälehtien vaikeudet eivät ole yksinomaan internetin aiheuttamia, sillä levikkien lasku alkoi jo aikaisemmin. Syynä on paremminkin se, että tuotekehittely lyötiin laimin pidemmän aikaa. Pulkkinen antoi kuitenkin tunnustusta tämän päivän tilanteelle: siirtyminen monikanavaisuuteen on sujunut hyvin monien päivälehtien toimituksissa eikä uutta tekniikkaa pelätä. Median murros luo uusia mahdollisuuksia, joihin kustantajat ovat nyt hanakoita tarttumaan.

Pulkkisen mukaan päivälehdistä tulee tehdä helpommin luettavia, mutta ei kuitenkaan sielutonta "pikaruokaa". Myös uutisjournalismi voi koskettaa tunteita ja herättää elämyksiä. Silloin se saa myös paremman yhteyden vastaanottajaan, luennoitsija totesi.

FT Hannu Pulkkinen aloitti vierailuprofessorina tiedotusopin laitoksella elokuun alussa, ja hän on lahjoitusviran neljäs haltija. Pulkkinen on työskennellyt yli kaksi vuosikymmentä lehtien suunnittelijana ja uudistajana. Viime vuosina hän on työskennellyt Ilta-Sanomien ja Sanoma Newsin ulkoasupäällikkönä. Pulkkinen tunnetaan myös journalismin ilmiöitä käsittelevänä kirjoittajana.

Kuva: Janne Järvinen

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: viestinta@uta.fi
Muutettu: 3.9.2010 12.56 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti