Kohti yhteisöllisyyttä

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajan Aleksi Rantalan puhe yliopiston avajaisissa 2.9.2010

Arvoisa kansleri, arvoisa rehtori, arvoisa yliopistoyhteisö ja kutsuvieraat,

tämä on puheeni esipuheosa. Totean tässä, että puheeni ei tule olemaan erityisen juhlallinen. Se ei johdu siitä, ettenkö arvostaisi ja kunnioittaisi yliopistomme historiaa ja sen saavutuksia. Kyse on siitä, että toivon yliopistomme pystyvän vielä parempaan menestykseen ja vielä aiheellisempiin juhlallisuuksiin jatkossa, jos sellainen sattuisi olemaan mahdollista.

Nyt esipuheen jälkeen vuorossa varsinainen puhe, ja sen jälkeen on mahdollisesti jälkipuheiden vuoro.

Arvoisat kuulijat,

tämän kuulijoina olette kaikki tasavertaisessa asemassa, kaikki samalla tavalla osana kuulijakuntaa. Roolinne yliopistotoimijoina poikkeavat toisistaaan, mutta teistä jokainen on rakentamassa tätä puhetilannetta sellaiseksi kuin se muodostuu - juhlavaksi, asialliseksi ja ainakin täältä lavalta käsin varsin jännittäväksi. 

Samalla tavalla meistä jokainen omalta osaltaan tuottaa yliopistoyhteisöä. Yhden tehtävä on johtaa koko massiivista organisaatiota kellon ympäri ja välillä pitempäänkin. Toiset tekevät osuutensa valtavassa hallintokoneistossa. Yksiköt tarvitsevat tietysti omat johtajansa, ja yliopisto ei olisi minkäänlainen opisto ilman opiskelijoita. Aivan tavanomainen opisto se olisi ilman korkeatasoista tutkimusta. Yliopistoon tarvitaan kuitenkin meitä kaikkia.

Toimiessamme omissa rooleissamme kehitymme tietysti oman asemamme asiantuntijoiksi. Tämä asiantuntemus on kiistatta arvokasta ja sen tuomat näkökulmat on tärkeää säilyttää mukana yliopiston päätöksenteon eri tasoilla ja eri toimielimissä. Yhteisen yliopistomme asioista päätettäessä emme voi kuitenkaan lukkiutua näihin omimpiin näkökulmiimme. Meidän täytyy pystyä ajattelemaan asioita myös kokonaisuuden kannalta, edustamamme ryhmittymän eduista irtautuenkin tarpeen vaatiessa. Toimivasta kokonaisuudesta on etua kaikille. Yliopisto olisi ankea paikka opiskella, jos tutkimus olisi vahvasti aliresurssoitu, olivat opiskelijapalvelut miten hyvällä tolalla tahansa. Ilman säännöllistä ja huolellista siivousta kampusalue olisi kaikille epämiellyttävä paikka työskennellä. Toimiva kokonaisuus on, yllättävää kyllä, enemmän kuin toimivien osien summa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä?  On selvää, että jotta meillä olisi tasavertaiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteisen yliopistomme päätöksentekoon ja sen toimintaan tarvitsemme yhdenvertaisen pääsyn tietoon ja mahdollisuuden seurata päätöksenteon prosesseja. Nykyaikana avoimuus on ennen kaikkea saavutettavuutta. Kommentteja ja mielipiteitä täytyy kerätä, mahdollisuuden jättäminen auki ei riitä. Yhteisissä asioissa päätöksen tekeminen yhteisön jäseniä kuullen vaatii myös aikaa ja tilaa pohtia kantaansa. Tehokkuusajattelun korostuessa ja jopa ylikorostuessa nämä alkavat kuitenkin olla katoavia luonnonvaroja omassa yliopistossammekin. Esimerkiksi eri school-kokoonpanovaihtoehdot ovat jääneet varsin pienen piirin tietoon, vaikka tämä muutos varmasti koskettaa ja kiinnostaa myös muitakin kuin laitosten johtajia.               

Yliopiston rakenteiden voimakkaasti uudistuessa meillä on mahdollisuus myös uudistaa yliopiston toiminta- ja päätöksentekokulttuuria. Meillä on mahdollisuus toteuttaa yliopistossa aitoa demokratiaa, jossa asioista päätetään yhdessä, eikä niin, että eri ryhmät päättävät eri asioista. Näiltä osin oli lupaavaa nähdä yliopistokollegion puheenjohtajavaalissa kaksi ehdokasta samasta ryhmästä.

Sen sijaan, oli surullisen kuvavaa - ja toivottavasti vanhan kulttuurin mukaista - että kollegion johtosäännössä oli oletuksena, että kollegion valmisteluelimenä toimiva johtoryhmä koostuu kollegion puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja opiskelijajäsenestä. Aidossa demokratiassa olisi hyvinkin mahdollista, että opiskelijakin voisi olla kollegion puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja - eikä jälkimmäinen kauaksi jäänyt tässäkään kollegiokokoonpanossa. Toivottavasti ajatus moisesta ei kauhistuta kovin monia tämän yhteisön jäseniä. Kyseessä on toki yksittäinen esimerkki, mutta nähdäkseni tämä kuvaa hyvin vallalla olevia oletuksia ja käytäntöjä.

Toimivuudestaan ja menestyksellisyydestään huolimatta ajatus kolmesta sisäisestä ryhmästä johtaa meitä harhaan tietyllä tapaa. Sen lisäksi, että niin sanottuun keskiryhmään on koottu toimijoita valtavan erilaisista tehtävistä, on tärkeää muistaa, että edut eivät ole vastakkaisia vaan yhteisiä. Voimme kiistellä vallasta ja asetelmista keskenämme hamaan tappiin asti, mutta se ei tuo meille yhtään enempää pelimerkkejä jaettavaksi.

Asia on itseasiassa hyvinkin päinvastoin. Sen lisäksi, että yhteisöllisyys luo ilmapiiristä paremman se myös tuo nykyisen rahoitusmallin kautta suhteellisen suoraankin enemmän varoja yliopiston käyttöön. Opiskelijoiden integroitumisella yliopistoyhteisöön on todettu olevan myönteinen vaikutus opiskelusinnikkyyteen ja sen myötä valmistuvien tutkintojen määrään.

Integroitumisessa ensimmäisenä opiskeluvuonna saadut kontaktit tiedeyhteisöön ovat erityisen tärkeitä. Tämän suhteen uusien opiskelijoiden on hankala olla aloitteellisia ja sen vuoksi aloitteen tekeminen ja uusien tulijoiden mukaan ottaminen jää yhteisön vanhempien kollegoiden tehtäväksi.                

Yhteisöllisyyden tarpeen korostaminen on erityisesti muutoksen aikojen puhetta. Elämme muutoksen aikoja monessa mittakaavassa. Omassa yliopistossamme se konkretisoituu rakenneuudistuksiin.

On luultavaa, että school-uudistuksessa kaikki nykyisistä yksiköistä eivät pääse omasta traditiostaan käsin todennäköisimpään yhdistelmään. Vaikka tiedettä ei voi tehdä traditiota tuntematta, on etenkin opiskelijoiden kannalta olennaisempaa katsoa tulevaan ja siihen suuntaan, mihin tieteenala on menossa. Tässä vaaditaan rohkeutta ja avoimuutta uusille yhdistelmille ja sovellutuksille sekä tarvittaessa rohkeutta myöntää virheet ja joidenkin kokeilujen toimimattomuus. Tosiasia kuitenkin on, että rakenteellinen uudistus on kokonaisuuden kannalta tarpeen ja tavalla tai toisella se täytyy toteuttaa.

Tiede ei ole aina sama vaan paradigmat vaihtuvat. Ehkä tieteellistä innovatiivisuutta ja uutta tiedettä voi hakea tietoisenakin prosessina? Yhteiskuntetieteellisesti orientoituneessa yliopistossa ja joka tapauksessa osana yhteiskuntaa teemme myös osamme poliittisen ja kulttuurisen keskustelun muodostumisessa. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus on myös uusimman yliopistolain meille antama tehtävä. Voisimmeko yhteisesti pyrkimällä päästä mekanististaloudellisen ajattelun lävistämästä yhteiskunnallisesta keskustelusta kohti pehmeämpää, yhteisöllisempää ja humaanimpaa diskurssia?

Näiden sanojen myötä suuret onnittelut ja kiitokset yliopistollemme juhlavuoden johdosta, ja oikein hyvää alkavaa lukuvuotta meille, jotka yliopiston päivittäin tekevät. Kiitos mielenkiinnostanne.

Aleksi Rantala
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja