
![]() |
| Ranskan suurlähettiläs Éric Lebédel (kolmas vas.) oli erityisen vaikuttunut yksikön kantasoluosaamisen tasosta. Vas. avustajat David Maguet ja Georges Diener. Oik. Ranskan kunniakonsuli Henrik Immonen. |
Ihmisen varaosat -ohjelma ja kantasoluhoidot sekä eturauhassyövän tutkimus olivat esimerkkeinä tamperelaisesta huippututkimuksesta, kun Ranskan suurlähettiläs Éric Lebédel tutustui BioMediTechiin marraskuun alussa. Vierailun aikana keskusteltiin myös suomalais-ranskalaisen yhteistyön mahdollisuuksista.
BioMediTech on Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston uusi, yhteinen biotieteiden ja lääketieteellisen teknologian tutkimuslaitos.
- BioMediTechin tavoitteena on opetuksen ja perustutkimuksen ohella tuottaa kansainvälisesti korkealaatuisia tutkimussovelluksia, korosti laitoksen johtaja Hannu Hanhijärvi.
- Parhaiten tutkimustuloksia voidaan viedä eteenpäin kärkihankkeiden ja kansainvälisen yhteistyön avulla. Tämä auttaa myös rahoituksen saamisessa, sillä rahoittajille on pystyttävä perustelemaan mitä hyödyllistä rahoilla oikeasti saadaan aikaan.
Esimerkkinä kantasoluhoidoista tilaisuudessa esiteltiin tapaus, jossa potilaalle oli hänen omien rasvan kantasolujensa avulla pystytty rakentamaan leukaluun siirre. Syöpägenetiikan professori Tapio Visakorpi kertoi puolestaan BioMediTechissä tehtävästä, palkitusta eturauhassyövän tutkimuksesta.
Tutustuminen oli osa Lebédelin Tampereen-vierailuohjelmaa; lähettiläs on erityisen kiinnostunut tieteestä. Keskusteluissa tuli esiin, että lähetystöllä on valmiudet avustaa tutkimusohjelmia ainakin apurahaohjelmien kautta.
BioMediTech
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Valintakokeet 2013
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti