![]() ![]() |
|
VäitöstilaisuudetAmmattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskuksen tavoitteena on 4-5 tohtorintutkintoa vuodessa. Alla luetellaan AkTkk:n seuraavina vuorossa olevat väitöstilaisuudet. Mikäli väitöksen yhteydessä näkyy video-logo, voit seurata väitöstä myös suorana lähetyksenä verkosta. Tallennamme järjestämämme väitöstilaisuudet kaikkien kiinnostuneiden katseltaviksi sekä suorina lähetyksinä että tallenteina myöhemmin katseltaviksi. Tässä yhteistyökumppaninamme toimii Hämeen ammattikorkeakoulu. Lisätietoja väitöksistä saat klikkaamalla dokumentin kuvaa ja väitösvideo lähtee pyörimään klikkaamalla videologoa. Lähetykset alkavat yleensä väitöksen alkaessa (n. klo 12), mutta testilähetyksiä saattaa olla jo vähän aiemmin näkyvillä. Väitökset vuodesta 2009 eteenpäin on tallennettu .wmv-muodossa ja niitä voi katsella esim. Windows Media Player -ohjelmalla. Vuoteen 2008 asti väitökset on tallennettu .ram-muodossa ja niiden katseluun tarvitset ilmaisen RealPlayer-ohjelman. Tästä linkistä Tampereen yliopiston kaikki väitöstilaisuudet. Tulevia väitöstilaisuuksia suorina lähetyksinä- |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos:
|
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos: |
Ajankohta:
Vastaväittäjä:
Kustos:
|
Heini Wink:
|
|
Ajankohta:
17.8.2007
Vastaväittäjä:
dosentti Siv Their
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Leena Oulasvirta:
|
|
Ajankohta:
14.8.2007
Vastaväittäjä:
dosentti Reijo Laukkanen
Kustos:
professori (emeritus) Reijo Raivola
Hilkka Roisko :
|
|
Ajankohta:
28.5.2007
Vastaväittäjä:
professori Anneli Lauriala
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Hannu Salakari:
|
|
|
Ajankohta:
10.5.2007
Vastaväittäjä:
professori Kyösti Kurtakko
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Mervi Pekkari:
|
|
|
Ajankohta:
19.12.2006
Vastaväittäjä:
professori Marjatta Lairio
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Jarmo Heinonen:
|
|
|
Ajankohta:
7.12.2006
Vastaväittäjä:
professori Marjatta Lairio
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Kirsti Hulkari:
|
|
![]() |
Ajankohta:
29.8.2006
Vastaväittäjä:
professori Tauno Kekäle
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
|
Ajankohta:
17.8.2006Vastaväittäjä:
professori Sanna JärveläKustos:
professori Pekka Ruohotie
Tapani Kaartinen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
20.12.2005
Vastaväittäjä:
professori Heikki Ruismäki
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Olavi Tiusanen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
14.12.2005
Vastaväittäjä:
professori Kauko Hämäläinen
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Kari Korpelainen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
26.8.2005
Vastaväittäjä:
professori Matti Koiranen
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Eeva-Liisa Antikainen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
21.6.2005
Vastaväittäjä:
professori Kauko Hämäläinen
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Jori Leskelä:
|
|
![]() |
Ajankohta:
17.6.2005
Vastaväittäjä:
dosentti Jaakko Helander
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Lena Siikaniemi:
|
|
![]() |
Ajankohta:
20.5.2005
Vastaväittäjä:
professori Paul Ilsley (Nothern Illinois University)
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Väinö Turpeinen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
4.2.2005
Vastaväittäjä:
professori Kyösti Kurtakko (Lapin yliopisto)
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Jarmo Salo:
|
|
![]() |
Ajankohta:
16.12.2004
Vastaväittäjä:
dosentti Seppo Helakorpi
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Sirpa Polo:
|
|
![]() |
Ajankohta:
3.12.2004
Vastaväittäjä:
professori Päivi Atjonen
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Elina Ora-Hyytiäinen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
19.11.2004
Vastaväittäjä:
professori Päivi Tynjälä
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Maria Elina Taipale:
|
|
![]() |
Ajankohta:
1.10.2004
Vastaväittäjä:
professori Matti Koiranen
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Kimmo Harra:
|
|
![]() |
Ajankohta:
27.5.2004
Vastaväittäjä:
professori Heikki Ruismäki (Oulun yliopisto)
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Arja Laakkonen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
2.4.2004
Vastaväittäjä:
dosentti Leena Ahteenmäki-Pelkonen (Helsingin yliopisto)
Kustos:
professori Pekka Ruohotie
Olli Luukkainen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
13.2.2004
Vastaväittäjä:
Professori Leena Krokfors (Helsingin yliopisto)
Kustos:
Professori Juhani Honka
Jaana Pirkkalainen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
12.12.2003
Vastaväittäjä:
Professori Yrjö Engeström (Helsingin yliopisto)
Kustos:
Professori Juhani Honka
Leena Nikander:
|
|
![]() |
Ajankohta:
11.12.2003
Vastaväittäjä:
Professori Iiris Aaltio (Lappeenrannan teknillinen
yliopisto)
Dosentti Pentti Nikkanen (Jyväskylän yliopisto /
KTL)
Kustos:
Professori Juhani Honka
Riitta
Rissanen:
|
|
![]() |
Ajankohta:
4.12.2003
Vastaväittäjä:
Professori Kauko Hämäläinen (Helsingin yliopisto)
Kustos:
Professori Pekka Ruohotie
Tia Isokorpi:
|
![]() |
![]() |
Ajankohta:
19.6.2003
Vastaväittäjä:
Professori Marjaana Soininen (Turun yliopisto)
Kustos:
Professori Tapio Varis
Tuija Kirveskari:
|
![]() |
![]() |
Ajankohta:
23.5.2003
Vastaväittäjä:
Dosentti Seppo Helakorpi (Tampereen yliopisto)
Kustos:
Professori Juhani Honka
Seppo Saari:
|
![]() |
![]() |
Ajankohta:
15.11.2002
Vastaväittäjä:
Professori Juha Kinnunen (Kuopion yliopisto)
Kustos:
Professori Pekka Ruohotie
Ritva Mäntylä:
|
![]() |
![]() |
Ajankohta:
27.9.2002
Vastaväittäjä:
Professori Johanna Lasonen (Jyväskylän yliopisto)
Kustos:
Professori Pekka Ruohotie
Risto Ilomäki:
|
![]() |
![]() |
Ajankohta:
20.12.2001
Vastaväittäjät:
Dosentti Seija Mahlamäki-Kultanen (Tampereen yliopisto) ja dosentti Pertti Törmälä (Helsingin yliopisto)
Kustos:
Professori Juhani Honka
Petri Pohjonen:
|
![]() |
![]() |
Ajankohta:
17.12.2001
Vastaväittäjät:
Dosentti Jouni Välijärvi (Jyväskylän yliopisto)
Kustos:
Professori Juhani Honka
Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus, PL 229, 13101 Hämeenlinna, Käyntiosoite: Korkeakoulunkatu 6
Puh: (03) 355 111, Sähköposti: ammattikasvatus@uta.fi |