TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Johdatus kulttuuri- ja sosiaaliantropologiaan


Sivukartta
 
Etusivu
Mitä on antropologia?
Antropologinen tutkimus
Metodi ja tulkinta
Oppihistoriaa

Luonto ja kulttuuri
Yksilö ja yhteiskunta
Rituaalit ja uskonto
Antropologinen tieto

Erityistermiluettelo
Kirjallisuutta

Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun



Mitä on antropologia?

Antropologinen tutkimus: mitä se on?

Antropologian täsmällinen määrittely on jokseenkin hankalaa. Termit sosiaaliantropologia, kulttuuriantropologia ja fyysinen antropologia sekoittuvat helposti kuulijan tai lukijan mielessä ongelmalliseksi vyyhdiksi käsitteitä, joiden erottaminen toisistaan saattaa osoittautua varsin työlääksi. Ongelmaa voidaan kuitenkin helpottaa tärkeällä kahtiajaolla, jossa vastakkain asettuvat fyysinen antropologia ja kulttuuri-/sosiaaliantropologia.

Fyysinen antropologia

Fyysinen antropologia, jota anglosaksisessa maailmassa kutsutaan usein myös biologiseksi antropologiaksi, on luonnontiede, jonka tarkoituksena on ihmisen evoluution ja rodullisten tai fyysisten (anatomisten, fysiologisten ja geneettisten) piirteiden selvittäminen, pääasiassa luonnontieteen omaksuminen metodien ja tekniikoiden avulla. Ihmisyhteisöjen rodullisia eroja, ihmisen perintötekijöitä ja lajin geneettistä variaatiota voidaan täsmentää esimerkiksi kerättyjä veri-, hius- ja luunäytteitä analysoimalla. Laajasti ymmärrettynä fyysisessä antropologiassa on kyse ihmislajin kehityshistorian, erilaisiin luonnonympäristöihin tähtäävän fysiologisen sopeutumisen ja tästä johtuvien geneettisten erojen tutkimisesta. Ihmislajin kehitystä tutkitaan osana maapallon yleistä evoluutiota. Ihmissuvun historiassa tämä tarkoittaa ajanjaksoa, joka alkoi 2 miljoonaa vuotta sitten eläneen nykyihmisen esi-isän, australopithecus-sukuisen liitukauden asukkaan elämästä. Fyysisen antropologian alaan lukeutuvien tutkimusten lähtökohtana ovat biologiset reunaehdot, jotka ohjaavat ja ovat ohjanneet elämäämme ja esi-isiemme elämää. Suomessa ehkä tunnetuin ja yleisimmin viitattu tieteenala, joka luetaan osaksi fyysistä antropologiaa, on ollut paleontologia (paleoantropologia). Sen ensisijaisena tutkimuskohteena ovat fossiilit, jotka ovat säilyneet maapallon muinaisen eläimistön ja kasviston jäänteinä.

Tieteen historian näkökulmasta tarkasteltuna fyysinen antropologia sisältää ajanjakson, joka on tässä yhteydessä erikseen mainittava. On tärkeää korostaa, ei yksin seuraavia lukuja vaan myös lähihistoriaamme ajatellen, että ne 1900-luvulla esitetyt tieteelliset näkemykset, joilla pyrittiin oikeuttamaan rotuhierarkia ja eugeniikka, toisin sanoen rotuhygienia ja kansalliset rodunjalostusohjelmat, -tavoitteet ja -ideat, lukeutuvat fyysisen antropologian historiaan. Näkemykset rodullisesta ylivertaisuudesta olivat tärkeä osa eurooppalaista ajattelua ja ilmapiiriä jo 1800-luvun lopulla. Keskustelu ihmisten rodullisista eroista ja rotujen paremmuudesta kulminoitui sittemmin kansallissosialistisen Saksan rotuopeissa 1930- ja 1940-luvuilla, ilmeten selvimmin ja negatiivisimmillaan rodunjalostusohjelmien ja kansalaisten rotupiirteitä selvittävien instituutioiden muodossa. Korostettakoon kuitenkin, että moderni fyysinen antropologia ei ole menneisyytensä vanki, vaan tieteenala, jonka parissa tehdään varteenotettavaa tutkimusta ihmislajin fysiologisista, anatomisista ja geneettisistä ominaisuuksista sekä lajimme evoluutiosta. Sen historia toimii kuitenkin oivallisena esimerkkinä niistä yhteyksistä, joita tieteen, politiikan ja yleisen yhteiskunnallisen keskustelun välillä on vallinnut, romuttaen omalta osaltaan myyttiä tieteen objektiivisuudesta.

Kulttuuri- ja sosiaaliantropologia

Monissa alan johdantoteoksissa kulttuuriantropologiaa pidetään yleisterminä ja yläkäsitteenä, joka jakautuu erilaisiin antropologioihin, kuten sosiaaliantropologiaan ja lingvistiseen antropologiaan. Näkemys, jossa sosiaaliantropologiaa pidetään alakäsitteenä, joka edustaa kulttuuriantropologiaa suppeampaa tieteenkenttää, on kuitenkin harhaanjohtava ja tekee vääryyttä tieteen historialle. Yleistäen voidaan esittää, että brittiläinen tiedeyhteisö on käyttänyt termiä sosiaaliantropologia kun puolestaan amerikkalainen perinne on suosinut kulttuuriantropologian nimikettä. Miksi näin? Asian selvittämiseksi meidän on palattava historiaan. Ensin on kuitenkin korostettava kahta seikkaa. Ensinnäkin, kulttuuri- ja sosiaaliantropologian tutkimuskohteina ovat perinteisesti olleet, tosin eivät yksinomaan, ulkoeurooppalaiset yhteisöt ja yhteiskunnat, joita 1800-luvulla ja vielä viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla kutsuttiin yleisesti primitiivisiksi ja sittemmin heimoyhteisöiksi. Toiseksi, modernin kulttuuri- ja sosiaaliantropologian synty voidaan ajoittaa 1900-luvun alkuvuosikymmenille, keskeisiä maita tässä suhteessa ovat Iso-Britannia, USA ja Ranska.

Eurooppalainen antropologinen perinne, sen molemmissa keskeisissä suunnannäyttäjämaissa, on kiinteästi sidoksissa sosiologian historiaan. Juuri ranskalaisen sosiologin Emile Durkheimin (1858-1917) ajatukset vaikuttivat ratkaisevasti brittiläiseen ja ranskalaiseen antropologiaan, ennen kaikkea Bronislaw Malinowskin (1884-1942), A. R. Radcliffe-Brownin (1881-1955), Marcel Maussin (1872-1950) ja osittain myös Claude Lévi-Straussin (s. 1908) kautta. Durheimin näkemyksellä yhteiskunnasta orgaanisena kokonaisuutena, jossa vallitsevia sosiaalisia suhteita ylläpidetään uskonnollisilla rituaaleilla ja muilla symbolisilla järjestelmillä, oli tärkeä sija eurooppalaisen antropologian kehityksessä 1910-luvulta eteenpäin. Koska juuri sosiaalisen järjestyksen tutkiminen katsottiin ensiarvoisen tärkeäksi heimoyhteisöissä vallitsevien käytäntöjen ja uskomusten ymmärtämiseksi, leimaa viime vuosisadan ensimmäisen puoliskon modernia eurooppalaista sosiaaliantropologiaa varsin sosiologinen ote. Eurooppalaisen antropologian yhteys sosiologiaan selittää myös käsitteen sosiaaliantropologia vakiintumisen eurooppalaisessa tiedeyhteisössä.

Amerikkalaisen antropologisen tutkimuksen syntyä sen sijaan leimaa kulttuurin käsitteen tarkastelu, mikä osaltaan selittää kulttuuriantropologia-termin vakiintumista käyttöön amerikkalaisessa antropologiassa. Amerikkalainen antropologinen tutkimus 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla on velkaa ennen kaikkea saksalaissyntyisen ja sittemmin USA:aan siirtyneen Franz Boasin (1858-1942) näkemyksille. Boasin alaisuudessa Columbian yliopistossa New Yorkissa kasvoi ensimmäinen akateeminen amerikkalainen antropologisukupolvi. Boas ja hänen oppilaansa pyrkivät tarkastelemaan kulttuureita niiden sisäisen kehityksen seurauksena syntyneinä ainutlaatuisina historiallisina yksikköinä, joiden tutkimiseksi sosiologiset ja kehitysopilliset lainalaisuudet osoittautuivat liian yleistäviksi. Boasin näkemysten tärkeä seuraus oli idea kulttuurien omalaatuisuudesta. Hän kannatti ajatusta kulttuuriarvojen ja käytäntöjen mekaanisesta sisäistämisestä. Boas oletti, että kulttuurinen ympäristö muovaa ihmisiä yhdenmukaisiksi muokkaamalla heidän persoonallisuuttaan. Täten vieraan kulttuurin ymmärtämisen ongelmat yhdistettiin arvioijan omaan kulttuuritaustaan.

Tämän ns. kulttuurirelativistisen näkemyksen ohella Boas oppilaineen tähdensi historian merkitystä inhimillisen kulttuurin erilaisia elämänmuotoja selitettäessä. Boasilaisella traditiolla onkin yhteys kansanperinteen tutkimisiin ja 1900-luvun kansallisiin ja kansallisromanttisiin intresseihin, joita perinteen taltioimiseen liitettiin kansakunnan historian selvittämiseksi. Kansanperinteen keruu oli tosin alkanut Euroopassa jo paljon ennen Boasia. Boasilaista antropologiaa ei voida kuitenkaan pitää itsenäisenä ilmiönä, joka olisi täysin irroitettavissa siitä yleisestä suuntauksesta, jolla oman kansan suullista historiaa ja materiaalista kulttuuria pyrittiin tallentamaa ja kuvaamaan eri puolilla Euroopppaa ja sittemmin myös Amerikan mannerta. Sellaiset tieteet kuin kansatiede, jonka kansainvälisenä yleisnimenä on etnologia, tai folkloristiikka, joiden molempien syntyhistoriaan ovat 1900-luvulla ratkaisevasti vaikuttaneet juuri edellä mainitut kansalliset tavoitteet ja intressit, ovat varsin lähellä kulttuuri- ja sosiaaliantropologista tutkimusta.

On kiinnostavaa huomata, että Suomessa antropologiaa opetetaan joko kulttuuri- tai sosiaaliantropologian nimikkeillä. Edellisiin kappaleisiin viitaten ei ole sattuma, että humanistisissa tiedekunnissa kansatieteellisen ja folkloristisen opetuksen rinnalla, aineen nimenä on kulttuuriantropologia, ja yhteiskuntatieteellisissä tai valtiotieteellisissä tiedekunnissa, sosiologian alaisuudessa, sosiaaliantropologia. Historiallisesti tarkasteltuna antropologian opetus on alkanut humanistisissa tiedekunnissa kansatieteen parissa, yhteiskuntatieteellisissä sosiologian. Kyse on kuitenkin tieteen historian ja tiedepolitiikan tuottamasta institutionaalisesta eriytymisestä, ei eri oppiaineista, jotka olisivat sisällöltään radikaalisti erilaisia.

Nykyään puhutaankin usein sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta yhtenä yleiskäsitteenä, sillä käsitteiden sisällöllinen erottaminen toisistaan on mahdotonta. Tosin antropologian historiassa esiintyy näkemyksiä, joissa kulttuuri- ja sosiaaliantropologia pyritään tietoisesti erottamaan toisistaan. Taustalla on ajatus, että jaettua kulttuurista tietoa, tiedostamattomine sääntöineen ja koodeineen, voitaisiin tarkastella erikseen ihmisen käyttäytymisestä. Tällöin ajatellaan, että ns. kulttuurinen kielioppi, joka ohjaa puhetapojamme ja käyttäytymissäännöstöämme, on itsenäinen tutkimuskohde sosiaalisen toiminnan ohella. Näkemys asettaa vastakkain säännöt ja toiminnan eli kulttuurin ja sosiaalisen olemisen. Kulttuuriantropologian alaan kuuluisi kulttuuristen merkitysten ja sosiaaliantropologian sosiaalisen toiminnan tutkiminen. Erottelua voidaan kuitenkin pitää keinotekoisena, sillä kulttuuristen merkitysten syntyä ei voida erottaa itse toiminnasta. Lisäksi näkemys näyttäisi edellyttävän, että omaksumamme säännöt ovat absoluuttisia ja että kaikki kyseisen kulttuurin jäsenet seuraisivat niitä orjallisesti. Näin ei kuitenkaan ole. Koska säännöt ja koodit ilmenevät aina toiminnan kautta, ne samalla myös uusintuvat, muuntuvat ja muuttuvat.

Voidaanko kulttuuri- ja sosiaaliantropologinen tutkimus määritellä?

Kuten antropologia-termin kreikankieliset kantasanat anthropos (ihminen) ja logos (tieto, järki) ilmaisevat, antropologia on ihmistiede. Sen perimmäisenä tarkoituksena on inhimillisen kulttuurin kartoittaminen ja ymmärtäminen. Antropologian näkökulma tutkimuskohteeseensa on globaali ja vertaileva. Antropologia on myös empiirinen tiede, eli tutkija perustaa päättelynsä tutkimuskohteestaan keräämänsä aineiston systemaattiseen analysointiin.

Kulttuuri- ja sosiaaliantropologia tutkii ja tulkitsee ihmisen sosiaalisia, kielellisiä ja materiaalisia valmiuksia ja ratkaisuja eri kulttuureissa sekä ihmisen ja hänen elinympäristönsä suhdetta. Tutkimusta tehdään eri puolilla maailmaa, niin Suomessa, Afrikassa kuin Tyynellämerelläkin. Tutkimuskohteikseen antropologit ottavat esimerkiksi yhteisön rituaalit, arkielämän käytännöt, poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset järjestelmät, miehen ja naisen aseman, ihmisen ekologisen sopeutumisen tai teknologiset ratkaisut. Antropologit tekevät perustutkimusta usein tutkittavien parissa toimien, Aineisto kerätään tutkimuskentällä ihmisten parissa, pääasiassa havainnoimalla, haastattelemalla ja keskustelemalla. Antropologien pääasiallisena menetelmänä onkin ollut pitkäkestoinen kenttätyö tutkimansa kulttuurin parissa.

Seuraavat luvut paljastavat, määritelmäyrityksiä seikkaperäisemmin, antropologisen tutkimuksen kirjon ja useita sille ominaisia tutkimusalueita. Lähdemme kenttätyön ongelmasta. Jotta ymmärtäisimme sen keskeistä asemaa kulttuuri- ja sosiaaliantropologisessa tutkimuksessa, vertaamme seuraavassa luvussa antropologiaa sen lähitieteeseen sosiologiaan. Jatkossa antropologia-termillä viitataan kulttuuri- ja sosiaaliantropologiaan ja kulttuuri- ja sosiaaliantropologeja kutsutaan lyhyesti antropologeiksi.

Metodi ja tulkinta