TYT | Avoin yliopisto Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiaalipsykologian peruskurssi


Etusivu
Johdanto: Sosiaalipsykologian analyysitasot
Katsaus sosiaalipsykologian historiaanYksilöiden sosiaalipsykologiaa
Kognitiivista sosiaalipsykologiaa
Ryhmät
Vuorovaikutus ja mikrotason sosiaalinen järjestys
Yksilö ja yhteiskunta
Lopuksi: Sosiaalipsykologian ihmiskuva

Sisällysluettelo
 

 

Katsaus sosiaalipsykologian historiaan

Tässä osassa tutustut pikakelauksena sosiaalipsykologian historiaan. Kertomuksen monipolvisuus - kysymysten toistuminen, unohtuminen ja uudelleen ajankohtaistuminen - kertoo miten tieteenalakehitys on kulttuurisidonnainen ja historiallinen prosessi. Tieteellisten kysymyksenasettelujen ja teoriakehityksen lisäksi siihen vaikuttavat maailman tapahtumat, (tiede)poliittiset intressit ja moninaiset yliopistoon instituutiona sisältyvät piirteet, jopa henkilökysymykset.

Tieteenalan historian tarkastelua on usein käytetty legitimoimaan, eli oikeuttamaan sen asema itsenäisenä tieteenä. Nykyään ajatellaan yhä enemmän, ettei rajoja eri ihmistieteiden välille voida piirtää yksiselitteiseksi sen enempää kohteiden kuin metodienkaan mukaan. Tässäkin tekstissä esiintyy useiden tieteiden yhteisiä klassikoita. Tarkoituksena on esitellä lyhyesti, millaiset teoreettiset juuret ovat sosiaalipsykologeille läheisiä ja toisaalta antaa kuva siitä, mikä tieteen instituutioissa yleisesti luokitellaan sosiaalipsykologiaksi. Tämäkin historia on siis vain yksi mahdollinen monista.




Katsaus sosiaalipsykologian historiaan

Sosiaalipsykologian juurilla -1920
Varhaista sosiaalipsykologiaa 1920-1950
Kognitiivinen käänne 1950-
Kriisikeskustelu ja uutta tutkimusta 1960-1970
Kielellinen käänne ja sosiaalinen konstruktionismi 1970/80-
Sosiaalipsykologia nyt - kahtia jakautunut tiede?
Syventävät tekstit

Sosiaalipsykologian juurilla -1920

Sosiaalitieteiden erkaantuminen teologiasta ja filosofiasta liittyy ns. modernin yhteiskunnan syntyyn eri puolilla Eurooppaa 1700-luvun lopulta lähtien. Siihen vaikutti erityisesti teollistuminen ja palkkatyöläistyminen, mutta myös sellaiset aatteelliset virtaukset kuin rationaalisuutta korostanut valistusajattelu ja tieteessä positivismi. Darwinin evoluutioita koskevat tutkimukset horjuttivat käsitystä Luojan luomasta järjestyksestä ihminen huipullaan, ja tarjosivat väittelynaiheita ihmisen käyttäytymisen biologisesta perustasta. Perinteisten yhteisöjen sijaan alettiin hahmottaa kuvaa yhteiskunnasta, uudesta yhteiselämän muodosta, jota voisi tutkia tieteellisesti.

Positivismi korosti kaikkien tieteiden yhteisiä periaatteita, jotka nousevat luonnontieteiden metodeista. Niiden avulla saataisiin varmaa ja objektiivista tietoa maailmasta ja ihmisestä. Luonnontieteiden mallin mukaan haluttiin kehittää tiede, joka tutkisi yhteiskuntaa tieteellisillä metodeilla. Tätä tiedettä alettiin kutsua sosiologiaksi. Samalla heräsi kysymys uuden yhteiskunnan edellyttämästä yksilöstä, mikä antoi sysäyksen modernille psykologialle. Psykologian syntyyn vaikutti myös vasta "löydetty" tiedostamaton. Aluksi sosiaalipsykologisia kysymyksiä käsiteltiin näiden emotieteiden alla.

Ensimmäisiä "sosiaalipsykologeja"

Vuosisadan vaihteen kirjoituksissa, jotka myöhemmin luettiin sosiaalipsykologian alaan, oltiin kiinnostuneita mm. joukkoilmiöistä, vaistoista ja rikollisuudesta:

Ranskalainen Le Bon näki ihmisjoukot vaarallisina laumoina, jotka janoavat vahvaa johtajaa ja seuraavat sitä sokeasti. Tunnetilat leviävät joukossa epidemian tavoin. Samoilla linjoilla oli jäljittelystä kirjoittanut Gabriel Tarde. Teorioissa näkyy entisten valtaapitävien pelko uusien kansalaisliikkeiden ja demokratian vaatimusten edessä, sekä Ranskan veriset vallankumoukset. Joukoissa vaikuttavaa "tartuntailmiötä" nimitettiin suggestioksi, joka oli muodikas ilmiö ranskalaisessa psykiatriassa 1800-luvulla.

Suggestio ja hypnoosi innoittivat myös vuosisadan alussa nuorta Freudia terapiatyössään neurootikkojen parissa. Freud hylkäsi hypnoosin myöhemmin, mutta hänen psykoanalyyttisesta teoriastaan tuli yksi kaikkien aikojen kiistellyimmistä psykologisista teorioista. Tiedostamattoman "löytyminen" vaikutti syvällisesti paitsi psykologiaan, myös muihin ihmistieteisiin. Kiinnostus psykologiseen "epänormaaliin" näkyi myös Italiassa, jossa Lombroso perusti kriminologian. Rikollisuus nähtiin yksilön persoonallisuutena, jota saatettiin mitata esimerkiksi ruumiinmuotojen avulla. Sosiaalipsykologia-niminen kirja julkaistiin ilmeisesti ensimmäisenä juuri Italiassa (psicologia sociale).

Saksankielisissä maissa painopiste taas oli kansan, kielen ja kulttuurin yhdistämisessä psykologisiin ilmiöihin. Siellä vaikutti vahvasti humanistinen Geisteswissenschaft-traditio. Wilhelm Wundt kehitti "kansainpsykologiaa", jonka mukaan "kansansielua" ja korkeimpia psyykkisiä toimintoja tuli tutkia "hengentieteellisesti", ei luonnontieteellisesti - siitä huolimatta Wundt oli itse yksi kokeellisen psykologian uranuurtajia.

Sosiaalipsykologia-tiede

Ensimmäiseksi vaikutusvaltaiseksi sosiaalipsykologian oppikirjaksi mainitaan usein William McDougallin englanninkielinen "An Introduction to Social Psychology" vuodelta 1908. Kirja käsitteli erityisesti yksilön kehitystä ja sen ilmestymistä on pidetty joskus sosiaalipsykologia-tieteenalan alkuvuotena. McDougallin ajattelun perustana oli käsitys vaistoista ihmisen toimintaa ohjaavina ja selittävinä voimina.

Vaikka sosiaalipsykologiassa on sittemmin luovuttu käyttäytymisen selittämisestä vaistoilla tai suggestiolla, saati ruumiinrakenteella, kiinnostavat samat kysymykset myös nykyisiä sosiaalipsykologeja. Yhä pohditaan biologian osuutta ihmisen toiminnassa ja tutkitaan sosiaalista vaikutusta ja ryhmiä. Ajatukset kansanluonteesta, "tyhmistä massoista" ja rikollisesta ulkomuodosta ovat säilyneet myös popularisoidussa muodossa ja tulleet osaksi arkiajattelua.

Alkuun

Varhaista sosiaalipsykologiaa 1920-1950

1900-luvun alkupuolella sosiaalipsykologia alkoi kehittyä omaksi alakseen. Amerikassa kehitettiin kahta hyvin erilaista näkökulmaa ihmisen toimintaan - behaviorismia ja symbolista interaktionismia. Näistä behaviorismi nousi Yhdysvalloissa hallitsevaksi teoriaksi. Euroopassa tutkittiin mm. havaintoa, tietoisuutta ja kieltä. Ensimmäinen maailmansota jätti jälkensä myös sosiaalipsykologian teorioihin, kunnes toinen maailmansota sekoitti tieteen paletin uudelleen.

Behaviorismia ja Chigagon pragmatismia Yhdysvalloissa

Amerikkalaisessa psykologiassa hallitsevaksi teoriaksi nousi John B. Watsonin johdolla behaviorismi, jonka mukaan ihmisen käyttäytymistä ei pitäisi yrittää tulkita epämääräisillä henkisyyden käsitteillä. Ihmisenkin käyttäytymistä voidaan tutkia kokeellisesti ja rationaalisesti kuten eläinten - ulkoapäin tarkkailemalla. Behaviorismi piti käyttäytymistä palkinnoista ja rangaistuksista ohjautuvana oppimisena, ja kehitti tämän tutkimiseen kekseliäitä tutkimusasetelmia. Sanktioita, eli palkintoja ja rangaistuksia manipuloimalla tutkijat pystyivät muuttamaan käyttäytymistä. Tätä oppimista nimitetään ehdollistumiseksi, josta usein erotetaan klassinen ja välineellinen (operantti) ehdollistuminen. Behaviorismin perintönä amerikkalaiseen sosiaalipsykologiaan jäi vahva empiirinen ja kokeellinen tutkimustraditio.

Behaviorismi oli pitkään vallassa mutta kaatuikin sittemmin ryskyen. Edes sen vallitessa eivät kaikki kuitenkaan halunneet jättää ihmisen henkistä puolta tutkimuksen ulkopuolelle. Ns. Chigagon koulukuntana tunnetaan pragmatistisesta filosofiasta ammentanut joukko sosiaalitieteilijöitä, joiden työllä on ollut vaikutusta mm. kulttuurin tutkimukselle ja sosiologialle. Näistä ajattelijoista erityisesti William James ja G.H.Mead ovat olleet sosiaalipsykologialle merkittäviä.

Jamesin psykologian pohjalta Mead kehitti kuuluisan teoriansa minän syntymisestä vuorovaikutuksessa. Ihmisen kyky ymmärtää perspektiivien vastavuoroisuus mahdollistaa kommunikaation ja etäisyyden oton myös itseen - kykyyn katsoa itseä muiden silmin. Näin minuus jakaantuu tekijäminään "I", ja objektiminään "me". Meadin ajatuksia omaksuneet tutkijat, esim. Herbert Blumer, kehittivät myöhemmin symbolisena interaktionismina tunnetun tutkimussuunnan, joka Meadin tavoin korostaa yksilöllisen ja sosiaalisen toisiaan edellyttävää luonnetta ja ihmisen kykyä käyttää merkityksellisiä symboleja.

Lewin ja Vygotski vanhalla manterella

Berliinin yliopistossa tuli vuosisadan alussa kuuluisaksi ns. hahmoteoreetikkojen (Gestalt-psykologia) ryhmä, joka tutki havaintoa, erityisesti osien järjestymistä suuremmaksi kokonaisuudeksi. Tästä ryhmästä irtaantui sittemmin Kurt Lewin, joka kuitenkin säilytti kiinnostuksensa yksilön havaitsemaa kokonaisuutta kohtaan.

Omaperäisessä kenttäteoriassaan hän kuvaa ihmisen "elämänkenttää", johon kuuluu kaikki hänen tietoisuudessaan olevat asiat. Tämä psykologinen kenttä on jännitteellinen kokonaisuus, joka näyttäytyy yksilölle erilaisena riippuen tilanteesta ja hänen tavoitteistaan. Lewin olikin kiinnostunut mm. motivaation ilmiöstä. Kentän eri osat saattavat esimerkiksi olla puoleensavetäviä tai luotaantyöntäviä. Näitä kentässä vaikuttavia voimia Lewin nimitti tensioiksi. Hitlerin valtaannousun myötä Lewin pakeni Yhdysvaltoihin, jossa hänen tutkimuksensa sai osittain uuden suunnan.

Neuvostoliiton alueella kehitti samaan aikaan kulttuurin- ja yksilönkehityksen teoriaa L.S. Vygotski, joka sittemmin neuvostovallan pannaan julistamana unohtui rautaesiripun taakse ja "löydettiin" uudelleen vasta 1960-luvulla. Vygotskin ns. kulttuurihistoriallinen teoria käsitteli mm. kulttuurin ja kognitiivisen toiminnan yhteyksiä sekä kieltä ja inhimillistä tietoisuutta. Kuuluisa on hänen muotoilunsa, että yksilön kehitys kulkee "ulkoa sisään" - kaikki minkä ihminen osaa tehdä itse, hän on ensin osannut tehdä yhdessä muiden kanssa.

Sodasta sotaan

Maailmansotien kauheudet jättivät jälkensä myös tieteeseen ja teorioihin. Tavallisen arkipäiväisen ympäristön muuttuminen sodan ja tuhon maisemaksi vaikutti Lewinin ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen kenttäteoriaan. Myöhäisinä vuosinaan Freud lisäsi viettiteoriaansa elämänvoiman libidon rinnalle thanatoksen, kuolemanvietin, pystyäkseen käsitteellistämään myös ihmisen tuhoisan puolen.

Toinen maailmansota oli eurooppalaisille vieläkin traumaattisempi. Natsivallan hirmuteot jättivät jälkeensä polttavan kysymyksen, miten oli mahdollista, että tavalliset ihmiset olivat voineet olla niiden toteuttajina. Omanlaisiaan vastauksia antoivat myöhemmin ns. Frankfurtin koulukunnan teoreetikot kehittämässään autoritaarisen persoonallisuuden teoriassa ja Stanley Milgram kuuluisassa tottelevaisuuskokeessaan.

Raunioituneessa Euroopassa tiedeinstituutioiden toiminta oli sodan jälkeen vaikeaa. Amerikassa sodan tuhot olivat vähäisemmät, ja sodankäyntiin liittyvän psykologisen tiedon tarve paisutti siellä tutkimuksen määrään. Juuri amerikkalaisten sotilaiden valikoinnilla ja tutkimuksella saattoi olla ratkaiseva vaikutus psykologisten testausmenetelmien ja kokeiden vakiintumiselle. Niiden perusteella haluttiin tieteellistä tietoa ratkaisujen pohjaksi. Tämä perinne vakiinnutti mm. kyselytutkimusten metodiikkaa ja jatkui vahvana esim. älykkyyden mittaamisen ja työhönottotestien kehittelyssä.

Eurooppa ja Amerikka kohtaavat

Sosiaalipsykologian kannalta merkittävää oli, että sodan jälkeen suuri osa teoreetikoista ja tutkijoista oli siirtynyt tai paennut Yhdysvaltoihin, joissa heidän oli uusissa olosuhteissa luotava asemansa tieteentekijöinä uudestaan. Jo ennen sotaa Amerikassa tunnettu Kurt Lewin saavutti nopeasti arvostetun aseman. Hänelle perustettiin oma tutkimuslaboratorio ja hän tutki uransa loppuvuosina erityisesti ryhmätoimintaa. Lewin kehitti myös ns. toimintatutkimusta, jossa tutkimus yhdistetään esimerkiksi työkäytäntöjen kehittämiseen.

Sosiaalipsykologian painopiste siirtyi sodan jälkeen joksikin aikaa kokonaan Pohjois-Amerikkaan, jossa eurooppalaiset ajatukset kuitenkin panivat liikkeelle muutoksia hallitsevaan behavioristiseen ihmiskäsitykseen. Seurannut suunnanmuutos saattoikin olla juuri tämän törmäyksen hedelmä.

Alkuun

Kognitiivinen käänne 1950-

Tiedon karttuessa alkoi kertyä yhä kriittisempiä ääniä, jotka arvostelivat behavioristista tapaa sivuuttaa ihmisen henkinen toiminta. Itse asiassa myös behavioristit olivat alkaneet tutkia esimerkiksi asenteita, vaikka ne määritelläänkin yksilön suhtautumistavoiksi, ja siis sisäisiksi ilmiöiksi. Uusi keksintö tietotekniikka tarjosi myös kätevästi uuden metaforan ihmiselle: behavioristisesta mekaanisesti toimivasta laitteesta tuli tietoa prosessoiva tietokone. Tutkimuksen painopiste muuttui ärsykkeisiin reagoimisesta ihmisen tiedonkäsittelyn tutkimiseen, mitä kutsutaan psykologiassa kognitiiviseksi käänteeksi. Kognitiivinen tutkimus on yhä elinvoimainen osa (sosiaali)psykologiaa.

Uusia teorioita ja hätkähdyttäviä tutkimuksia

Uusia vaikutusvaltaisia teorioita olivat mm. Fritz Heiderin balanssiteoria ja Leon Festingerin kognitiivisen dissonanssin teoria. Molemmat perustuvat ajatukselle, että ihminen pyrkii muodostamaan maailmasta itselleen ristiriidattoman kuvan. Tämä pyrkimys motivoi esimerkiksi havainnointia ja päättelyä, jopa asenteenmuutoksia ja ryhmäkuuluvuuksien valintaa. Kognitiivis-konstruktivistiset kehitysteoreetikot, mm. Jean Piaget, kuvasivat, millaisten vaiheiden kautta ihminen oppii rakentamaan maailman mielessään.

Ihmisen persoonallisuutta hahmotettiin yleisesti piirteinä, joiden mittaamiseen käytettiin psykologisia testejä kysymyslomakkeineen. Vygotskin ja hänen oppilaansa Lurijan kulttuurihistoriallinen teoria löydettiin uudelleen. Psykoanalyyttinenkin teoria alkoi avautua tiukasta viettiohjauksesta ja sai kognitiivissävytteisiä piirteitä (esim. objektisuhdeteoria). Myös toimintaa, päätöksentekoa ja sosiaalista vaikutusta tutkittiin.

Tältä ajalta on peräisin lukuisa joukko sosiaalipsykologian klassisia kokeellisia tutkimuksia. Perusmuodossaan ne tutkivat yksilön toimintaa sosiaalisessa tilanteessa. Eräs tuotteliaimmista oli Solomon Asch, joka tunnetaan mm. konformismin (yhdenmukaisuuteen taipuvaisuuden) tutkijana. Aschin koehenkilöt joutuivat mm. arvioimaan janojen pituuksia väärin vastaavien valekoehenkilöiden kanssa. Noin kolmasosa vastasi ennemmin ryhmän tavoin kuin omien silmiensä kertoman mukaan. Aschin koe on esimerkki ryhmän sosiaalisen vaikutuksen tutkimuksesta.

Muita tunnettuja nimiä ovat esimerkiksi ryhmien välisiä suhteita poikaleirikokeillaan tutkinut Muzafer Sherif ja auttamiskäyttäytymistä tutkineet Latané ja Darley, sekä jo aiemmin mainittu auktoriteetin ja tottelemisen tutkimisesta muistettu Stanley Milgram. Milgramin koe, jossa koehenkilöistä osa suostui antamaan jopa kuolettavaksi luulemansa sähköiskun toiselle (vale-)koehenkilölle tutkijan niin vaatiessa, on ehkä psykologian historian kuuluisin yksittäinen koe.

Valtavirran vieressä: sosiaalisuuden sosiaalipsykologiaa

Kun kognitiivinen sosiaalipsykologia oli kiinnittynyt vahvasti amerikkalaiseen psykologian traditioon, kehittyi sosiologian piirissä toisen tyyppisiä teorioita. Ne nojasivat sosiaaliseen toimintaan omana tarkastelutasonaan. Tämä oli toisaalta vastoin kognitiivisen psykologian yksilökeskeisyyttä, mutta eniten kuitenkin syntynyt vastalauseena sosiologisille rakenneteorioille, joissa yksilölle ei jäänyt juuri toimintavapautta.

Tätä usein mikrososiologiaksi kutsuttua ajattelua edustavat Erwin Goffmann ja Harold Garfinkel. Molempia kiinnosti vuorovaikutus ja miten se arkisissa tilanteissa järjestyy. Goffmanin ajattelu sai vaikutteita symbolisesta interaktionismista, jota myös edelleen kehitettiin. Siitä saivat vaikutteita myös Peter L. Berger ja Thomas Luckman, joiden kuuluisa tiedonsosiologinen teos "Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen" ilmestyi jo 1967, mutta joka nostettiin vasta 80-luvulla tieteen kaapin päälle uuden, kielellisen käänteen myötä.

Alkuun

Kriisikeskustelu ja uutta tutkimusta 1960-1970

Raflaavat kokeelliset tutkimukset olivat tehneet sosiaalipsykologiaa tunnetuksi ja aiheuttaneet yhteiskunnallistakin keskustelua yllättävillä tuloksillaan ja dramaattisuudellaan. Samoista syistä niitä alettiin kuitenkin myös yhä enemmän kritisoida. Latané ja Darley vitsailivat monimutkaisista kenttäkoejärjestelyistään, että heidän tutkimuksiinsa osallistui luultavasti puolet New Yorkin väestöstä. Yhä massiivisemmiksi paisuvia asetelmia pahempia ongelmia olivat kuitenkin kokeiden pätevyys ja eettinen kestävyys. Syntynyttä kiivasta ja poleemistakin väittelyä nimitetään usein sosiaalipsykologian kriisikeskusteluksi ja se oli kuumimmillaan 70-luvun alussa.

Laboratoriokokeiden kritiikki

Laboratoriokokeita arvosteltiin ensinnäkin siitä, etteivät laboratoriossa saadut tulokset välttämättä päde muualla elämässä. Sulkeistamalla ympäristö, muiden kanssa neuvottelu jne. pois tilanteesta ja yksinkertaistamalla sosiaalinen toiminta napin painalluksiksi poistettiin tilanteesta kaikki se inhimillinen, joka itse asiassa olisi mielenkiintoista ja merkittävää. Toisaalta koeasetelmat perustuivat suurelta osiin huijaukseen ja aiheuttivat sitä paitsi osallistujille ahdistusta ja stressiä. Erityisesti Milgramin tottelevaisuuskokeen osallistujat olivat koetilanteessa hyvin ahdistuneita ja joutuivat lisäksi kestämään nöyryytyksen omasta heikkoudestaan auktoriteetin alla.

Näitä ongelmia yritettiin ratkaista parantamalla kokeen jälkeen tapahtuvia palautekeskusteluja (debriefing). Osa tutkijoista katsoi kuitenkin, että koko kokeellisen tutkimuksen perusajatukset olivat pohjimmiltaan behavioristisia ja sellaisenaan kestämättömiä. Sen sijaan että tutkija voisi olla objektiivinen, tilanteen ulkopuolinen tarkkailija, myös hän on ihminen ja osallisena erityisessä sosiaalisessa tilanteessa - kokeessa. Koehenkilö taas ei ole vain reagoiva kone vaan päättelevä ja järkeilevä toimija aivan kuten tutkija itsekin. Kenneth Gergen julisti, ettei kokeet voineet myöskään tuottaa yliajallista tietoa - sosiaalipsykologia on aikamme historiaa.

Koko mittavan operationalisoinnin ja manipuloinnin sijaan Harré ja Secord ehdottivat yksinkertaista menetelmää: "Why not ask them" - miksi emme kysyisi heiltä itseltään. Heiltä on myös peräisin kuuluisa lentävä lause: "For scientific purposes, treat people as if they were human beings" - tieteellisissä tarkoituksissa kohtele ihmisiä ikään kuin he olisivat inhimillisiä olentoja.

"Uutta" eurooppalaista sosiaalipsykologiaa

Pitkästä aikaa myös Euroopasta alkoi tulla uusia merkittäviä teorioita, jotka tuntuivat välttävän perinteisen kokeellisen tutkimuksen ongelmia. Esimerkiksi Henry Tajfel kehitti sosiaalisen identiteetin teoriaa, jonka mukaan ihmisen sosiaalinen identiteetti koostuu koetuista ryhmäjäsenyyksistä. Ihmisen toimintaa ei voi ymmärtää, jos siitä suljetaan pois toiminta nimenomaan ryhmän edustajana.

Kriisikeskustelun suuret nimet Harré ja Secord esittivät kritiikin lisäksi myös vaihtoehdon perinteiselle tutkimukselle, ns. etogenian. Etogeniassa ihmistä tutkitaan laadullisin menetelmin, luonnollisissa tilanteissa ja tarkoituksellisesti toimivana. Analyysiyksikkö on episodi: jokin mielekkäästi jäsentynyt teko kuten jäätelönosto tai sosiaalipsykologian peruskurssin suorittaminen. Ihmisen toiminnassa on praktinen, materiaalisiin ja biologisiin tavoitteisiin tähtäävä puolensa, mutta olennaista on ekspressiivinen, ilmaisullinen ja merkityksellinen puoli. Erwin Goffmanin ajattelun tapaan etogeniassa nähdään keskeisenä ihmisen pyrkimys säilyttää sosiaalinen arvokkuutensa. Myöhemmin Harrén ajattelu on liikkunut yleisemmän sosiaalisen konstruktionismin suuntaan, johon hänellä onkin ollut merkittävä vaikutus.

Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoria taas enteili jo tulevaa kielellistä käännettä. Sosiaaliset representaatiot ovat jaettuja tapoja ymmärtää jokin sosiaalisesti merkityksellinen kohde. Jos jonkin representaation sisältöä alkaa luettelemaan, saattaa perinteinen stereotyypin käsite vaikuttaa samanlaiselta - esimerkiksi suomalaisen stereotyyppi saunoineen ja viinoineen. Moscovici korostaa kuitenkin sitä, etteivät sosiaaliset representaatiot ole yksilön käsityksiä, vaan kulttuurin konstruoimia kokonaisuuksia. Representaatio on sosiaalista tietoa. Representaatiot ovat toisaalta tapa, jolla tietoa kulttuurisesti järjestetään, toisaalta ne mahdollistavat ymmärrettävän kommunikaation. Voimme puhua suomalaisuudesta, koska meillä saman yhteisön jäseninä on suurin piirtein yhtäläinen käsitys siitä, mistä silloin puhumme.

Alkuun

Kielellinen käänne ja sosiaalinen konstruktionismi 1970/80 -

Jaettuja merkityksiä ja niiden luomista tutkii sosiaalipsykologiassa erityisesti sosiaaliseksi konstruktionismiksi nimitetty tutkimussuunta. Se ei ole yhtenäinen teoria tai liike, vaan joukko toisistaan poikkeavia teorioita, jotka jakavat lähtökohtanaan käsityksen, että inhimillinen maailma ja todellisuus rakennetaan sosiaalisesti ja erityisesti kielen kautta. Ankarimman konstruktionismin mukaan muuta kuin kielen maailmaa ei olekaan, mutta useimmat tyytyvät maltilliseen versioon: maailma on toki olemassa ja sillä on omat ihmisestä riippumattomat piirteensä, mutta meille näyttäytyvä maailma on aina sosiaalisesti välittynyt.

Tiede voi tutkia niitä tapoja, joilla tämä rakennustyö tapahtuu tai analysoida jonkin tietyn ilmiön rakentumista ja sille annettuja sisältöjä. Samalla se on kuitenkin itse aina mukana tuossa rakentamisprosessissa. Hyvä tutkimus kohdistaa kriittisen katseen myös itseensä ja pyrkii näyttämään lukijalle oman osuutensa tiedon rakentamisessa.

Uusia tutkimussuuntia

Sosiaalinen konstruktionismi on nimenomaan (sosiaali)psykologiassa käytetty termi, mutta se liittyy koko ihmistieteiden kenttää ravistelleeseen kielelliseen käänteeseen. Niinpä sen tutkimuskohteet ja tutkimusmenetelmät ovat pitkälti yhteisiä mm. sosiologian kanssa. Kontruktionistinen tutkimus käyttää enimmäkseen laadullisia tutkimusmenetelmiä.

Tunnetuin näistä uusista lähestymistavoista lienee diskurssianalyysi. Alunperin Foucault´lta saatu diskurssin käsite liittyy tiedon kulttuuriseen järjestymiseen. Se suomennetaan joskus puhetavaksi. Diskurssi luo kielen kautta kohteensa, ja tässä prosessissa keskeistä on valta: valta on valtaa määritellä ja asettaa ihmisiä erilaisiin positioihin eli asemiin, joita diskurssi heille mahdollistaa. Diskursiivisessa sosiaalipsykologiassa puhutaan usein myös tulkintarepertuaareista, kielellisistä sosiaalisista tietovarannoista, joita arjessa käytetään.

Diskurssit tulivat sosiaalipsykologiaan mm. Jonathan Potterin ja Margaret Wetherellin kirjassa "Discourse and social psychology. Beyond Attitudes and Behavior" (1987). Jo nimi kertoo konstruktionistien kriittisestä suhtautumisesta yksilölähtöiseen sosiaalipsykologiaan. Suurin kritiikki konstruktionisteja kohtaan onkin sitten ollut yksilöllisen ihmisen katoaminen tutkimuksesta.

Muita uudempia tutkimussuuntia sosiaalipsykologiassa ovat mm. argumentaation tutkimus ja uusi retoriikka (esim. Michael Billig), jäsenkategoria-analyysi ja "accounts"- eli selontekojen tutkimus sekä narratiivisuus ja kertomusmenetelmä. Garfinkelin ajattelun linjoja jatkava keskustelunanalyysi poikkeaa edellisistä keskittymällä keskustelun rakentumiseen eikä niinkään sen sisältöihin, mutta jakaa konstruktionistisen käsityksen kielestä ja tiedon sosiaalisesti rakennetusta luonteesta.

Kielellinen käänne, yhteiskunta ja tieteen poliittisuus

Tiedon ja maailmasta jakamiemme käsitysten sosiaalinen luonne toivat tutkimukseen myös poliittista kosketuspintaa. Kun konstruktionistinen katse suunnattiin esimerkiksi sukupuolen ja etnisyyden ilmiöihin, saatiin voimallinen argumentti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sama kriittinen katse suunnattuna länsimaiseen tieteeseen paljasti armotta, miten se on osaltaan tukenut ja tuottanut käsitystä valkoisista keskiluokkaisista miehistä ihmisen mittana, josta muut ovat poikkeamia.

Vuosisadan alun positivistinen ihanne - objektiivisella katsellaan todellisuudesta tietoa sellaisenaan kerännyt tiedemies - olikin lähinnä ollut sokea oman toimintansa kulttuurisille kiinnikkeille. Sosiaalitieteillä onkin läheiset yhteydet feministiseen, eli sukupuolta kriittisesti tarkastelevaan, ja muuhun "ei-valtavirran" tutkimukseen (esimerkiksi "black studies", "queer studies", post-kolonialistinen tutkimus jne.), jotka ovat olleet tärkeitä tieteen sisäisiä kriitikoita ja muutosvoimia.

Vaikka konstruktionistiset ajatukset ovat vaikuttaneet laajasti esimerkiksi kulttuurin ja kasvatuksen alojen keskusteluun, se ei ole johtanut sosiaalitieteen politisoitumiseen niin, että tutkijat itse olisivat lähteneet sankoin joukoin politiikan pariin. Sen sijaan konstruktionistit ovat tutkineet paljon julkisuuden tekstejä, poliittista argumentaatioita ja esimerkiksi lehtiaineistoja. Julkisuus on yksi keskeinen alue, jolla merkityksiä luodaan. Sosiaalipsykologit ovat kuitenkin ehkä muita sosiaalitieteitä enemmän korostaneet arkisen elämän konstruointiprosesseja ja arkipuheen tutkimusta.

Alkuun

Sosiaalipsykologia nyt - kahtia jakautunut tiede?

Sosiologiaa vai psykologiaa?

Sosiaalipsykologialle tieteenalana on ollut leimallista sen harvinaisen suuri tietoisuus omasta asemastaan ja identiteetistään emotieteidensä sosiologian ja sosiaalipsykologian välissä. Tätä keskustelua on käyty aina ja siihen tutustutetaan jo peruskursseilla. Yksi suosittu tapa esittää sosiaalipsykologian sisältöjä onkin ollut jakaa se ns. psykologiseen ja sosiologiseen sosiaalipsykologiaan.

Suomessa on katsottu Helsingin yliopiston sijoittuneen lähemmäs psykologiaa ja Tampereen lähemmäs sosiologiaa. Työnjako on yhä olemassa, mm. institutionaalisesti laitos- ja oppiaineyhdistelmissä, mutta sitä mukaa kun on todella hyväksytty tieteenalojen rajojen sopimuksenvaraisuus - niin, sosiaalinen rakentuminen - on vähentynyt tarve määritellä sitä yhtä ja ainoaa oikeaa sosiaalipsykologiaa. Tämä ei tietenkään tarkoita "anything goes" -mentaliteettia: sosiaalipsykologit keskustelevat yhä vilkkaasti siitä, millaista hyvä sosiaalipsykologinen tutkimus olisi.

Eurooppa vai Yhdysvallat?

Sosiologia/psykologia -jaolle esitetään joskus rinnakkaisena Eurooppa/Yhdysvallat -jako. Vaikka tälläkin dikotomialla on perustelunsa, on se osittain harhaanjohtava. Yksilökeskeinen sosiaalipsykologia eli kyllä kultakauttaan Yhdysvalloissa, mutta historiallisista syistä sinne sijoittui tuolloin myös sosiaalipsykologia ylipäätään. Yhdysvalloista on lähtöisin paitsi behaviorismi ja monet kognitiiviset teoriat, myös symbolinen interaktionismi, Goffman ja Garfinkel, joilla on vankka asema myös uudemmassa eurooppalaisessa tutkimuksessa. Euroopassa taas on myös huomattavia sisäisiä eroja sosiaalitieteiden suuntautumisessa. Osa amerikkalaisen ja eurooppalaisen sosiaalipsykologian eroista liittyy koko tiedekulttuurin yleisiin eroihin, ennemmin kuin sosiaalipsykologiaan sinänsä. Tätä havainnollistaa esimerkiksi erilainen tieteellisen kirjoittamisen tapa, johon tulet opintojen aikana varmasti tutustumaan.

Vanhat perinteet vai uusi kriittisyys?

Näiden ikuisuusjakojen lisäksi muodostui kriisikeskustelun ja kielellisen käänteen myötä uusi linjaero institutionalisoituneen sosiaalipsykologian sisälle. Suurin osa maailman sosiaalipsykologian opetuksesta on ns. perinteistä. Kriisikeskustelu nähtiin tarpeellisena kritiikkinä, mutta kokeellinen tutkimus katsottiin silti perustaltaan suositeltavaksi tieteelliseksi tutkimukseksi. Niinpä esimerkiksi Saksassa sosiaalipsykologian opiskelijoille kuuluu usein pakollisina tutkimusharjoituksina laboratoriokokeet kun taas laadullista metodologiaa tunnetaan vähän, ainakin perustutkintovaiheessa. Monet Suomessa konstruktionistista sosiaalipsykologiaa edustavat lähestymistavat luetaankin muualla maailmassa mikrososiologiaksi.

Olisi kuitenkin väärin nähdä, että kriittisyys on aina hyvästä ja uuden teorian myötä vanhat joutavat romukoppaan. Sosiaalipsykologiassa, kuten muissakin tieteissä, elävät vanhat ja uudet teoriat rinnakkain. Perinnettä kannattaa vaalia, sillä klassikoilla on aina uutta tarjottavaa jokaiselle sukupolvelle. Samalla jokaisella sukupolvella on myös oikeus käyttää niitä omalla tavallaan. Tiede on keskustelua, ja ilman eroja ei voi olla keskustelua.

Hajanaisuus on vahvuutta?

Näiden erojen ja limittymisten ei siis tarvitse olla esteenä hedelmälliselle tutkimukselle. Yhden totuuden alla tieteet helposti jähmettyvät. Sosiaalipsykologian sisäiset erot ovat siinä mielessä vahvuus, että ne pitävät yllä tärkeää kysymystä sosiaalipsykologian luonteesta. Tutkimuksen tulisikin aina muistaa kysyä myös omaa oikeutustaan ja järjellisyyttään. Tiedeyhteisön sisäinen kritiikki palvelee tätä tarkoitusta.

Sosiaalipsykologian toisistaan kauimmaksi ajautuneiden osien välinen dialogi voisikin tuottaa uusia ideoita koko tieteenalan hyödyksi. Tällöin on kuitenkin voitettava monia tiedekulttuuriin, perinteisiin, instituutioihin, arvovaltakamppailuun, ryhmäidentiteetteihin ja erilaisiin diskursseihin liittyviä esteitä - mutta sosiaalipsykologienhan luulisi ne tuntevan.

Syventävät tekstit:

Tiivistelmä: Sosiaalipsykologiaa aikajanalla

Eurooppalaisia alkujuuria:
-Wundt ja kansainpsykologia
-Le Bon ja joukkosielu
-Tarde - jäljittely ja innovaatio
-Mc Dougall ja viettien sosiaalipsykologia

Kurt Lewin - kenttäteoria
Kurt Lewin - ryhmä- ja toimintatutkimus
Behaviorismia: Skinner ja operantti ehdollistuminen
Klassisia tutkimuksia ja laboratoriokokeiden problematiikkaa
Dialogi: Sosiaalinen vaikutus

Sivun alkuun
Etusivulle

Lähteet:

Collier, G. & Minton, H.L. & Reynolds, G. (1991) Currents of Thought in American Social Psychology. New York: Oxford University Press

Helkama, K. & Myllyniemi, R. & Liebkind, K. (2001) Johdatus sosiaalipsykologiaan. Helsinki: Edita

Hewstone, M. & Stroebe, W. & Stephenson, G.M. (toim.) (1996) Introduction to Social Psychology. A European Perspective. Oxford: Blackwell Publishers

Hänninen, V. & Partanen, J. & Ylijoki, O. (2001) Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä. Jyväskylä: Vastapaino

Sampson, E. (1993) Celebrating the other. A dialogic account of human nature. New York: Harvester Wheatsheaf

Sekä toisaalla esiteltyjen teorioiden lähteet omalta osaltaan.