TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiaalipsykologian peruskurssi


Kognitiivista sosiaalipsykologiaa: syventävät tekstit
EtusivuSisällysluettelo

 

 

Dialogi: Humanismia ja biologiaa

Osa 2. Kun on tunteet - ja geenit

Tämä dialogi on pituutensa vuoksi jaettu kahteen osaan. Tässä toisessa osassa käsitellään emootioita ja otetaan kantaa biologisiin selityksiin ja uudempaan geenitutkimukseen. Teksti on yhtenäinen keskustelu, vaikka siihen on lisätty väliotsikoita selaamisen helpottamiseksi.

Attraktio ja emootiot
Auttaminen ja altruismi
Geenitutkimus ja yhteiskunta
Psykologian muita suuntauksia



-...Hetkinen. Huomasitko muuten, että se nyrkkeilyottelu loppui jo?

- Ai pahus. Kumpi voitti?

- Ohi meni.

- Näyttääkin vaihtuneen ihan toiseen tyylilajiin. Onpas vetisen näköinen suudelma.

(Attraktio ja emootiot)

- Olisiko tuo nyt sen aggression vastakohta?

- Ainakin Freud olisi varmaan sanonut niin ja olisi ehkä pitänyt esitelmän eroksesta, rakkaudesta tai seksuaalisuudesta. Tuollaisesta puhutaan psykologiassa ja sosiaalipsykologiassa kuitenkin yleisemmin attraktiona.

- Ai, siis jonkinlaisena vetovoimana tai viehtymyksenä?

- Se on yleistetty yksilön tuntemukseksi siitä, että joku vetää häntä puoleensa tietyllä voimalla jostain syystä. Minäpä suljen tuon toosan tuosta pois häiritsemästä. Noin.

- Vähän niin kuin magneetti toista?

- Juu, se voi olla sitten heikompi tai voimakkaampi. Jacob Levy Moreno esitti, että tämä attraktio on ryhmän kiinteyteen keskeisesti vaikuttava tekijä, ja että se ilmenee ryhmän jäsenten välisenä vuorovaikutuksena, tunteina sekä toimintana. Hän muuten kehitteli erityisen sosiometrisen menetelmän, missä koehenkilöiltä tiedustellaan heidän suhtautumistaan ryhmän muihin jäseniin ja tulosten perusteella laaditaan suhtautumistapoja kuvaava taulukko tai sosiogrammi.

- Ai, niin kuin miksi?

- Sosiometrisen tutkimusmenetelmän avulla on selvitelty muun muassa kouluissa, päiväkodeissa ja armeijassa ryhmien sosiaalista rakennetta, johtajuussuhteita, sosiaalisia asemia, ystävyysverkostoa, ryhmämoraalia ynnä muuta.

- Ja siis lähinnä attraktioon viittaamalla? Entäpäs ne tuhannet tunteet, joista lauluissa puhutaan? Onko psykologialla tai sosiaalipsykologialla mitään sanottavaa niistä?

- Ainakin Freudilla oli paljon sanottavaa tunteista, mutta se on sen verran pitkä tarina, että taidan jättää sen johonkin toiseen kertaan. Muiden psykologian suuntausten pääväittämät ovat ehkä helpommin tiivistettävissä. Kognitiivisen psykologian puolella on korostettu sitä, miten erilaiset fyysiset ärsykkeet, asiat tai tuntemukset tulkitaan. Esimerkiksi James-Langen tunneteoria esittää, että sisäelimissä ja lihaksissa tapahtuvien muutosten aistiminen on välttämätön ja riittävä ehto tunteen tunnistamiselle. Toiset ovat korostaneet, että kulttuurista löytyisi erityisiä tunne- ja ilmaisusääntöjä, jotka ohjaisivat tai rajoittaisivat aitojen tunteiden ilmaisua. Schachterin tunneteoriassa puolestaan myönnetään ruumiillisten muutosten ja fysiologisen aktivaation merkitys tunteiden välttämättömänä edellytyksenä. Kuitenkin se väittää, että tunteen laadun määrää se sosiaalinen tilanne, missä yksilö on silloin, kun hänellä ei ole välitöntä selitystä fysiologisesta aktivoitumisesta johtuvalle tunteelleen.

- Jos aistikokemukselle löytyy tavanomainen selitys, niin sitä ei ole tarvis nimetä tunteeksi?

- Kyllä. Toisten tunteiden havaitseminen perustuisi taas havaintoihin ja päättelyyn tilanneyhteydestä, paralingvistisistä vihjeistä - siis esimerkiksi äänen sävystä ja puheennopeudesta - sekä kinesteettisistä vihjeistä, kuten vartalon asennosta ja liikkumistyylistä. Konstruktionistinen emootiotulkinta puolestaan taas lähtee siitä huomiosta, että kulttuureista on löydettävissä jopa sellaisia tunneilmaisuja tai tunteenomaisia käyttäytymismuotoja, joiden vertailu keskenään tai niihin viittaavien käsitteiden kääntäminen kulttuurista toiseen on mahdotonta. Konstruktivistien mukaan emootioiden kokemiseen vaikuttaa keskeisesti se, millaisia käsitteitä sen piirissä on luotu viittamaan emootioiksi luokiteltaviin asioihin ja miten nämä käsitteet liittyvät sosiaalisen elämän yleiseen kudokseen.

- Tunteet nähdään siis kielellisinä ja kulttuurisina ilmiöinä? Eli jos kielestä puuttuu käsite vaikkapa vihaisuudelle, niin oltaisiin pelkästään ystävällisiä?

- Jean Briggs tutki inuitien - siis Kanadan eskimoiden - kielen tunnekäsitteitä. Heidän kielestään puuttuvat vihaisuuteen ja suuttumukseen liittyvät sanat.

- Oh hoh. Se ainakin kertoisi äärettömän lempeästä ja suorastaan epäaggressiivisesta elämäntavasta!

- Briggs ainakin mainitsi, että sopuisuudestaan huolimatta inuitit voivat nähdä väkivaltaisia unia ja että he kohtelisivat ajokoiriaan kovalla kädellä ja säälimättömästi.

- Jaa, että sympatiaa ei sitten riittänyt koirille saakka?

- Ei kai siinä suhteessa voi puhua tosiaan kovin intensiivisestä tunnetasolla tapahtuvaa myötäelämisestä? Tällainen sympatian käsite on liitetty erityisesti altruismin mahdollisuuteen.

Alkuun

(Auttaminen ja altruismi)

- Onko sekin jokin tunne, vai?

- Filosofisemmin altruismista on puhuttu tahdonsuuntana tai eettisenä käsityksenä, joka asettaa päämääräksi muiden parhaan.

- Siis lähimmäisenrakkauden ja epäitsekkyyden?

- Kyllä, on puhe siis sellaisesta toiminnasta, jonka motivaatio ymmärretään epäitsekkääksi. Tarkastelijasta riippuen altruismi ja sympatia on voitu esittää puhtaasti myönteisenä asiana tai sitten niitä on selitetty niin päin, että sympatisoiva auttaja itse asiassa yrittääkin lievittää toisen ahdingon itsessään herättämää huonoa oloa.

- Eli toimisi itsekkäästi tai itsekeskeisesti?

- Niin, altruismin vastakohdaksi on asetettu egoismi eli omien etujen ja oman nautinnon tavoittelun ensisijaisuus. Egoismin leirin tulkintaa vastaan on esitetty taas väite, että nimenomaan sympatia on toisen henkilön emootioiden ja tuntemusten passiivista noudattamista, josta olisi eroteltava empatia, joka olisi aktiivisempaa ja neutraalimpaa eläytymistä toisen tilanteeseen tai mielentilaan.

- Että empatia mahdollistaisi sitten aidon altruismin. Mutta eikös tuo nyt ole moraalisfilosofiaa ja putoa vähän sinun alasi ulkopuolelle?

- Ei ainakaan sikäli, että 1600-luvulta alkaen on käyty kiivaita keskusteluja siitä, kumpi näkökannoista vastaa aitoa, oikeaa tai alkuperäisempää ihmisluontoa. Luonnosta eli tarkemmin sanottuna biologiasta myös tuli se kamppailukenttä, jolla keskustelijat pyrkivät löytämään totuutta myös yleisestä ihmisluonnosta. 1800-luvun sosiaalidarwinistit vetosivat siihen, että luonnossa lajien kesken esiintyy kilpailua niukoista resursseista ja otukset yleisesti syövät toisiaan. Parhaiten menestyvät yksilöt pääsevät jatkamaan sukuaan ja siirtämään hankkimansa edut jälkeläisilleen. Täten he pitivät heikon yksilön auttamista myös ihmisten kesken epäluonnollisena ja haitallisena sekaantumisena luonnonvalintaan. Toisaalta esitettiin havaintoja siitä, miten eläinmaailmassakin saman lajin yksilöt saattavat harjoittaa keskinäistä avunantoa tai yhteistoimintaa. Keskustelu siis liittyi läheisesti sen perustelemiseen, miten asiat olisi järjestettävä yhteiskunnassa, jotta asiat olisivat ikään kuin luonnollisella tolalla.

- Eli kysymyksessä oli tavallaan poliittinen kamppailu, jossa oletettiin että yhteiskunta ja ihminen noudattavat, tai niiden ainakin pitäisi noudattaa, samoja lakeja tai säännönmukaisuuksia, joita luonnontieteilijät tahollaan keksivät?

- Asiat, joiden esiintymistä luonnossa korostettiin jakautuivatkin paljolti sen mukaan oliko tavoitteena perustella puhdasoppista markkinataloutta ja epätasa-arvoa vai pyrkimystä kommunismiin, anarkismiin tai yleisempään tasa-arvoisuuden ihanteeseen. Myöhemmin sosiaalipsykologiassa on koetettu tutkia erilaisilla kokeilla esiintyykö altruistista käyttäytymistä.

- No?

- Ainakin vaikuttaa siltä, mutta sen esiintymiseen vaikuttaa monia tekijöitä. Vuosien muuttuessa sosiaalidarwinismi on muuttunut sosiobiologiaksi. Sen mukaan altruistisen ja aggressiivisen käyttäytymisen biologinen selittämisen lähtökohdaksi pitää ottaa niin sanottu geenien itsekkyys. Sen mukaan evoluutiossa ei ole kyse yksilöiden tai lajien säilymisestä, vaan siitä, mitkä geenit säilyvät ja runsastuvat. Tilanteesta riippuen tämä voi johtaa hyvinkin erilaisiin käyttäytymismuotoihin. Aggressiivisuus olisi siten ollut joidenkin lajien kohdalla piirre, joka on mahdollistanut tehokkaan jälkeläisten tuotannon eli runsastumisen.

- Mutta ei kyllä mikä tahansa räiskiminen. Ainakaan omia sukulaisiaan ei tuosta geeninäkökulmasta kannattaisi vahingoittaa. Niillähän on paljon samoja geenejä.

- Aivan. Valikoimaton hyökkäävyys ei olisi runsastumista automaattisesti suosiva käyttäytymistaipumus ja sikäli tendenssiltään karsiutuva. Loppujen lopuksi tämä on kai aika neutraali positio kannanottona altruismin ja egoismin kysymykseen. Vaikka ei ole edes pystytty osoittamaan, että ihmisen ja eläinten käyttäytyminen todella olisi homologista eli samansyntyistä, on biologiselta pohjalta lähteviä pohdiskeluja tieteen piirissä pitkään sovellettu ihmisyhteisöihin ja yritetty löytää biologisia selityksiä ihmisen käyttäytymiselle.

- Oppirakennelma on kiistanalainen?

- Kyllä. Aina joudutaan tekemään vähintään sellainen myöntö, että ihmisen käyttäytymistä ohjaavat biologisten tekijöiden lisäksi monet muut tekijät.

Alkuun

(Geenitutkimus ja yhteiskunta)

- Mutta mikäli tiedotusvälineitä on uskominen, niin yhä useammat uudet tutkimustulokset näyttävät viittaavat siihen, että erilaisten asioiden taustalta löytyisi jokin sosiobiologinen selitys. Nykyäänhän geeneillä pyritään selittämään kaikenlaista: lihavuutta, rikollisuutta, ujoutta, älykkyyttä, itsekkyyttä, mielihyvän halua, väkivaltaa, säästäväisyyttä, masennusta.

- Aikaisemmin tosiaan ajateltiin, että monet mielenterveyden häiriöistä tai muista kurjuuden kukkasista johtuivat epätyydyttävästä perhe-elämästä tai psykologisista stresseistä. Saatettiin puhua jopa niiden yhteiskunnallisesta alkuperästä. Nyt ollaan taas kiinnostuneita yksilöiden ominaisuuksista, niiden erovaisuuksista ja etenkin käyttäytymisen liittymisestä biologisiin tekijöihin. 1900-luvun alussa samantapainen projekti oli vaistoteoria, joka kuitenkin ajautui vaikeuksiin, kun vähän jokaiselle asialle piti keksiä oma vaistonsa. Nyt tilanne on sikäli vähän erilainen, että tutkimus on empiiristä ja sellaisten suuremmassa joukossa esiintyvien tilastollisten yhteyksien osoittamista, jotka eivät kerro yksittäistapauksista oikeastaan mitään varsinaista selitystä.

- Miten niin?

- Jos nykyajan geenitutkija matkustaisi johonkin hypoteettiseen rasistiseen valtioon ja rupeaisi tekemään tutkimusta sosioekonomisen menestyksen ja perimän välisestä suhteesta, hän voisi kenties löytää geenin tai muutaman, joilla vaikuttaisi olevan lähes deterministinen kytkentä.

- Tarkoitat siis esimerkiksi ihon pigmenttiin vaikuttavia tekijöitä?

- Niin. Varsinkin, jos ei oltaisi saatu selville, mihin kyseinen tekijä varsinaisesti liittyy, tutkimustulosta voitaisiin referoida paikallisissa tiedotusvälineissä niin, että geenitutkija olisi löytänyt geneettisen syyn eli geenin XYZ sille, miksi jotkut ihmiset eivät pärjää yhtä hyvin kuin muut. Tilastollinen yhteyshän olisi päivän selvä. Neutraalia mikrobiologista havaintoa voitaisiin sitten käyttää perusteluna sille, miksi valtiossa esiintyy huomattavaa eriarvoisuutta.

- Erot perustuisivat siten johonkin luonnolliseen tekijään, joka voitaisiin nimittää geneettiseksi sairaudeksi tai geenivirheeksi?

- Periaatteessa tällaisten tutkimuksien tekijöiltä eivät työt lopu. Etsittävien tekijöiden tai yhteyksien listahan on periaatteessa loputon, koska logiikkanahan on se, että mitä tahansa uusia asioita tai erotteluja kulttuurin piirissä tai yhteiskunnassa keksitään tai tuotetaan, niille voidaan ruveta etsimään biologisia kytkentöjä.

- Sen sijaan, että tutkittaisiin suoraan kulttuuria tai yhteiskuntaa?

- Ajatellaanpa vaikka, että geenit olisivat vaatteita, jotka kerääntyvät kaappiin. Niillä on omat ominaisuutensa. Jostain syystä useat käyttökelpoisetkin vaatteet menettävä puettavuutensa ennen aikoja. Onko kysymys siitä, että vaate olisi jotenkin muuttunut huonoksi tai että sen suhteen olisi kyse jostain häiriöstä?

- Muotihan eli jotenkin sovelias, arvokas tai ihailua herättävä pukeutumistyylihän se siinä muuttuu. Muodin oikkuihin kuuluu sekin, että eräät vanhat vaatekappaleet voivat taas muodin muuttuessa tavallaan taas herätä henkiin. Mistä sitten sellainen into näiden geneettisten selvitysten tekemiseen ja niistä uutisoimiseen?

- Sille löytyy varmaan monia selityksiä: raha, vastakehitettyjen tutkimustekniikkojen uutuus, mutta ehkäpä myös tällaisten selitysten tilaus tietynlaisia yhteiskunnallisia käytäntöjä perustelevina esityksinä.

- Ihanko on oma teoriasi?

- No Jyri Puhakainen on kirjassaan "Persoonan kieltäjät" kiinnittänyt huomiota siihen, miten biotieteet aivotutkimuksen, genetiikan ja biokemian muodossa pyrkivät siirtämän kysymyksen vastuuseen ja vapauteen kykenevästä moraalisubjektista pois päiväjärjestyksestä. He tarjoavat selityksiä, jotka eliminoisivat sen eettisenä kysymyksenä ja vaientavat sellaisen keskustelun tarjoten tilalle objektiivisia luonnontieteellisiä selityksiä.

- Että kyse ei olisikaan vain tieteen edistymisestä?

- Puhakaisen mukaan esimerkiksi puhe aivotutkimuksen läpimurrosta ei perustu uuteen tietoon ihmisestä. Päinvastoin moderni aivotutkimus vaikutusvaltaisine edustajineen syöttää ihmisille uudessa muodossa vanhaa reduktionistista ja determinististä oppia ihmisestä, jota lukuisat tiedemiehet ovat aikaisemminkin tarjonneet. Sosiobiologiassakaan ei kysymys ole oikeastaan mistään täysin uudesta projektista. Sosiaalidarwinistithan pyrkivät aikoinaan korvaamaan moraaliset ja eettiset kysymykset yhteiskunnallisella tasolla luottamuksella vahvemman oikeuden siunauksellisuuteen, jonka he...

- ...siunauksellisuuteen? Eikö tuo ole nyt hieman liioiteltu ilmaus sellaisten tutkijoiden suhteen, jotka ilmeisesti yrittivät välttää muita kuin luonnontieteellisiä selityksiä.

- Sosiaalidarwinistien kehitelmät kiistivät kyllä varhaisemman kristillisen luontoromantiikan. Vaikka sosiaalidarwinismi taas korosti hyötyä, armottomuutta, kilpailua - siis lyhyesti olemassaolontaistelua - osa kristillisestä luontoromantiikasta suodattui nimenomaan sosiaalidarwinismin yhteiskuntaa koskeviin näkemyksiin.

- Erikoinen yhdistelmä...

- Sosiaalidarwinistithan olivat melkoisia yhteiskunnallisia optimisteja, jotka ajattelivat että moraalin ja etiikan lakkauttaminen saattaisi yhteiskunnan kukoistukseen, kuten jonkin kauniin luonnonmaiseman, joka on rehevöitynyt funktionaalisesti ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi omintakeisessa prosessissaan, jota säätelivät armottomat luonnonlait. Optimistista näköalaa tuki vielä tulkinta siitä, että evoluution historialla olisi itsessään vääjäämätön ja johdonmukainen suunta eli se olisi kehittymistä nimenomaan edistyksen tai korkeammalle kehittymisen merkityksessä. Se oli jo sentään tuottanut luomakunnan herran ja niin sanotusti alkeellisia yhteiskuntia, joten sosiaalidarwinistien mielestä luonnonvalinnan periaatteita olisi pitänyt alkaa soveltaa täysipainoisesti: korvata keinotekoiset tukahduttavat rajoitukset, moraali ja arvot kilpailulla, vastuun kieltämisellä ja täydellä vapaudella oman edun ajamiseen. Se tuottaisi ennennäkemättömän kukoistuksen myös yhteiskunnalle.

- Onhan se onnistunut tuottamaan Itämereenkin sinilevien ennennäkemättömän kukoistuksen!

- Joka tapauksessa Puhakainen argumentoi uusimmista tuulista, että aivotutkimuksessa on kysymyksessä eräänlainen näytelmä, jossa moraalisesti ja vastuullisesti toimiva ihminen yritetään tehdä tarpeettomaksi ja selittää hänen olemassaolonsa ja toimintansa lähinnä aivojen fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista prosesseista johtuvaksi. Puhakainen suosittelee kysymään sitä, mikä tai millainen on heidän poliittinen toimintaohjelmansa ja ihmiskäsityksensä. Tällöin voimme huomata asian joka yhdistää aivotutkijoita ja heidän kannattajiaan. Heidän politiikkansa ydin on behavioristien tutuksi tekemä ajatus, että persoonan pitäminen vastuullisena omasta toiminnastaan on "epätieteellistä" ihmisen ymmärtämistä. Siksi aivotutkijat kannattajineen pitävät ajatusta vapaasta ja vastuullisesta ihmisestä vääränä lähtökohtana ihmisen toiminnan ymmärtämiselle ja ihmisten välisten sosiaalisten suhteiden tarkastelemiselle.

- Miksi he nyt muka tekisivät mitään politiikkaa tai mitään muuta kuin arvovapaata ja puhdasta tiedettä? Sitä paitsi kuka muu heidän tutkimuksestaan olisi kiinnostunut kuin aivotutkijat itse.

- Onpa aika monetkin, ja ihmisiähän ne aivotutkijatkin ovat. Puhakainen esittää projektin pyrkimykseksi korvata ihmistä koskeva eettinen ja poliittinen keskustelu tieteellisellä puheella ihmisen aivoista. Se mahdollistaisi tiedemiesten ja heitä kannattavien byrokraattien ja poliitikkojen vallan kontrolloida ihmisten elämää ja käyttäytymistä. Sen sijaan että pitäisimme vaikkapa aivotutkijoiden julistuksia uutena mielen tieteenä, Puhakainen suosittelee, että meidän tulisi nähdä heidän pyrkimyksensä läpeensä poliittisina julistuksina, joiden keskeisenä päämääränä on oikeuttaa ja perustella tieteellinen asiantuntijavalta ihmistä kohtaan.

Alkuun

(Pykologian muita suuntauksia)

- Muuten, jos olen ymmärtänyt oikein, niin psykologia on nykyään lähinnä kognitiivista psykologiaa ja biologiaa. Onko sillä muita mahdollisuuksia?

- Freudhan kehitteli psykoanalyysin, joka ei oikeastaan koskaan ole ollut psykologian valtavirta ja nykyisin se on vielä marginaalisempi koulukunta, vaikka sen traditiolla on edellään kannattajansa ja kehittelijänsä.

- Kaikkihan nyt osaavat puhua asiantuntevasti neurooseista ja tiedostamattomista haluista ja toiveista!

- Freud on tosiaan popularisoitunut aika tavalla. Sitten taas sosiologian ja sosiaalipsykologian piirissä on taas 1980-luvulta lähtien vaikuttanut voimakkaammin suuntaus nimeltä sosiaalinen konstruktionismi. Se on pyrkinyt liudentamaan tiukkaa jakoa yksilöihin ja yhteiskuntaan korostamalla ihmisten aktiivista toimintaa niin käytännöllisinä yhteiskunnan jäseninä kuin sen merkitysten ja erottelujen muodostajina ja käyttäjinä. Sosiaalisen konstruktionismin mukaan paras tapa ymmärtää ihmistä on tuntea se merkitysjärjestelmä, jonka rakentamiseen ja ylläpitämiseen hän osallistuu. Se oikeastaan siirtää tutkimuksen painopisteen perinteisen sosiologian ja psykologian työnjaosta kielen, puheen, tekstien ja kulttuurin merkitysjärjestelmien tasolle.

- Mutta oliko vielä muuta oikeasti psykologista vaihtoehtoa?

- Psykologian piirissä on vaikuttanut sellainenkin virtaus kuin humanistinen psykologia. Sille tyypillistä on ihmisen subjektiivisen elämysmaailman ja yksilöllisyyden korostaminen psyyken tutkimuksessa sekä luonnontieteiden tiedeihanteeseen perustuvan psykologisen tutkimuksen vastustaminen. Humanistisen psykologian huomattavimpia edustajia ovat olleet yhdysvaltalainen Abraham Maslow ja Carl Rogers. Suomalaisista suuntausta on edustanut Lauri Rauhala.

- Mitäköhän he ovat saaneet aikaiseksi?

- Maslow tutki muun muassa tieteen ja luovan yksilön psykologiaa, erityisesti itsetoteutusta, sekä kehitti biologisten ja psykologisten tarpeiden motivaatiohierarkian.

- Ai joo, se on tämä että ensin pitää olla ruokaa ja katto pään päälle ennen kuin voi harkita viulun soittoa tai muuta korkeampaa hengentoimintaa.

- No suurin piirtein. Rogers taas kehitteli humanistisen psykologian ja henkilökohtaisten kokemusten sekä itsekäsityksen merkitystä korostavan fenomenologisen persoonallisuuskäsityksen, jossa hän korostaa jokaisen ihmisen mahdollisuuksia kehittää itseään ainutkertaiseksi yksilöksi. Rauhala on puolestaan käsitellyt psykologiaa ja psykoterapiaa eksistentiaalisen fenomenologian näkökulmasta. Rauhalan esittämässä ihmiskäsityksessä keskeisiä käsitteitä ovat tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus eli olemassaolo ihmisen suhteina omaan elämäntilanteeseensa.

- Kuulostaapas filosofiselta!

- Joo, enkä jaksa enkä osaakaan enempää. Kutsu Rauhala selittämään tai mene kirjastoon! Voisitko keittää teetä, suuta kuivaa?

- Juotko muuten sen sympatian tai empatian kanssa vai ihan raakana?

- Kaksi lusikallista ja loraus sitä toista, kiitos.

Alkuun
Lähteet