TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiaalipsykologian peruskurssi


Kognitiivista sosiaalipsykologiaa: syventävät tekstit
EtusivuSisällysluettelo

 

 

Lawrence Kohlberg ja moraalikehityksen vaiheet

Kohlbergin tutkimusohjelma
Moraalikehityksen vaiheet
Soraääniä vaiheiden ulkopuolelta?
Kohlbergin teorian merkitys

Lawrence Kohlbergin (1927-1987) moraalikehitystä kuvaava teoria on yksi (sosiaali)psykologian keskustelluimpia. Kohlberg oli Jean Piaget´n rinnalla kognitiivis-strukturalistisen teorian keskushenkilöitä. Heidän perusajatuksensa oli, että lapsen kognitiivinen kehitys etenee laadullisesti toisistaan poikkeavissa vaiheissa. Nämä vaiheet edellyttävät tiettyä psykologista kypsyystasoa, niinpä niiden järjestystä ei voi muuttaa eikä niitä voi ohittaa. Jokaisella uudella tasolla lapsen ajattelu tekee laadullisen hyppäyksen. Kognitiivisen kehityksen tasoa ilmentävä ajattelun rakenne, struktuuri, esiintyy kaikessa yhteyksissä, eikä siis ole sidoksissa ajattelun sisältöön.

Kohlberg aloitti teoriansa kehittelyn jo väitöstutkimuksessaan 1950-luvun loppupuolella, ja jatkoi sen parissa kuolemaansa asti.

Kohlbergin tutkimusohjelma

Kohlbergin tutkimustapa oli haastatella poikia säännöllisin väliajoin kouluiästä aikuisuuteen. Ajan tavan mukaan ei nähty mitään ongelmallista siinä, että tällä tavalla valikoitunut aineisto edusti koko ihmiskuntaa. Myöhemmin vastaavia tutkimuksia on tietysti tehty myös tyttöjä haastattelemalla. Pojille esitettiin erilaisia ongelmallisia tilanteita ja heitä pyydettiin perustelemaan, mitä tarinan keskushenkilön tulisi tehdä ja miksi. Vastauksista eroteltiin eri moraalikehityksen vaiheita ilmaisevat lausumat ja ne pisteytettiin. Näin saatiin kokonaiskuva siitä, millä tasolla vastaaja oli. Pistejärjestelmää kehitettiin moneen kertaan edelleen.

Uutta Kohlbergin tutkimusotteessa oli, että hänen esittämänä ongelmat olivat aitoja dilemmoja - niihin ei ollut yksiselitteistä oikeaa vastausta kulttuurin normien perusteella ja ne sopivat pohdittavaksi aikuisille siinä missä lapsillekin. Siihen asti lapsen moraalistumiskehitys oli ymmärretty yhteisön olemassa olevien normien omaksumiseksi ja toteuttamiseksi. Kohlberg ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tästä "opin perillemenosta", vaan lasten omasta kyvystä käsitellä moraalisia ongelmia.

Tunnetuin Kohlbergin käyttämä ongelma oli ns. Heinzin dilemma. Heinzin vaimo on kuolemansairas, mutta hänen sairauteensa on olemassa lääke. Apteekkari on kuitenkin ylihinnoitellut sen, joten Heinzilla ei ole varaa ostaa lääkettä. Pitäisikö Heinzin pelastaa vaimonsa henki varastamalla lääkkeen?

Alkuun

Moraalikehityksen vaiheet

Kohlberg luokitteli moraalin kehitysvaiheet kuuteen (tai viiteen) vaiheeseen. Teoria eli tutkimuksen edetessä, joten oppikirjatkin esittävät siitä eri versioita. Tämä kuvaus noudattelee Klaus Helkaman - Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian professori ja Kohlberg-asiantuntija - viime aikaisia esityksiä kirjoissa Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä (2001) ja Johdatus sosiaalipsykologiaan (2001). Vaiheet jakautuvat kolmelle eri tasolle, joista kukin sisältää kaksi vaihetta. Korkeimman tason kaksi vaihetta Kohlberg myöhemmin yhdisti.

Kohlbergin moraaliarvioinnin vaiheet:

Esikonventionaalinen taso 1. Heteronominen moraali
2. Oman edun ja reilun vaihdon moraali
Konventionaalinen taso3. Hyvien ihmissuhteiden moraali
4. Sosiaalisen järjestelmän ja omantunnon moraali
Postkonventionaalinen tai periaatteiden taso 5. Yhteiskuntasopimuksen tai yksilön oikeuksien moraali

Esikonventionaalinen taso

Esikonventionaalisella tasolla lapsi katsoo asioita yleisen strukturalistisen kehitysteorian mukaisesti omasta välittömästä perspektiivistään. Moraalikehityksen ensimmäisessä vaiheessa, heteronomisen moraalin vaiheessa, hyvä ja paha perustuu lapsen mielessä rangaistuksiin ja palkintoihin. Hän välttää rangaistuksia ja tarkastelee "pahaa" aiheutetun fyysisen vahingon kannalta, huomioimatta esimerkiksi tekijän tarkoituksia tai motiiveja. Toisessa vaiheessa lapsi on oppinut, että muillakin on vastaavia pyrkimyksiä kuin hänellä itsellään. Toista vaihetta luonnehtiikin oman edun tavoittelun lisäksi reilun vaihdon moraali. Lapsi kykenee vastavuoroiseen vaihtoon: jos sinä minulle, niin minä sinulle.

Heinzin dilemmaan annetuissa vastauksissa esikonventionaalinen taso näkyy sentyyppisinä kannanottoina kuin "varastamisesta rangaistaan, se ei kannata" tai "saa varastaa, koska vaimo on Heinzille tärkeä".

Konventionaalisen moraalin taso

Konventionaalisuus tarkoittaa sopimuksenmukaisuutta, joten konventiaalisen tason moraali liittyy sovinnaisuuteen ja sääntöjen noudattamiseen. Kolmannessa moraalikehityksen vaiheessa lapsi on oppinut yhdistämään eri ihmisten perspektiivejä, ja pyrkii välittömissä ihmissuhteissa sosiaaliseen hyväksyntään noudattamalla sääntöjä. Helkama kuvaakin vaihetta hyvien ihmissuhteiden moraaliksi.

Neljännessä vaiheessa lapsen ajatteluun tulee mukaan sosiaalisen järjestelmän taso. Hän ymmärtää lait yhteisiksi velvollisuuksiksi, joita kaikkien on noudatettava. Hyvään ihmisyyteen kuuluu instituutioiden ja sosiaalisen järjestyksen ylläpitäminen.

Tällä tasolla Heinzin ratkaisua voidaan perustella esimerkiksi siten, että "varastaminen on epärehellistä ja vastoin lakia - mitä siitä tulisi jos kaikki alkaisivat varastaa mitä haluavat" tai "Heinzin velvollisuus on pitää huolta vaimostaan".

Postkonventionaalinen, moraaliperiaatteiden taso

Kohlbergin mukaan useimmat ihmiset saavuttavat elämänsä aikana konventionaalisen moraalin tason. Ylimmälle, postkonventionaaliselle tasolle ei yltänyt hänen omasta aineistostaan kolmekymppisenä kukaan.

Viidennessä vaiheessa moraalin perustana on yhteiskuntasopimus ja yksilön jakamattomat oikeudet. Näistä periaatteista johdetaan muut säännöt. Alunperin teoriassa esiintyneessä kuudennessa vaiheessa pyrittäisiin noudattamaan näidenkin takana olevia yleispäteviä moraaliperiaatteita, mutta Kohlberg luopui luokasta ja yhdisti sen viidenteen, koska siihen kuulujia ei tahtonut löytyä ja erottelu oli vaikeaa.

Ylimmän tason vastaukset Heinzin dilemmaan vetoavat sellaisiin asioihin, kuin että "ihmishenki on arvokkaampi asia kuin omistusoikeus". (90-luvun lopussa sattui tapaus, jossa turkistarhaaja puolusti elinkeinoaan ampumalla kohti tarhalleen tulleita eläinaktivisteja. Seurannut keskustelu osoitti, ettei näiden arvojen järjestyksestä olla aina välttämättä tätä mieltä.) Filosofi Timo Airaksinen taas perustelee Helkaman mukaan kantaansa näin: "Vaimo ja kaikki muut ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Jos vaimon vuoksi saa varastaa, saa kaikkien muidenkin vuoksi. Olisi siis pysyvä velvollisuus varastaa, mikä on aivan mieletöntä".

Miksi niin harva tuntui edenneen moraaliperiaatteiden tasolle, vaikka se tuntuu useimmille aikuisille itsestään selvältä perustelutavalta? Yksi selitys voisi olla, että Kohlberg luokitteli vastaajat heidän perusteluissaan vallitsevan tason mukaan. Tämä perustui ajatukseen, jonka mukaan ylemmälle tasolle siirryttäessä vanhojen vaiheiden ajattelutavat muuntuvat, eikä niitä enää käytetä sellaisenaan. Osoittautui kuitenkin, että alemmankin tason selitystavat säilyvät käytössä myöhempien omaksumisen jälkeen. Ehkä luku olisi toinen, jos laskettaisiin kaikki, jotka esittivät yhdenkin korkeimman tason perustelun? Vapaasti puhuessaan ihmiset eivät yleensä tyydy yhteen vastaukseen, vaan erittelevät monenlaisia argumentteja ja näkökulmia selvitellessään ajatuksiaan niiden suhteen. Tällaista monipuolisuutta ei Kohlbergin luokituksissa otettu huomioon arvioitavana tekijänä.

Alkuun

Soraääniä vaiheiden ulkopuolelta?

Kohlbergia vastaan on esitetty paljon kritiikkiä, joka sivuaa strukturalistisiin teorioihin muutenkin kohdistettua kritiikkiä. Kohlberg pyrkii luomaan yleispätevää teoriaa poissulkevine luokkineen, joten se suorastaan kutsuu kehittelemään teoriaan sopimattomia tapauksia. Yksi kuuluisimmista Kohlberg-kriitikoista on Carol Gilligan. Kirjassaan "In a Different Voice" (1982) hän kritisoi psykologian tapaa käsitellä miehiä synonyymina ihmiselle. Tällöin naisten mahdollinen erilaisuus näyttäytyy poikkeavuutena ja epänormaaliutena.

Gilliganin kritiikki kohdistuu erityisesti Kohlbergin yksilökeskeisyyteen: hänelle lapsi on egoistinen olento, joka vasta vähitellen oppii ottamaan muut huomioon. Haastattelemiensa tyttöjen ja naisten puheesta Gilligan osoittaa, miten nämä itse asiassa tuntuvat ottavan jo varhain ensimmäisenä huomioon muut ihmiset ja sosiaaliset suhteet. Monien naisten on (ollut?) opittava kantapään kautta pitämään huolta myös omista oikeuksistaan. Vaikka sekä aikuisten miesten että naisten moraalikehitys päätyisi samantyyppiseen kypsyyteen, he voivat päätyä sinne eri reittiä. Taustalla voidaan nähdä eri asioita painottava, sukupuolen mukainen sosialisaatio.

Niinpä kouluikäiset tytöt saattoivat Heinzin dilemman edessä kokea liki mahdottomana antaa ratkaisua muodossa "varastaa-ei varasta". Heidän mielestään ongelma oli sosiaalisissa suhteissa Heinzin, apteekkarin ja vaimon välillä, jolloin asia voidaan selvittää yhteisön avulla tai neuvottelemalla. Apteekkari voisi vaikka antaa lääkkeen osamaksulla, tai joku muu voisi lainata rahat Heinzille. Apteekkari voidaan saada ymmärtämään Heinzin ahdinko. Tärkeää olisi, ettei tällaisia sosiaalisia suhteita uhkaavia tilanteita pääsisi edes syntymään. Tällainen sosiaalinen ratkaisu ei ole sijoitettavissa mihinkään Kohlbergin luokista, sillä siinä ongelma ei tematisoidu yksilön valinnan ongelmaksi, vaan yhteisön toimintatavan ongelmaksi.

Gilliganin kritiikin hyödyllisyys ei piile siinä, että naiset olisivat jotenkin välttämättä erilaisia kuin miehet. Tällaiset erot ovat kulttuurisia ja historiallisia. Pikemminkin se varoittaa tutkijaa ylipäänsä pitämästä itsestään selvänä sitä, mikä hänen omasta näkökulmastaan on loogista ja järkevää. Tällöin tutkija on vaarassa sulkea korvansa vaihtoehtoisilta käsitteellistämisen tavoilta, joihin Gilliganin kirjan nimen "eri äänellä" viittaa. Antti Eskolaa (1997) mukaillen; luokittelevat ja pisteyttävät, teknisesti sovellettavat teoriat saattavat herkästi alkaa elää omaa elämäänsä irrallaan aineistosta ja tuottaa mitä tuottavat - omiaan. Kulttuurimme hierarkioista ja tieteen sukupuolittuneista käytännöistä johtuen tuo sivuutettu "eri ääni" on usein kuulunut naisille - tai ylipäänsä muille kuin länsimaisille valkoisille keskiluokkaisille miehille.

Alkuun

Kohlbergin teorian merkitys

Koska Kohlberg loi tutkijatovereineen selkeän ohjeiston ja pisteytysjärjestelmän, jonka mukaan moraalin kehitysvaiheita voisi mitata, on tällaisia tutkimuksia tehty myöhemmin runsaasti. Kohlbergin kehitysvaiheille on myös saatu paljon tukea. Tukea heikentää kuitenkin se, että tulokset on tehty Kohlbergin oman menetelmän pohjalta, eikä niissä ole siis otettu huomioon kriitikoiden esiin nostamia ulottuvuuksia, kuten vastausten monipuolisuutta tai sosiaalista tematisointia.

On kuitenkin osoittautunut varsin varmaksi se, että moraaliarvioinnit kehittyvät Kohlbergin kuvaamassa järjestyksessä. Jatkotutkimuksissa ei ole havaittu, että ylemmän vaiheen perusteluja esiintyisi ennen kuin alempiakin vaiheita käytetään. Ylimpien tasojen perusteluja tutkittavat ovat alkaneet käyttää n. 16-vuotiaasta eteenpäin. Tämä mukailee kognitiivisen kehityksen periaatetta etenemisestä konkreettisesta abstraktiin, ja että kehityksen kynnysvaiheisiin liittyy biologisen kypsymisen vaatimuksia.

Eroja miesten ja naisten sijoituksissa ei ole suomalaisissa tutkimuksissa havaittu. Sen sijaan jonkin verran eroja on havaittu sen mukaan, kuinka tottuneita tutkittavat ovat käsittelemään moraaliongelmia tai kuinka paljon he ovat tottuneet tai joutuneet perustelemaan arvovalintojaan. Esimerkiksi vähemmistön edustajat ovat saaneet joissakin tutkimuksissa korkeampia pisteitä. Kuten kaikissa haastatteluun perustuvissa menetelmissä, antaa tutkittavien verbaalinen sujuvuus ja tottuneisuus oman lisänsä tuloksiin. Argumentointi on myös taito, vaikka Kohlberg yrittääkin kiertää tätä nimenomaan rakenteita tutkimalla.

Kohlbergin tutkimus on siis kestänyt hyvin aikaa ja ollut produktiivinen eli tuottoisa, sillä siitä keskustellaan yhä. Tällaiset teoriat ovat jossain mielessä jopa tieteen parasta antia, sillä ne pakottavat muutkin keskustelemaan ja artikuloimaan omia kantojaan. Teoria lienee klassikko myös ajattoman aiheensa vuoksi. Kysymys siitä, miten yksilöt moraalistuvat, eli motivoituvat sisäisesti - ei vain ulkoisesta pakosta - mukautumaan yhteiselämän vaatimuksiin, on kaikkien sosiaalitieteiden ytimessä. Tähän keskusteluun Kohlberg halusi antaa oman panoksensa. Eikä vain keskusteluun - Kohlberg perusti ja johti myös kokeilukouluhankkeita, joissa moraalikehitystä haluttiin edistää suotuisalla sosiaalisella ilmapiirillä.

Anu Pietikäinen

Alkuun

Lähteet:

Eskola, A. (1997) Jäähyväisluentoja. Helsinki: Hanki ja jää

Gilligan, C. (1982) In a different voice: Psychological theory and women´s development. Cambridge, Mass. : Harvard University Press

Helkama, K. & Myllyniemi, R. & Liebkind, K. (2001) Johdatus sosiaalipsykologiaan. Helsinki: Edita.

Hänninen, V. & Partanen, J. & Ylijoki, O. (2001) Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä. Tampere: Vastapaino