TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiaalipsykologian peruskurssi


Katsaus sosiaalipsykologian historiaan: syventävät tekstit
EtusivuSisällysluettelo

 

 

Kurt Lewin - ryhmä- ja toimintatutkimus

Yhdysvallat ja uusi suunta
Sensitiivistä dynamiikkaa
"Nurmikenttäteoria"

Yhdysvaltoihin muutto toisen maailmansodan seurauksena aloitti oikeastaan kokonaan uuden vaiheen Lewinin urassa. Kenttäteoria yleensäkin alkoi olla taakse jäänyttä aikaa, kun hän siirtyi käytännölliseksi tutkijaksi, kokeiden tekijäksi ja yhteiskuntapoliittiseksi vaikutusagentiksi. Lewinin myöhemmän kiinnostuksen kohteena olivat erityisesti ryhmien toiminta, sosiaaliset ongelmat ja sosiaalinen muutos. Tässä työssä Lewinin sosiaaliset taidot ja tekninen mielikuvitus erilaisten kokeiden järjestämisessä pääsivät oikeuksiinsa. Saksa oli ollut Lewinille yksilöpsykologian ja kenttäteorian aikaa; nyt hän oli sen sijaan matkalla amerikkalaisen kokeellisen sosiaalipsykologian klassikoksi.

Yhdysvallat ja uusi suunta - »mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria»

Vuosina 1935-44 Lewin työskenteli Iowan yliopistossa. Eräs usein mainittu Lewinin ohjauksessa syntyneistä kokeista oli "ryhmäilmastojen" tutkimus, jonka Ronald Lipitt ja Ralph White tekivät 1938-1939. He kokosivat joukon lasten leikkiryhmiä, joita ohjaavat aikuiset johtajat sovelsivat erilaisia johtamistyylejä: itsevaltaista ja määräilevää, demokraattista sekä "johtamatonta johtajuutta" (laisser faire; ransk. antaa tapahtua). Toisen maailmansodan aikana Lewin oli jatkuvasti mukana tutkimuksissa, jotka mm. pyrkivät löytämään tehokkaimmat tavat ihmisten ravintotottumusten muuttamiseen, selvittämään ryhmäpäätöksenteon vaikutusta tehtaan tuottavuuteen ja arvioimaan psykologisen sodankäynnin tuloksia.

Näissä tutkimuksissaan hän totesi, että on helpompaa muuttaa yksilöitä kun he ovat muodostaneet ryhmän kuin muuttaa heitä erikseen. Lewin oli tavallaan tehnyt havainnon normeista, jotka Émile Durkheim oli nostanut sosiologiassaan esiin muutamaa kymmentä vuotta aikaisemmin. Lewinin muutoshakuisessa työssä ongelmaksi nousi yksilö, jonka toimintaan haluttiin vaikuttaa. Oli esimerkiksi helpompi saada perheenemännät lisäämään maidon kulutusta ryhmissä kuin yksilöille suunnatuilla luennoilla.

Lewinin näkemykseksi tuli, että (normatiivinen) ryhmä vaikuttaa ensisijaisesti yksilön käyttäytymiseen ja "asenteisiin". Näissä töissä ryhmä esiintyi Lewinille kohteena, jonka muuttamiselle hän haki vertauskuvat - yllättäen - fysiikasta.Muutoksessa oli kolme vaihetta:

1) sulattaminen, eli aiempien ryhmänormien merkityksen vähentäminen
2) uusien normien luominen
3) uudelleenjäähdyttäminen, jossa tapahtuu »kiteytymisprosessi», jossa uudet normit vakiintuvat lujiksi.

Kaikissa näissä vaiheissa yksilön osallistuminen ryhmäpäätöksentekoon tuotti muutoksen todennäköisemmin kuin vetoamalla häneen yksilönä. Yksilöt olivat halukkaampia harkitsemaan uusia normeja, mikäli heidän ryhmänsä avoimesti vähentää aiempien normien merkitystä. Uudet normit myös omaksuttiin nopeammin, jos ne nähtiin ryhmäpäätöksen tuloksena syntyneiksi eikä ulkopuolelta annetuiksi. Muutos ryhmässä ei tietenkään välttämättä lähde ryhmässä itsestään liikkeelle tai kulje "ryhmäteknikon" toivomaan suuntaan. Siksipä yhtä olennainen, kuin havainto mahdollisuudesta käyttää ryhmäpaineen voimaa yksilöjen muuttamiseen, ovat myös kaikki ne mahdolliset vaikuttamisen, neuvottelun, suostuttelun tai manipulaation taidot ja keinot, joilla ryhmä kootaan ja ohjataan halutun suuntaiseen muutosprosessiin; on synnytettävä eräänlainen "ryhmäilmiö".

Tätä periaatetta alettiin kutsua amerikkalaisen sosiaalipsykologian piirissä toimintatutkimukseksi. Lewin ehdotti jatkuvasti eri tapoja, joilla voitaisiin luoda siltaa teoreettisen sosiaalitieteen ja hallintokäytäntöjen välille. Näissä suhteissa se poikkeaa sekä lähtökohdiltaan, menetelmiltään, päämääriltään että filosofialtaan huomattavasti ranskalaisen sosiologin Alain Tourainen kehittelemästä interventiotutkimuksesta, joka niinikään kohdentuu ryhmiin ja sosiaalisiin liikkeisiin, ja josta joskus puhutaan myös toimintatutkimuksena. Nykyään toimintatutkimuksen termiä käytetään lewiniläistä tutkimusta yleisemmin. Yleensä toimintatutkimukset ovat osa jotakin konkreettista kehittämishanketta, jossa tutkimus toimii kehitystoiminnan välineenä ja jossa myös tutkija osallistuu prosessiin.

Alkuun

Sensitiivistä dynamiikkaa

Kerrotaan, että johtaessaan yhdyskuntatyöprojekteja Connecticutissa 1946 Lewin ja Ronald Lipitt kävivät iltaisin läpi päivän ryhmäkeskusteluja ja yrittivät psykologisesti tulkita, mitä niissä oli tapahtunut. Paremman tekemisen puutteessa päivän koulutukseen osallistuneet ilmestyivät kuuntelemaan näitä iltakeskusteluja. Heiltä saatu palaute: selittelyjen, tulkintojen, puolustelujen ja väärinkäsitysten kiihkeät vuorosanat tekivät pian tulkintailloista koulutukseen käytettyjä päiviä kiinnostavampia.

Näistä tapahtumista katsotaan alkaneen ns. sensitivity training. Siitä tuli eräänlainen ryhmäterapialiike, jonka toiminnassa on pyritty pienehköissä ns. T-ryhmissä lisäämään osanottajien herkkyyttä havaita muiden ihmisten odotuksia ja tarpeita sekä vapautua omaa toimintaa rajoittavista estoista ja sosiaalisista ennakkoluuloista. Tällä myös »ryhmätyön itsepalautteen periaatteena» tunnetulla keksinnöllä oli oma roolinsa myös siinä työssä, missä normisosiologisesta näkökulmasta hyvää, sallittua, sopivaa, toivottua tai ihailtua käytöstä ruvettiin käsitteellistämään »sosiaalisiksi taidoiksi».

Näihin aikoihin Lewin alkoi käyttää käsitettä ryhmädynamiikka (group dynamics), jolle Lewin perusti tutkimuskeskuksen Massachusettsin teknologiseen instituuttiin (MIT). Lewin siirtyi Iowasta tutkimuskeskuksensa johtajaksi. »Ryhmädynamiikka» oli viimeinen Lewinin fysiikan alueelta johtamista kuuluisista käsitteistä: "dynamiikka" ilmaantui englanninkieleen 1700-luvun lopulla viittaamaan siihen mekaniikan osaan, joka käsittelee kappaleiden liikkeitä ja niihin liittyviä voimia. Lewin ei ehtinyt kehitellä siitä kenttäteorian kaltaista Suurta Teoriaa mutta käsite jäi elämään ja kuvaa ryhmän sisäisiä tapahtumia.

Se, mitä Lewinin lanseeraamalla ryhmädynamiikan käsitteellä voi ymmärtää riippuu siitä, otetaanko se kirjaimellisesti omat kaavansa ja lainalaisuutensa sisältävänä "fysiikkana" vai nähdäänkö se metaforana voimista: erilaisista ja yllättävistäkin sattumista ja tapahtumista, eriävistä ja yhtenevistä intresseistä, tavoitteista tai mielipiteistä jne. Edellinen tulkinta korostaa asiantuntijuutta yleisissä kollektiivista toimintaa leimaavissa lainlaisuuksissa; jälkimmäisessä tulkinnassa painottuu taas ihmis- ja yhteiskuntatieteiden tuottama tietous rikkaana ja ambivalenttinakin kulttuurisena ymmärryksenä.

Lewiniläiset sosiaaliset taidot ja sensivity training -ryhmät lienevät tavallaan saman kolikon kaksi puolta: usein tarvitaan nimittäin sellainen sosiaalinen muodostuma, jossa nuo taidot ovat taitoja eivätkä taidottomuutta. Esimerkiksi kovin "estoton", "ennakkoluuloton", "avoin" tai "rehellinen" ei ole välttämättä kaikkialla tervetullut. Kaikissa paikoissa, kaikkina aikoina, kaikissa seuroissa, kaikissa kulttuureissa eivät samaiset taidot yksinkertaisesti toimi jo siitäkään yksinkertaisesta syystä, että sosiaalisen maailman aspekteiksi voidaan lukea valta ja erilaiset normatiiviset käytännöt.

Aivan viimeisten elinvuosiensa aikana Lewin korosti sellaisten projektien merkitystä, jotka oli suunniteltu torjumaan ennakkoluuloja ja parantamaan sopua ryhmien välillä. Hän vaati lainsäädäntöä syrjintää vastaan ja tutki asuin- ja työympäristöjen rodullista integrointia sekä keinoja rotukiihkon vähentämiseksi. Tuolloin toimi myös Amerikan juutalaisten yhdyselin, joka tutki erityisesti ryhmien välisen jännityksien syitä ja mahdollisuuksia ennakkoluulojen ja syrjinnän vähentämiseen. Aika Yhdysvalloissa oli ollut Lewinille äärimmäisen dynaamista ja työteliästä. Juuri ennen kuolemaksi koitunutta sydänkohtausta vuonna 1947 Lewin ehti perustaa vielä yhden instituutin nimeltään National Laboratories Training.

Alkuun

"Nurmikenttäteoria"

Voi olla, että ilman Yhdysvaltoihin muuttoa ja siellä saamansa mainetta kokeellisen tutkimuksen parissa, Lewinistä ei ole kehittynyt psykologian historioiden muistamaa hahmoa. Lewinin merkitys (sosiaali)psykologian muistettuna sankarina liittynee osaltaan hänen siirtymiseensä nimenomaan behavioristisen paradigman hallitsemalle amerikkalaisen psykologian kentälle. Behaviorismin taustaa vasten arvioituna Lewinin lähestymistavassaan ihmiseen "uittama" intentionaalisuuden ja ajattelukyvyn mahdollisuudet olivat varsin vallankumouksellisia. Torjunnan sijaan tullut tilaus ja laaja levikki Lewinin psykologialle liittynee juuri luonnontieteiden formalistiseen esitysmuotoon ja hänen virittämäänsä lupaukseen siitä, että tutkimussuunnan edistyessä tuloksena voisi olla jotain psykologisia luonnonlakeja, joiden perusteella olisi mahdollista ennustaa, siis jopa hallita, ihmisten käyttäytymistä. Tämä oli behaviorismin piirissä elätelty näköala, jonka suhteen Lewinin esittämä "tarjous" oli verrannollinen. Matemaattiset kaavat ja topologia (ym.) saivat sen myös sopivalla tavalla muistuttamaan luonnontiedettä, joka oli behaviorismin ilmapiirissä asetettu mittapuu tieteellisyydelle ja vakavasti otettavalle psykologialle.

Lewin myös tavallaan lunasti lupauksensa kokeellisen metodin taitavana kehittäjänä ja pragmaattisena tutkijana, joka osoitti että sosiaalisissa tilanteissa sovelletusta psykologiasta voi olla jotain hyötyä tavalla tai toisella jollekulle. Psykologia oli esimerkiksi yksilötestauksena ansainnut käytännölliset kannuksensa jo aikaisemmin. Siinä suhteessa valitukset sosiaalipsykologian hyödyttömyydestä tai teoreettisista ongelmista voitiin lopettaa ja samaistaa sosiaalipsykologia aktiiviseksi ja muutoshakuiseksi tieteeksi, joka saattoi jo pelkillä kekseliäillä kokeillaan tuottaa hätkähdyttäviä tieteellisiä paljastuksia, joilla saattaisi olla yleisempääkin yhteiskunnallista kantavuutta, kuten Lipittin ja Whiten tapauksessa.

Lewinin perintö ei jäänyt muutenkaan pölyttymään. Ryhmädynamiikan ja organisaatiopsykologian ympärille kertynyt tutkimus muistaa Lewiniä perustajanaan sekä sensitivity trainingistä herätteitä saaneet ryhmätyösuuntaukset merkittävänä suunnannäyttäjänään. Oleellista tapauksessa Kurt Lewin on myös se, että Yhdysvaltoihin siirtyi samoihin aikoihin koko joukko hänen oppilaitaan ja työtovereitaan. Tähän Lewiniin kytköksessä olevaan ryhmään liittyi Yhdysvalloissa myös paikallisia tutkijoita ja tästä ryhmästä tuli suuri osa niistä nuorista psykologeista, jotka kritisoivat paikallisena valtavirtana ollutta behaviorismia ja kehittelivät sille vaihtoehtoa eli kognitiivista psykologiaa.

Robert M. Farr on todennut, että juuri Lewinin oppilaat ja työtoverit paljolti hallitsivat ja muokkasivat sosiaalipsykologiaa sen kukoistuskaudella, jota kesti 1970-luvun alkuun, jolloin aloitettiin tieteenalaa koskevat kriisikeskustelut. Esimerkiksi ns. kognitiiviset konsistenssiteoriat ovat Lewinin läheisten työtoverien Fritz Heiderin ja Leon Festingerin muotoilemia, mutta mitä kognitiivisen psykologian kehkeytymiseen tulee, on huomattava, että Saksasta oli paennut Yhdysvaltoihin muitakin tutkijoita kuin Lewin ja hänen lähipiirinsä. Esimerkiksi hahmopsykologien ydinryhmä Max Wertheimer, Kurt Koffka ja Wolfgang Köhler olivat muuttaneet uudelle mantereelle. He olivat myös tyrmistyneet paikallista psykologiaa hallitsevasta fysiologisesta ja mekaanisesta käyttäytymisteoriasta, arvostelivat sitä tarmokkaasti ja koettivat tarjota omaa näkökulmaansa amerikkalaiselle yleisölle.

Behaviorismin vaihtuminen kognitiiviseen psykologian valtavirraksi on kuitenkin paljon mutkikkaampi juttu. Kognition kysymyksiähän oli pohdittu jo psykologian varhaisvaiheessa; kieltä sekä ihmisen kognitiivisia kykyjä korostavaa psykologiaa oli tehty myös behaviorismin valtavirrasta sivussa 1950-luvun kognitiiviseen "vallankumoukseen" saakka. Varsinkin Lewinin kenttäteoria on varsin epäkognitiivinen teoria suhteessa näihin kognitiivisiin "jälkeläisiinsä" ja kenttäteorian osalta voisi painottaa aivan muita asioita.

Lewinin kenttäteoria ei siis ollut behaviorismia, vaikka se sisältää paljon luonnontieteisiin vertautuvaa. Päinvastoin se jätti tilaa esimerkiksi toiminnalle ja valinnalle, jotka behaviorismi kielsi tai oli muotoiluillaan eliminoinut. Siinä oli myös muita behaviorismille vieraita piirteitä, kuten tavoitteellisuus (tensio) tai toiminnan tilannesidonnaisuus (kirjavat kenttäteoreettiset tilanneanalyysit). Ehkäpä kenttäteorian "analyyttinen käytäntö" myötäili paremmin arkijärkeä kannustaen siten oppilaita keksimään kilpailevia systematisoidumpia selityksiä ja teorioita. Pyrkiessään ennustamisen mahdollistavaan deterministiseen teoriaan - tehtävässä kuitenkin epäonnistuen - hän tavallaan lannoitti monipuolisesti behaviorismin niittämää amerikkalaisen psykologian nurmikenttää hedelmälliseksi ja erilaisia mielenkiintoisia tuoksahduksia huokuvaksi kasvualustaksi uusille teoreettisille taimille.

Alkuun
Lähteet