TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiaalipsykologian peruskurssi


Katsaus sosiaalipsykologian historiaan: syventävät tekstit
EtusivuSisällysluettelo

 

 

Eurooppalaisia alkujuuria:

McDougall ja viettien sosiaalipsykologia

McDougallin viettipsykologia
Instinktivismi
Vieteistä eteenpäin

McDougallin viettipsykologia

Ns. instinktivismin keskeisimpänä edustajana pidetään englantilais-amerikkalaista psykologia William McDougallia, jonka mielestä »viettipsykologian» täytyi muodostaa kaikkien sosiaalitieteiden psykologinen perusta.

McDougall oli osallistunut psykologina antropologiseen retkikuntaan, jonka matkalla tutki kaakkoisaasialaisia alkuasukkaita. Tämän jälkeen hän siirtyi Göttingenin yliopistoon tutkijaksi, minkä jälkeen kirjoitti Englannissa kirjan fysiologisesta psykologiasta. Kuitenkin vasta teos An Introduction to Social Psychology (1908) toi hänelle laajemman maineen. Kirjasta otettiin useita painoksia (yhteensä 100 000) ja sen menestys hankki hänelle lukuisia kannattajia.

Sosiaalipsykologian perustana McDougallilla olivat vietit. Vietillä hän ymmärsi »yksilön myötäsyntyistä tai luontaista psykofyysistä taipumusta havaita tai ottaa vaarin tietynlaisia kohteita ja kokea tällöin erityislaatuista emotionaalista kiihotusta sekä toimia määrätavalla näiden kohteiden suhteen tai ainakin tuntea vetoa tällaiseen toimintaan». Kutakin alkuviettiä vastaa hänen mielestään yksinkertainen emootio, joka samoin kuin viettikin on yksinkertainen ja jäsentymätön. Niinpä pakenemisviettiä vastaa sellainen emootio kuin pelko, uteliaisuusviettiä kummastus, taisteluviettiä viha, jälkeläistenhoitamisviettiä hellyys jne.

Sosiaalisten ilmiöiden teoretisointi perustui McDougallilla siihen, että hän asetti kunkin yhteiskunnallisen ilmiön yhteyteen jonkin vietin tai viettiryhmän kanssa. Niinpä sodan hän selitti johtuvan taisteluvietistä ja yhteiskunnallisen varallisuuden kasautumisen rikastumisenhalusta ja saituudesta. Uskonnon perustan muodostivat uteliaisuus-, itsehalveksunta-, ja pakenemisvietti yhtyneinä jälkeläisenhoitamisvietille ominaisiin emotionaalisiin reaktioihin. Laumavietti osoittautui merkitsevimmäksi ihmisten koossapitävänä voimana ja useimpien yhteiskunnallisten instituutioiden perustana. Kaupungistumiskehitys, ihmisten kollektiivinen vapaa-aikatoiminta, joukkotilaisuudet yms. ovat McDougallin mukaan laumavietin suoranaisia ilmauksia. Hän ei kiistänyt tavoitteellista luonnetta, eikä myöskään torjunut oppimisen osuutta viettitoimintoja eriyttävänä aspektina, mutta näki erilaisten käyttäytymis- tai toimintatyyppien juontuvan juuri em. biologisista perusvieteistä.

Alkuun

Instinktivismi

McDougall ei ollut viettiteoriansa kanssa mikään yksinäinen poikkeus. Lukuisat instinktivistit pyrkivät samalla tavalla korvaamaan tarjolla olleita yhteiskunnallisia ja historiallisia selityksiä biologiaan "perustuvilla" yksilöpsykologisilla lainmukaisuuksilla. Vieteillä tarkoitettiin erilaatuisia ilmiöitä, jotka voidaan käsitteellistää myös ei-periytyviksi valmiustiloiksi, tottumuksiksi, tarpeiksi, emootioiden ilmentymiksi sekä psyykkisiksi prosesseiksi.

Ydinviettien sisältö ja lukumäärä vaihtelivat eri kirjoittajilla suuresti. William James laski viettien lukumäärän vuosisadan vaihteen tietämillä 38:ksi. Kun amerikkalainen sosiologi Lester Bernard 1924 ryhtyi kartoittamaan viettitermin merkitystehtäviä kirjallisuudessa, hän laski siinä esiintyvän jo 15 789 erillisviettiä, jotka yhdistyivät erinäisillä olioilla 6131 kompleksiksi. Ajankohdan viettejä teoreettisena selitysmallina käyttävistä psykologeista Sigmund Freud edusti harvinaisen vähälukuista linjaa: hän supisti tämän viettipaljouden kahteen perusviettiin.

Valistuskirjailijat operoivat etupäässä rationaalisella ihmismallilla, jonka mukaan ihmisen käyttäytyminen perustuu järkevään laskelmointiin ja hyötynäkökohtiin. Romantikot sitä vastoin tähdensivät emootioiden ja viettien, ts. biologisten ja irrationaalisten tekijöiden, merkitystä; tämän kaltaisia suuntauksia kehkeytyi 1800-luvun myötä runsaasti myös filosofian ja ihmistutkimuksen puolella. Eläinten vaistotoimintaa selvitellyt biologia myötävaikutti puolestaan siihen, että kyseinen malli ulotettiin koskemaan myös ihmistä. Hypnoositutkimus ja psykopatologian tulokset viittasivat siihen, että ihmispsyykessä esiintyy tajuttomia tai ainakin tiedostamattomia prosesseja.

Kaikki nämä seikat myötävaikuttivat siihen, että myös sosiaalisia ilmiöitä selitettiin yhä useammin sen kaltaisin termein kuin vaistot, vietit, virikkeet yms. Vietin (tai vaiston) käsitettä käytettiin yhä laajemmassa merkityksessä kuin arkipuheessakin. Sillä saatettiin tarkoittaa organismin biologisia tarpeita, perinnöllisiä käyttäytymisvalmiuksia ja yksinpä pelkkiä mielihalujakin. Rinnan biologisten viettien (vaistojen) kanssa puhuttiin ryhmä- eli sosiaalivieteistä. Instinktivistit siis etsivät myös sosiaalisen käyttäytymisen alkeissolua yksilöpsykologiasta.

Alkuun

Vieteistä eteenpäin

McDougall muutti 1920-luvulla yhdysvaltoihin, jossa hänen teoriansa joutui vastatuuleen. Hänen psykologiansa peruslähtökohtia oli tavoitteellinen toiminta ja perityt vietit, mikä oli kuin punainen vaate nopeasti vaikutusvaltaansa kasvattaneelle behavioristiselle liikkeelle. Parissa seuraavassa kirjassa McDougall yritti demonstroida periytyvien piirteiden olemassaoloa empiiristä näyttöä vaativille behavioristeille. Viettiteoriansa alkuaikoina McDougall nimesi 11, sitten 14 ja vihdoin 18 perusviettiä, joita hän alkoi behavioristisen kritiikin vaikutuksesta kutsua dispositioiksi. Havaittuaan asemansa mahdottomaksi, McDougall vaihtoi työnsä erääseen vaatimattomampaan Keski-lännen yliopistoon, jonne perustamallaan psykologian laitoksella tutki mm. parapsykologiaa.

Toisaalta taas voimistui tietoisuus siitä, ettei yksilöpsykologia periaatteessa pysty antamaan avainta esimerkiksi joukkoilmiöiden ymmärtämiseen ja että tätä avainta ei pidä etsiä yksilöistä, vaan ryhmätason yksilöiden välisistä vuorovaikutustapahtumista tai kulttuurista. Tämä johti myös sosiaalipsykologisen tutkimuksen etsimään niitä psykologisia ja sosiaalisia mekanismeja, jotka mahdollistaisivat sosiaalisten normien ja pitäymysten siirron sekä yksilöiden mukautumisen toisiinsa. Päähuomio kohdistettiin aluksi senlaatuisiin yksilöidenvälisiin vuorovaikutusprosesseihin kuin psyykkinen tartunta, suggestio ja jäljittely ja myöhemmin sosiaaliseen oppimiseen sekä normien ja ns. asenteiden muodostumiseen.

Alkuun
Lähteet