TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiaalipsykologian peruskurssi


Yksilö ja yhteiskunta: syventävät tekstit
EtusivuSisällysluettelo

 

 

Herbert Spencer ja sosiaalidarwinismi

Aikansa huippututkija
Sosiaalidarwinismi
Yhteiskunta organismina
Työnjako ja yhteiskunnallinen integraatio
"Luonnollinen" teollisuusyhteiskunta

Herbert Spencer (1820-1903) oli uuden ajan kehitysfilosofian merkittävin teoreetikko. Charles Darwinin kehitysopista ja Auguste Comten positivismista saamiensa vaikutteiden pohjalta hän kehitti yhtenäisen filosofis-tieteellisen järjestelmän, jota hän sovelsi myös yhteiskunnan tarkasteluun. Sekä luonnon että ihmisyhteiskuntien kehitystä ohjaavat Spencerin mukaan luonnonvalinta ja olemassaolon taistelu. Spencer nojaa kehityksen periaatteeseen. Kaikki tapahtuminen on siirtymistä hajanaisista yhtenäisempiin kokonaisuuksiin, erikoistumista ja siirtymistä järjestyneempään ja määrätympään.

Aikansa huippututkija

Kuten Comte, niin myös Spencer kuului siihen ei-akateemisten ja itseoppineiden sosiologi-yhteiskuntafilosofien sukupolveen, joka pyrki vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen kirjoituksillaan ja kirjoillaan. Ainakin teosten myynnin ja levikin perusteella mitattuna Spencer on tunnetuimpia sosiologeja. Erityisesti Yhdysvalloissa Spencerin opit olivat erittäin luettuja ja sivistyneistön keskuudessa laajalti arvostettuja. Hän ei oman käsityksensä mukaan ollut vain sosiologi tai yhteiskuntafilosofi vaan synteettinen filosofi, joka esitti ja yhdisteli teoksissaan niin luontoa, ihmistä kuin yhteiskuntaakin koskevat yleiset ja yhtäläiset lainalaisuudet.

Spencerin järkälemäiset pääteokset eivät kuitenkaan jääneet Comten tapaan tieteenfilosofisen ja yhteiskuntapoliittisen ohjelman kehittelyksi. Spencer marssitti teksteissään lukemattomia empiirisiä havaintoja ja konkreettisia esimerkkejä tukemaan esittämiänsä väitteitä. Hän käytti erityisesti historiallisia ja etnografisia huomioita, joiden keräämiseksi hän apulaisineen kehitti systemaattisen järjestelmän, jonka puitteissa kerättiin aineistoa muista tutkimuksista, matkakertomuksista, kansantieteellisistä raporteista, lehdistä, kirjoista jne.

Spencer oli toiminnallaan vakiinnuttamassa ajatusta siitä, että sosiologisen tutkimuksen ei pidä olla pelkkää yhteiskuntafilosofiaa, vaan hakea tukea väitteilleen systemaattisella empiirisellä tiedonhankinnalla. Tuskin mikään yhteiskunnallinen ilmiö oli Spencerille vieras ja hän tuotti kirjoituksia hämmästyttävällä vauhdilla viimeisiin elinvuosiinsa saakka. Spencerin massiivinen projekti oli kuitenkin enemmän todistelua kuin tutkimusta. Hän ei halunnut asettaa kyseenalaiseksi suurta systeemiään, vaan valikoi lähinnä sellaisia esimerkkejä, jotka tukivat hänen lukkoon lyömiään ennakko-oletuksiaan.

Spencer näyttäytyi paljolti äärimmäisten moraalisten väitteidensä takia vastenmieliseltä ajattelijalta jo monien aikalaistensa silmissä. Esimerkiksi Durkheimin sosiaalista työnjakoa käsittelevä teos sisälsi kärjekästä kritiikkiä Spenceriä vastaan, mutta toisaalta Durkheim mekaanista ja orgaanista solidaarisuutta kehitellessään toistaa pitkälle Spencerin käsityksiä yhteiskunnan differentaatiosta ja integraatiosta (eriytymisestä ja yhdentymisestä). Jälkimaailman sosiologia on yleensä ollut vieläkin ankarampi Spencerin muistolle, vaikka monet hänen ajatuksistaan - esimerkiksi yhteiskunnan funktionaalinen organismimetafora - on sittemmin vakiintunut yleiseen käyttöön.

Alkuun

Sosiaalidarwinismi

Spencerin ajatuksista puhutaan usein sosiaalidarwinismina. Nimitys osuu hyvin kohdalleen, mutta peittää näkyvistä sen, että oikeastaan hän oli darwinisti jo ennen kuin Charles Darwin julkaisi Lajien synnyn 1863. Evoluutioteoreettisia ideoita oli esiintynyt jo 1700-luvun loppupuolelta alkaen ja sekä Charles Darwin että Spencer olivat lukeneet samoja kirjoja. Spekulaatioin tasollahan kehitysopista olivat puhuneet esimerkiksi Lamarck ja Erasmus Darwin, Charlesin isoisä. Biologian puolelta vain puuttuivat täsmällisemmät muotoilut ja vakuuttava empiirinen todistusaineisto, jotka Charles Darwin esitti Lajien synnyssä 1859. Geologian puolella tämä vähittäisten muutosten idea alkoi syrjäyttää luomisoppia ja erilaisia katastrofiteorioita jo 1830-luvulla.

Kumpikin olivat lisäksi tutustuneet englantilaisen väestö- ja taloustieteilijän Thomas Malthusin (1766-1834) vuosisadan vaihteessa esittämiä ajatuksia olemassaolon taistelusta, joka syntyy siitä, että ihmiset lisääntyvät yleensä nopeammin kuin saatavilla olevan ravinnon määrä. Se puolestaan johtaa Malthusin mukaan sotiin, nälänhätiin ja sairauksiin, joista lähinnä voimakkaimmat selviävät. Yhdistelemällä näitä elementtejä liberalistiseen taloustieteeseen ja konservatiiviseen politiikkaan Spencer sai tulokseksi näkemyksen, joka on jossain määrin rinnasteinen Darwinin esittämään näkemykseen luonnosta. Sikäli on ironista, että juuri Spencer sepitti kuuluisan fraasin "sopivimman eloonjäänti on niiden jäämistä eloon, jotka ovat parhaiten sopeutuneet eloonjäämiseen". (»The survival of the fittest is the survival of those best fitted to survive.»). Fraasi on käännetty usein Suomen kieleen niin, että on puhuttu parhaimman, vahvimman tai voimakkaimman eloonjäämisestä, mikä sisältää enemmän arvolatauksia kuin "sopivimmasta" puhuminen.

Spencer vastusti kaikkea mahdollista julkisen vallan puuttumista yhteiskuntaan: niin kirjastoja, sairaan- ja köyhäinhoitoa, koululaitosta kuin kunnallista vesi- ja viemäriverkostoa, koska hän piti niitä pidemmällä aikavälillä vain haitallisena asioiden luonnolliseen kulkuun puuttumisena. Ne olivat epäluonnollista luonnonjärjestykseen puuttumista ja siksi lopulta omiaan pitkittämään ja lisäämään inhimillistä kärsimystä. Kärjistetysti sanoen ihmiset olisivat Spencerin oppien mukaan saaneet vaikka kuolla, koska se tapahtuu kuitenkin ihmiskunnan parhaaksi. Hänen sosiologiansa tehtävänä oli osoittaa, että kaikki kääntyy lopulta loppujen lopuksi joskus aikanaan parhain päin, kunhan vain maltetaan noudattaa luonnonjärjestystä, johon ei Spencerin mukaan kuulu hempeily, utilitaristinen kaikkien hyvän maksimointi eikä suunnittelu. Idea oli, että jos jotakuta yrittää nostaa katuojasta, sitä syvemmällä tämä myötätunnon kohde sinne painuu.

Ainoa sosiaaliavun muoto, jonka Spencer saattoi varauksella hyväksyä oli henkilökohtainen hyväntekeväisyys, joka suuntautui siihen omaan ja tuttuun lähipiiriin, josta kukin ihminen tunsi moraalista vastuuta. Samalla Spencer oli kuitenkin monen aikalaisen tavoin valmis myöntämään, että rahasuhteiden hallitsemassa yhteiskunnassa juuri tällainen henkilökohtainen vastuuntunne oli heikkenemässä.

Alkuun

Yhteiskunta organismina

Spencer on kuitenkin sosiologina antanut varsin merkittävän panoksen myöhempiin kehittelyihin. Hän kutsui yhteiskuntaa ja saman lajin muodostamia eläinyhdyskuntia "superorgaanisiksi" erotukseksi ihmis- ja eläinyksilöiden ruumiillisesta, orgaanisesta luonnosta. Se oli tavallaan oma todellisuudentasonsa, jonka osina ihmislajissa toimivat tietoiset yksilöt, joilla on omat päämääränsä, halunsa ja harkintansa. Näiden yksilöiden muodostama järjestelmä perustuu siksi myös enemmän symbolijärjestelmiin, kieleen ja uskontoon. Spencerin käsitys ihmisyhteiskunnista osana yhtäläisen evoluutiolain säätelemää superorgaanista luontoa viittaa jo siihen, että hän tarkasteli yhteiskuntia monessa suhteessa elävien organismien kaltaisina kokonaisuuksina, joilla olisi omat elimensä ja aineenvaihduntansa. Hän teki yksityiskohtiin meneviä vertailuja eläinruumin ja yhteiskuntaorganismin välillä. Yleisellä tasolla Spencer esimerkiksi samaisti keskushermoston ja yhteiskunnan regulatiivisen puolen, esimerkiksi hallinnon. Ylläpitävää systeemiä edusti organismissa aineenvaihdunta ja yhteiskunnassa teollisuus ja maatalous. Siinä, missä hän näki suonten tehtävän ruumiissa jakelun järjestelmänä, hän löysi yhteiskuntaorganismista jakelua hoitavan liikenne- ja viestintäjärjestelmän.

Spencer vaikutti merkittävällä tavalla organismimetaforan ja funktionaalisen ajattelutavan juurtumiseen osaksi sosiologiaa. Funktionalismihan on pitkälle sitä, että yhteisö tai yhteiskunta mielletään eräänlaisena organismina, jonka osatekijät saavat merkityksensä suhteessa kokonaisuuteensa ja sen säilymiseen elossa. Myöhemmistä sosiologeista erityisesti amerikkalainen Talcott Parsons on tunnettu organismimetaforan käytöstä.

Alkuun

Työnjako ja yhteiskunnallinen integraatio

Spencer korosti esityksissään niitä prosesseja, jotka johtavat yhteiskunnan integraatioon. Spencerille sosiaalisen evoluution alkuvoima on kilpailu. Mutta kilpailu ei välttämättä johda kaikkien väliseen sotaan, vaan tuottaa eriytymisen kautta sosiaalisia rakenteita, jotka puolestaan integroivat osapuolet toisiinsa. Tämän prosessin Spencer katsoi olevan myös työnjaon kehittymisen taustalla. Yksinkertaistettuna: jos kaikki hankkisivat elantonsa samalla tavalla, johtaisi se väestömäärän lisääntyessä helposti kilpailuun ja kamppailuun elintilasta. Kun yksi taas kasvattaa lampaita, toinen kehrää niitä, kolmas kutoo langat kankaiksi ja neljäs myy niitä, syntyykin differentaation eli eriytymisen myötä uudenlaista riippuvuutta, vakautta ja lojaalisuutta. Erikoistuminen toisaalta parantaa usein tehokkuutta, mikä tavallaan luo elintilaa ilman uusia laitumia.

Spencerin näkemys työnjaon kehityksestä myötäilee jossain määrin evoluutioteoriaa mukaisia selityksiä biologisesta differentaatiosta. Esimerkiksi sademetsistä löytyy erittäin suuri määrä lajeja, joista monet ovat äärimmilleen erikoistuneita. Lajit ovat siksi myös suuresti riippuvaisia toisistaan. Yhden puulajin hävittäminen voi viedä mukanaan mahdollisesti satoja muita eliölajeja, jotka ovat löytäneet oman ekologisen lokeronsa juuri sen puulajin tarjoamasta ravinnosta tai suojasta. Monimutkaisuutensa takia näistä ekosysteemeistä löytyy tiettyä vakautta. Vakaus on kuitenkin suhteellista. Differentaatio tekee lajeista myös haavoittuvia: jos olosuhteet muuttuvat radikaalisti voivat seuraukset olla niille tuhoisat. Tätä puolta Spencer ei juuri tuonut esiin, vaan esitti yhteiskunnallisen kehityksen tasaisena ja häiriöttömänä. Osaltaan tämä liittyy juuri evoluutioteorian tulkintaan, jossa vallitsi pitkään ns. gradualistinen (asteittainen) näkökanta. Se korostaa evoluutiota hitaana kehityksenä, jossa vain erityisen "elinkelvottomat" tai "epäonnistuneet" lajit karsiutuvat pois.

Biologisen differentaation perusajatukset voivat kuvata hyvinkin työnjaon kehittymistä, mutta niistä vedettävät johtopäätökset ovat kokonaan toinen juttu. Darwinin perusajatuksiahan on täydennetty myöhemmin jaksottaisen tasapainon käsitteellä. Siinä, missä Darwin itse juuri korosti evoluution vähittäisyyttä ja lajien muuntumista valikoitumalla toisiksi, nykyään myönnetään kaikenlaisten sattumien ja katastrofien osuus lajien äkilliseen katoamiseen tai muuntumiseen uusiksi geologisesti ottaen hyvin nopeasti. Sarvikuonohan pärjäisi nykyäänkin savannilla mainiosti. Sen ongelmiksi ilmaantuivat lähinnä matkamuistoja hankkivat turistit sekä itämainen lääketiede ja sen sisältämät reseptit miehuuden ongelmiin.

Alkuun

"Luonnollinen" teollisuusyhteiskunta

Spencer haki yhteiskuntaihannetta "luonnosta". Luonto näyttää pärjäävän ilman keskitettyä valtajärjestelmää, joten Spencer näki yhteiskunnan puhkeavan kauniimpaan ja monipuolisempaan kukoistukseen, jos valtio kuoletetaan minimiin ja kristinuskon ja humanismin myötätunto korvattaisiin omakohtaisen hyödyn tavoittelulla.

Spencerin näkemykset naisten tai ei-eurooppalaisten "rotujen" alemmasta kehitystasosta edustavat kärjekkäästi aikansa ennakkoluuloja ja kolonialistista politiikkaa. Viktoriaaniseen Englantia kuohuttanutta evoluutio-oppia tulkittiin yleisesti "luomakunnan kruunun" näkökulmasta siten, että kehitys ikään kuin vääjäämättä on kulkenut kohti ihmislajia ja nimenomaan valkoihoisen eurooppalaisen miehen ja hänen kulttuurinsa edustamaa huipentumaa. Siinä suhteessa Spencer ei ollut poikkeus. Tältä kannalta kai sitten vaikutti, että evoluution soveltaminen yhteiskunnallisen järjestyksen malliksi takaisi myös sen kukoistuksen ja jatkuvuuden. Tässä katsannossa etiikka ja moraali näyttäytyvät ihmisen esihistorian hölmöilyiltä; eksymiseltä "rationaalisen" luonnonvalinnan "luonnosta", joka pitäisi palauttaa sosiaalidarwinismin ja luonnontieteiden ilmaisemien periaatteiden hengessä rakennetussa teollisessa yhteiskunnassa.

Spencerin monet ajatukset esimerkiksi työnjaon kehittymisestä periytyivätkin englantilaiselta talousfilosofi Adam Smithiltä, joka oli liberalistisen markkinatalouden oppien muotoilija. Siinä mielessä Spencerilläkin oli Comten tapaan versionsa teolliseen yhteiskuntaan sopivasta uskonnosta. Tuloksena syntyvää yhteiskuntaa Spencer luonnehtii rauhanomaiseksi, tasavaltalaiseksi; siinä yhteistyö perustuu vapaaehtoisuuteen, vaihtoon ja kaupankäyntiin. Keskenään tasa-arvoiset yksilöiden vapaaehtoiset sopimukset ovat tärkeitä. Kaikilla on tällöin periaatteellinen oikeus muodostaa yhteenliittymiä niin halutessaan, myös työläisillä, mikä merkitsi, että Spencer hyväksyi - monista aikalaisliberalisteista poiketen - ammattiyhdistysliikkeen organisoitumisen työläisten etujen ajamiseksi.

Vaikka Spencer enimmäkseen näyttäytyy kirjoituksissaan suurena viktoriaanisen ajan optimistina, niin välillä hän näki taivaanrannassa synkkiä pilviä ja epäili, että hänen kaavailemansa puhtaan individualismin aika koittaisi vasta sosialismin kauden ja sen päättävän sodan jälkeen. Historianfilosofina Spencer uskoi, että yhteiskuntamuotojen historian tärkein rajalinja kuitenkin kulkisi väkivallan käyttöön perustuvien militaaristen yhteiskuntien ja industrialististen yhteiskuntien välillä, joissa puolestaan yhteistoiminta olisi vapaata ja spontaania vaihtoa.

Alkuun
Lähteet